Jan 26, 2008 04:10
No johan meni taas sopan keittämiseksi. Handelista löytyi juoma joka on kuin tehty minulle, minttuviuna missä on salmiakkia lisättynä =D Olihan se pirun hyvää sellaisenaan shottina, ja aivan järkyttävän pahaa kolaan sekoitettuna. Meinasi jäädä juomatta, jämät jäi Yurin jääkaappiin. Vestuli, Elluli ja Tapsali eksyi paikalle myös, juotiin limonadia eikä tehty oikeastaan mitään. Sinällään ihan hyvä, välillä ottaa vähän rennommin. Mapsukin tuli kotio myöhempään yöllä
Oltiin tosiaan siellä ottamassa kuppia ja vaklasin sivusilmällä sitä 42" FullHD Miraita, näytti ihan kivalta. Meille sellainen myöhemmun keväällä.
Vahdattiin toissapäivänä Kindergarten Cop, varmasti yksi Schwarzeneggerin huonoimpia elokuvia =D Kaikessa naurettavuudessaan varsin viihdyttävä, iso ukko eksyy lastentarhan opettajaksi.
Diu diu. Nykyään perjantai sentään tuntuu perjantailta. Ennen kun oli töitä miten sattui niin viikonlopulla ei sinällään ollut mitään arvoa itsessään, mutta nyt kun töitä on vakiosti maanantaista perjantaihin, siinä perjantaissa on jotain maagista. Kaksi päivää vapaata. Uskomatonta =) On siitä ylennyksestä jotain hyötyä. Tietty parempi palkkakin lämmittää mieltä.
Mitähän sitten.
Hieman ihmetyttää ihmiset jotka ottavat asiakseen puhua kakkelia toisista selän takana vaikka oma elämä on huonoa schwarzenegger-elokuvaa tyhjempää. Nekin jotka jaksavat jutskata kys. draamattajien kanssa, tekevät sitä vain hyvien lulzien takia ja jakavat vasta-draamulia eteenpäin. Onhan se tietty niin että jos ei muuta viihdykettä ole niin voihan siihen aina perehtyä. Mutta mitä jos vaan yritettäisiin tulla toimeen kaikkien kanssa.
Liittyen, uusi Gladiaattorit alkoi jenkeissä muutama viikko takaperin. Paras kilpailija tähän mennessä itki kuollutta äitiään tms parikymmentä sekuntia sen jälkeen kun naama ehti ruutuun. Kovasti on tuo jenkkiversio sitä vanhaa kotimaista Selinin tuottamaa versiota eeppisempi ja kaikin puolin tyylikkäämpi. Eipä silti, ihan hirveätä sontaahan se on =D
Vahdataan Lauran kanssa animuistsa Jungle wa itsumo hale nochi Guu:ta, Minami-ke:n kakkoskautta, Lovely Complexia ja Yamato Nadeshiko Shichi Hengeä. Dorama-puolelta Nobuta wo Producea. Vielä kun olisi tarpeeksi pitkiä iltoja että ehtisi katsoa noita sarjoja loppuun asti. Meinaa loppua tunnit vuorokaudesta.
Alan ehkä vähitellen ymmärtää sitä Johnny's-fanitusta mitä noita poikabändejä kohtaan on. Niin ylituotettua sokerikuraa ettei siitä oikein osaa olla pitämättä.
Seishun amigo~