Jul 07, 2010 12:04
Taas on sellainen olo ikäänkuin jotain pitäisi aloittaa alusta. Suunnittelen usein kaikenlaista hienoa ja mielenkiintoista, mutta olen sitten loppujen lopuksi tosi huono toteuttamaan niitä asioita. Kuitenkin, jos alkaisin kelaamaan eläämäni taaksepäin, niin huomaan kyllä ihan selkeästi, että olen muuttunut ja p-a-l-j-o-n, mutta se on ollut hidasta. Enimmäkseen tämä muutos on ollut positiiviseen suuntaan, mutta toisaalta tuntuu aivan kuin olisin ottanut takapakkia esimerkiksi tämän itsetuntoasian kanssa. Itsensä näkeminen positiivisessa ja realistisessa valossa tuntuu uiskentelevan taas aivan pohjamudissa, kun mitään konkreettista ei tunnu saavan aikaiseksi. Töitä on vaikea saada, epäilyttää mitähän tästä kaikesta ylipäätään tulee, kun en edes tiedä, mitä haluaisin opiskella. Haluan kokeilla niin monenlaisia asioita, mutta entä jos tuo piirre pohjimmiltaan tulee siitä, että olen niin epävarma ja pelkään, että jos valitsen jonkun tietyn alan, jota lähtisin opiskelemaan se ei olisikaan minun juttuni. Miellän itseni tietyllä tavalla tosi optimistiseksi, mutta välillä mieleen hiipii sellainenkin ajatus, että ehkä se optimistisuus sisältää enemmän pelkoa siitä, että en uskalla sitoutua mihinkään. Siksi sitten ajattelen, että haluan kokeilla tuota tuota ja tätä. Se on onneksi lohduttavaa, että onhan tässä koko elämä aikaa valmistua johonkin ja alkaa tehdä työtä.