Milkamurun synttärit.

Sep 24, 2006 18:08

Oli oikein ihana viikonloppu. Milkan yllärisynttäripippalot eilen. ouu.
Joskus puolkuuden aikaan meitä tultiin hakemaan, minua, nooraa ja jaria. Ajettiin jonnekkin pilpalan metsikköön tommin mökille. Siellä sitten isolla porukalla odoteltiin että tommi ja päivänsankari saapuisi paikalle. Milkan ilme oli kyllä kerrassaan mainio kun näki meidät. Itku siltä pääsi kun kaikki laulettiin sille. kyllä minultakin olisi.
Sitten olikin pakettien ja juomien availua. pihalla olimme pitkään iltaan asti, humaloiduttiin ja höpöteltiin. Ulkohuussissa oli kuulemma kakkamörkö joka söi pieniä tyttöjä niin ei uskallettu riikan kanssa sinne yksin ikänä mennäkkään. noorakin välillä mukaan tuli. hui.
Tuli kylmä ja siirryttiin sisälle. pojat meni saunoilemaan ja uimaan siihen jokeen au :o ja myö tanssittiin tyttöjen kanssa sisällä hassua piisiä. tai minä,riika ja milka tanssittiin. jeps.
Piti kiljua aina jos joku meni vessaan?(sisävessaan siis) mitähän ihmettä. riika käski. okei.
Ulkohuussiin ei uskaltanu enää kun oli pimeää, huiks. mutta tahdottiin uskaltaa silti tyttöjen kanssa. mentiin.
Ainiin ja siellä oli kaks maailman isointa koiraa. toisen nimi oli nakki. :D <3 mutta se oli pelottava kun iso niin. istuin rappusilla ja se yritti syödä mun korvan ja nenän! ihan varmasti yritti. ja nuuski ja kutitti. kiik.
Mutta niin... aika meni lujaa ja juomat oli juotu yhtä lujaa ja tööt.
Meidän taxi tuli! ai nytkö jo? tuliko se huvikseen vaan ja odottaa vielä ainakin tunnin kun en tahdo vielä lähteä? ei niina. höh. kamat kasaan ja menoks. olipas hupaisaa juu jee<3
Sihten minä koitin päästä yläkertaan. paariin. en päässyt. käveltiin jarin ja nooran kanssa kotio. jasi osti jonkun megahugeison hampparin grilliltä. saatiin me tytötkin siitä vähäsen. nam. kiivettiin liikenneympyrän päälle jaja oikaistiin kotia. keinuiltiin hetki meijän leikkiksellä.
Huomattiin että pilpalassa näkyi enemmän tähtiä kun karkkilassa. höh.
varastettiin jarin kanssa jonkun pihalta omenapuusta omput. hyvääoli. kiitos.
Katteltiin meillä vielä parijaksoa Chobitsia ja tein teetä meille. sitten uinu. aatuutilullaa.

nyt pakkaamaan ja asuntolaan. tui.
Previous post Next post
Up