236
Kello on kolme aamulla
ja istun nauramassa Nietzchestä kertovalle hikipedia-artikkelille
niiden muiden x määrän hikipedia-artikkeleita lisäksi
pahemman luokan aivojensulatusmusiikin soidessa kolmatta tuntia taustalla.
Kulutan energiaani itseksenikikattelutikahtumiseen,
epämääräisen datausväsymyksen tulkintaan ja seinien tuijottamiseen.
Kyllä ajankäyttöelitistit kääntyisivät haudassaan, jos olisivat kuolleita.
Viime päivät ovat sisältäneet päämäärättömästi harhailua jouluhumuisessa keskustassa,
Helsinkiä, vieraita takkutukkia ja kynttilöiden liekkejä, liftausyrityksiä,
asemalle juoksemista, valkoisia valheita, viimeisen ja hitaimman yöjunan tunnelmaa,
luvattomat määrät kahvia, sosialisointia, pianon soittoa, teetä,
kylmenevässä illassa punehtuvia poskia, ikävää, rappukäytävässä hiljaa istumista,
unohtelua, vuoristoratatunteita, päivän hyviä tekoja, hymyjä tuntemattomille ja tuntemattomilta,
askartelua, ihmisiä, räävittömiä keskusteluja, halpaa viiniä, aamuun valvomista,
niitä tositarinoita joista ei ole tullut kertoneeksi aiemmin, selkään kiinni nukahtamista.
Aamuyöhaaskauksen lumous haihtuu.