(no subject)
Eilen vaihdoin nimen puhelimestani toiseen.
Se tuntui käsittämättömän hyvältä. En ymmärrä, miten yksi nimi - joka ei ole edes omani - saa ihmisen näin onnelliseksi.
&hearts
Muita uutisia: Internettini toimii. Puhelimen sain Lauralta - tästä ikuinen syvä kiitos jonka tulet huomaamaan heti kun palkkani suvaitsee saapua. Täten olen mukana sykkivää tietoyhteiskuntaa, vaikkakin sitten äitini talon verannalta, jossa istun joka ilta ja katson miten illat pimenevät ja kissat metsästävät kärpäsiä, kunnes väsyn ja menen sisälle. Tai ainakin, kunnes kannettavan akku loppuu.
Olen myös saanut semiupeita kortteja, jotka ovat olleet toistaan kauheampia; ja kirjeitä, jotka eivät ole olleet, ja oikeastaan minulla on enää vain vajaa kaksi viikkoa jäljellä ennen kuin palaan koiperhosten valtakuntaan Jyväskylään.
Tavallaan tämän voi ottaa harjoituksena: kuinka kestää ihmisiä, jotka eivät siedä sinua? Rakastava perheeni ei nimittäin oikein pidä läsnäolostani; ainakaan niin paljon kuin antavat olettaa.
En ole epäkiitollinen, minä pidän perheestäni kyllä. Joinakin hetkinä olo ei kuitenkaan voisi olla enempää epätoivottu ja epäonnistunut olo - ja jos olen epäonnistunut versio pikkusisarestani, niin sitten olen, enkä sille oikeastaan mitään mahda.
Ja kun nuo nimiävaihtavat (ja vaihtamattomat) eläimet kaukana jossain käsittääkseni rakastavat minua ihan ilman mitään vaatimuksia tai sietämistä, ei tää elämä ihan kauheaa ole.
Se tuntui käsittämättömän hyvältä. En ymmärrä, miten yksi nimi - joka ei ole edes omani - saa ihmisen näin onnelliseksi.
&hearts
Muita uutisia: Internettini toimii. Puhelimen sain Lauralta - tästä ikuinen syvä kiitos jonka tulet huomaamaan heti kun palkkani suvaitsee saapua. Täten olen mukana sykkivää tietoyhteiskuntaa, vaikkakin sitten äitini talon verannalta, jossa istun joka ilta ja katson miten illat pimenevät ja kissat metsästävät kärpäsiä, kunnes väsyn ja menen sisälle. Tai ainakin, kunnes kannettavan akku loppuu.
Olen myös saanut semiupeita kortteja, jotka ovat olleet toistaan kauheampia; ja kirjeitä, jotka eivät ole olleet, ja oikeastaan minulla on enää vain vajaa kaksi viikkoa jäljellä ennen kuin palaan koiperhosten valtakuntaan Jyväskylään.
Tavallaan tämän voi ottaa harjoituksena: kuinka kestää ihmisiä, jotka eivät siedä sinua? Rakastava perheeni ei nimittäin oikein pidä läsnäolostani; ainakaan niin paljon kuin antavat olettaa.
En ole epäkiitollinen, minä pidän perheestäni kyllä. Joinakin hetkinä olo ei kuitenkaan voisi olla enempää epätoivottu ja epäonnistunut olo - ja jos olen epäonnistunut versio pikkusisarestani, niin sitten olen, enkä sille oikeastaan mitään mahda.
Ja kun nuo nimiävaihtavat (ja vaihtamattomat) eläimet kaukana jossain käsittääkseni rakastavat minua ihan ilman mitään vaatimuksia tai sietämistä, ei tää elämä ihan kauheaa ole.