When I was a child
Pienenä sitä kuvitteli maailman tietynlaiseksi, aikuisuuden ja rakkauden omalla tavallaan. Vanhemmaksi kasvaessa todellisuus iski tajuntaan ja sitä pettyi havaitessaan maailman huomattavan paljon olettamaansa monimutkaisemmaksi. Ihmissuhteet olivatkin labyrinttimainen sokkelo, johon ei riittänyt matemaattinen logiikka tai päättelykyky. Maalaisjärjestäkään ei tuntunut olevan mitään hyötyä. Siispä miksi edes yrittää, eläinten kanssa kommunikaatio oli paljon toimivampaa!
Vuosien varrella yritin antaa muutaman mahdollisuuden, mutten saanut siitä mitään irti, joten luovutin. Aikuistuessani ja terapiassa elämääni setviessäni olen miettinyt olinko vain liian hukassa itseni kanssa kyetäkseni toimiviin ihmissuhteisiin. Vastaus on varmaan kyllä ja ei. Tuskin mikään niistä nuoruuden ihastumisista olisi toiminut, vaikka olosuhteet olisivat olleet toisenlaiset. Kiitos joogan, terapian ja elämän tuoman kokemuksen, olen nykyään huomattavasti tietoisempi omista tunteistani ja tarpeistani. Välillä sitä silti joutuu hämilleen ja miettii miten jatkaa eteenpäin.
Elämässä ei ilmeisesti olekaan vain yhtäoikeaa polkua, joudumme tekemään valintoja ja niistä valinnoistakin useampi mahdollisuus saattaa olla se oikea. Ehkä ne jopa vievät samaan lopputulokseen, vaikkakin eri reittejä. Tulee iskuja vasten kasvoja, joiden kuvittelee romuttavan kaiken, mutta ehkä ne todellisuudessa vain avaavat silmiä, kasvattavat ja opettavat tutustumaan itseen paremmin. Siltä musta nyt tuntuu. Että kaiken tämän surun ja ikävän keskellä olen löytänyt itsestäni ja elämästäni aivan uusia puolia. Että uskallan ehkä astua eteenpäin ja antautua elämälle, jota olen vähän liikaa varonut. Ehkä tipahdan ja satutan itseni, mutta se on sen ajan murhe!
Vuosien varrella yritin antaa muutaman mahdollisuuden, mutten saanut siitä mitään irti, joten luovutin. Aikuistuessani ja terapiassa elämääni setviessäni olen miettinyt olinko vain liian hukassa itseni kanssa kyetäkseni toimiviin ihmissuhteisiin. Vastaus on varmaan kyllä ja ei. Tuskin mikään niistä nuoruuden ihastumisista olisi toiminut, vaikka olosuhteet olisivat olleet toisenlaiset. Kiitos joogan, terapian ja elämän tuoman kokemuksen, olen nykyään huomattavasti tietoisempi omista tunteistani ja tarpeistani. Välillä sitä silti joutuu hämilleen ja miettii miten jatkaa eteenpäin.
Elämässä ei ilmeisesti olekaan vain yhtäoikeaa polkua, joudumme tekemään valintoja ja niistä valinnoistakin useampi mahdollisuus saattaa olla se oikea. Ehkä ne jopa vievät samaan lopputulokseen, vaikkakin eri reittejä. Tulee iskuja vasten kasvoja, joiden kuvittelee romuttavan kaiken, mutta ehkä ne todellisuudessa vain avaavat silmiä, kasvattavat ja opettavat tutustumaan itseen paremmin. Siltä musta nyt tuntuu. Että kaiken tämän surun ja ikävän keskellä olen löytänyt itsestäni ja elämästäni aivan uusia puolia. Että uskallan ehkä astua eteenpäin ja antautua elämälle, jota olen vähän liikaa varonut. Ehkä tipahdan ja satutan itseni, mutta se on sen ajan murhe!