(no subject)

Dec 10, 2008 17:48



voisin tän päivityksen aloittaa sillä, että ostin juuri yhdeksän euron kirjekuoren jolla piti lähettää josefinen lahja, mutta hävitin sen matkalla postista kotiin. paljon ehtii tapahtua viidessätoista minuutissa... oli tänään muutenkin suht vittumainen aamu, oon jo valmiiksi kärttyisä puoli kahdeksalta, ja sitten kun siihen lisää vielä nälän ja armottoman kylmyyden (no hei ainakin -2) en tosiaankaan kaipaa kyytipojaksi vittuilevia team leadereita ja hamidia huutamaan "IL FAUT REFLECHIR NOORA" (täytyy ajatella noora). no onneksi olen superlahjakas marttyyri ja näytin kyllä kaikki lahjani myöhemmin, kun kiukuttelin sille. onneksi se ymmärsi vihjeen. pääsin jo kahdeltatoista ja menin syömään Baloolle Karinin kanssa ja sitten etittiin joululahjoja. puistossa oli ehkä maailman suloisin pikkupoika, istuttiin pöydän äärellä juttelemassa Nichlaksen kanssa joka oli parhaillaan töissä, ja sitten tä kysein brittipoju alkoi huuteleen nikelle "soos!soos!", minkä hänen isä tulkkas nauraen että poika tahtoo kastiketta. Nikke, joka on siis siivooja, kysyi että kelpaako ketsuppi ja sitten se poika vastasi "NO! BARBEQUE!" ja siitä Nichlas sitten meni ritarillisesti hakemaan grillikastiketta. ylläri ylläri, eipä se sitten kelvannutkaan. jäätiin karinin kanssa juttelemaan enemmän sen pojan ja isän kanssa ja oi että se oli vaan maailman ihanin! se oli vasta oppinut puhumaan niin sen kommunikaatiotaidot oli sanojen sijasta enemmänkin "BLRRRRPPPPPSSSH BLAAAAAAH EEEERRRWWW!!" hän oli syönyt aamupalaksi kuusi jätskiä ja lempilaitteet oli Small World ja teekupit, oi oi!

piti mennä pankkiin tänään mutta en jaksanutkaan. mikäs kiire tässä on, tilillä on ruhtinaalliset kymmenen euroa... en tiedä missä maailmassa elän, mutta olen siitä huolimatta menossa huomenna shoppailemaan. tä on kyllä kriisitilanne, jokainen varmasti ymmärtää. meillä on työpaikan bileet illalla, eikä sinne nyt voi ihan missä tahansa lumpuissa mennä. siellä kuitenkin jaotellaan että ketkä pääsee suosittuihin ja ketkä joutuu nörtteihin! hui kamala, ahdistaa jo. (vaikka mä olen kyllä jo suosituimpia, ei tyhmää skandinaavia voittanutta)

ostettiin karinin kanssa miljoona pussia nachoja ja ehkä myös suklaata, lähdenpä tästä tuhoamaan niitä.
Previous post Next post
Up