Hedelmii ja vihanneksii ja vihanneksii ja hedelmii ja plää.
Yritän kirjoittaa hevi-osastojuttua, taas. On vaan niin kummallista, että menee jonnekin pt:n kanssa tekemään juttua, että meidät on vaan kutsuttu sinne, eikä tiedetä mistä tarkalleen ottaen halutaan puhua, eikä haastateltavillakaan ole kauheesti uutta sanottavaa, ja tästä kaikesta täytyis sitten tehdä sivun juttu ja pyöritellä samat asiat uudella tavalla, koska haastateltavat haluu mainoksen ja me halutaan rahaa. Siis pitää taas kerran käytännössä kirjoittaa mainos. Ja ne sai päättää mitkä mun ottamista kuvista tulee lehteen, ihan niinku Britney Spears.
Eikä oo mitään motivaatiota, ja olisi pitänyt vaan sanoa ei, koska missasin vaihto-orientaation, mikä ois ollut kai aika tärkeä, ja infoa on muutenkin niin vähän saatavilla mistään, ja sen sijaan kuuntelin ihme bullshittiä ja small talkia pt:n ja haastateltavien yhteisistä tutuista ja tuijotin niiden isoista rannekelloista aikaa, jospa ehtisin sittenkin lähtötuutor-tapaamiseen ja enhän mä mihinkään ehtinyt. Tosin tuskin siellä olis ollu mitään infoa, jota en muualta saisi, mut silti...
Mutta omapahan vikani kun en osannut sanoa ei ja että mulla on muuta menoa silloin ja silloin. Ärsyttää vaan, että saa melkein päivän varoitusajalla tietää mahdollisista keikoista ja kaikki täytyy tehdä parissa päivässä valmiiks että ne saa jutun taittoon ja lehden pitäis taas ilmestyä pian ja ja ja... Miksi kaikki täytyy tehdä niin viime tingassa?
En muuten edelleenkään usko että hevi-osasto on kaupan tärkein osasto. En vaan voi uskoa sitä, näin kuluttajan näkökulmasta ainakaan, vaikka sellaista joudun kirjoittamaankin.
Plää, sieluni, sananvapauteni ja riippumattomuuteni on myyty. :p Tämmöstä tää on... Kohta pt alkaa soittamaan kuumotuspuheluita taas että joko juttu on saatu valmiiks ja lässynlää, ja menee koko päivä kun puhun sen kans puhelimessa. This doesn't make sense.
Eikä oo mitään motivaatiota, ja olisi pitänyt vaan sanoa ei, koska missasin vaihto-orientaation, mikä ois ollut kai aika tärkeä, ja infoa on muutenkin niin vähän saatavilla mistään, ja sen sijaan kuuntelin ihme bullshittiä ja small talkia pt:n ja haastateltavien yhteisistä tutuista ja tuijotin niiden isoista rannekelloista aikaa, jospa ehtisin sittenkin lähtötuutor-tapaamiseen ja enhän mä mihinkään ehtinyt. Tosin tuskin siellä olis ollu mitään infoa, jota en muualta saisi, mut silti...
Mutta omapahan vikani kun en osannut sanoa ei ja että mulla on muuta menoa silloin ja silloin. Ärsyttää vaan, että saa melkein päivän varoitusajalla tietää mahdollisista keikoista ja kaikki täytyy tehdä parissa päivässä valmiiks että ne saa jutun taittoon ja lehden pitäis taas ilmestyä pian ja ja ja... Miksi kaikki täytyy tehdä niin viime tingassa?
En muuten edelleenkään usko että hevi-osasto on kaupan tärkein osasto. En vaan voi uskoa sitä, näin kuluttajan näkökulmasta ainakaan, vaikka sellaista joudun kirjoittamaankin.
Plää, sieluni, sananvapauteni ja riippumattomuuteni on myyty. :p Tämmöstä tää on... Kohta pt alkaa soittamaan kuumotuspuheluita taas että joko juttu on saatu valmiiks ja lässynlää, ja menee koko päivä kun puhun sen kans puhelimessa. This doesn't make sense.