Dec 04, 2006 00:45
Huff, uusi viikko, ja viikko lähempänä joululomaa.
Nautin viikonlopun ystävieni kanssa ja nyt tuntuu jotenkin yksinäiseltä palata omaan huoneeseen jossa ei tapahdu mitään. Ja vielä kun täysikuu loistaa taivaalla. Eräs amerikkalainen ystäväni sanoi kerran että täysikuu on seksuaalisen vietin ja seuran tarpeen kohokohta ja uskon hänen olevan oikeassa. Ainakin haluaisin jonkun ihmisen viereeni, halattavaksi ja rutistettavaksi, ja katsoisin kuuta hänen kanssaan. Mitään muuta vakavampaa en todennäköisesti tarvitsisi :/
Minun naismakuani loukattiin myös syvästi viikonlopun aikana. Näytin eräille ihmisille kuvaa lempi(alaston)mallistani, ja he haukkuivat sen pystyyn. Kärmeissäni lopetin serverillä käymisen pariin viikkoon, mutta he eivät tiedä vielä miksi.. Minä jumaloin naisia, mutta heidän kritiikkinsä saivat minut tuntemaan etten tiedä kauneudesta (ja naisista) yhtään mitään ja että olisin parempi homona.
Minun pitäisi miettiä synttärilahjaa (taikka vaihtoehtoisesti joululahjaa) tärkeälle ystävälleni. Mutta toisaalta en ole enää tottunut tälläiseen lahjanvaihtorituaaliin. Toivottavasti tuo lahja ei tule paljoa myöhästymään ^^;
AAGH! Ja en ole vielä hänelle ehtinyt onnea toivottaa *repii hiuksia päästään*.
Hmmh, kemia kutsuu, jotten nyt aivan halventavaa numeroa tulisi kokeesta saamaan.
Toodles.