Woot
Viikonloppuna oli ihan kivaa ja kaikkein mielenkiintosinta oli ehkä tavata Stefan pitkästä aikaa. Siitä onkin noin vuos kun viimeksi sitä näin. Puheltiin sitten niitä näitä, ja selvisi sitten joitain syitä ja seurauksia ja paljon menneestä.
Jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen me nyt päädyttiin ja kutsupa Steffi mut peli-iltaankin porukan lisäksi.
Oli hyvä tietää, että ns. uskallan olla vielä yhteydessä. Olin koko ajan varovaisella kannalla, en ole halunnut tyrkyttää olemassaoloani henkilöille jotka ei sitä pakosti halua. Nyt kuitenkin on selvää, että ihan kaveriväleissä ollaan ja panostetaan kenties enemmänkin tohon yhteydenpitoon.
Toinen asia mitä tapahtui, oli sunnuntai-iltana kun hengattiin vaan Markuksen kanssa. Joku tuli surraamaan ovea ja siellä oli kaikeksi ihmetyksekseni äiti ja Arto. Äiti oli tullut kertomaan, että Timo-vaari, äidin isä, oli kuollut sinä päivänä. Oli kuulemma poliisit torstaina aamuyöstä käyneet äidin luona ja kertoneet, että timo-vaari oli löytynyt tajuttomana kotinsa ulkopuolelta.
Sillä oli ollut aivoverenvuotoa kummallakin puolella päätään ja se oli ollut koomassa. Äidiltä oli kysytty lupaa, että otetaanko siltä letkut pois, mutta ennen kuin näin oli käynyt, oli vaarilta pettänyt sydän ja täten kuollut itsekseen.
Kun kuulin tosta, en oikeasti tiennyt mitä ajatella. Aluksi tuntui vähän ikävältä kurkussa, mutta en oikeasti ollut yhtään surullinen. Se ei oikeastaan herättänyt mussa mitään tunteita, sillä Timo-vaari oli ollut erittäin etäinen. Muistan vaan joitain kertoja jona olen Timo-vaarin nähnyt.
Yksi näistä muistoista oli aikoinaan kotona Kontulassa, joskus joulun aikoihin (muistan pöydällä olleen kukan ja keittiön hämäryyden). Timo-vaari istui vaan pöydän ääressä minun ja äidin kanssa eikä tehnyt muuta kuin hengitti. Sisään suun kautta, ulos nenän kautta. Uudestaan ja uudestaan. Hitaasti ja kuuluvasti. Ei se sanonut mitään.
Sellanen se melkein aina oli ollut. Se oli ollut maanis-depressiivinenkin kai, ja oli joskus jotain sekoillut ja tipahtanut portaista.
Äitikään ei ollut oikein varma mitä ajatella. Oudompaahan se sille nyt varmaan oli, mutta kuitenkin, oli se sen isä. Tulin ajatelleeksi, että en ikinä, ikinä halua, että mun ja iskän suhde menee tollaiseksi. Että en surisi kun se kuolee.
Äidillä on nyt mietittävänä hautajaisten järjestäminen.. Sanoi, ettei sinne tarvitse tulla, vaikka se itse meneekin sinne. Se on kuitenkin velvoitettu, vaikka ei sitäkään huvittanut mennä sinne, "tapaamaan sukulaisia joita ei ole nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen".
Taas on yksi sukulainen vähemmän, vaikka sellaisia itseään koskettavia sukulaisia on kuollut vain kaksi. Äidinäidin äiti ja nyt Timo-vaari. En voi laskea Jukka-serkkua itseä koskettavaksi, se kun on mun mielessä vain Andy Warhol-look-alikena isomummun 90-vuotissynttäreillä, ja yhdestä valokuvasta jossa olin max. kahden ikäinen. Sen kuolemassa isoin juttu oli se, että se räjäytti itsensä ja siitä oli lehdessä.
Myöhemmin sitä tuli vain ajateltua, että jäikö Timo-vaarilta mitään perintöä.
Tänään on tullut kirjotettua paljon. Lopetan tähän.
edit: Tänään on loppupäivä opeteltu INTTERNETIN, VINDOUSSIN ja AUTLUUK EKSPRESSIN käyttämistä.
Hel-VETIN tylsää.
Jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen me nyt päädyttiin ja kutsupa Steffi mut peli-iltaankin porukan lisäksi.
Oli hyvä tietää, että ns. uskallan olla vielä yhteydessä. Olin koko ajan varovaisella kannalla, en ole halunnut tyrkyttää olemassaoloani henkilöille jotka ei sitä pakosti halua. Nyt kuitenkin on selvää, että ihan kaveriväleissä ollaan ja panostetaan kenties enemmänkin tohon yhteydenpitoon.
Toinen asia mitä tapahtui, oli sunnuntai-iltana kun hengattiin vaan Markuksen kanssa. Joku tuli surraamaan ovea ja siellä oli kaikeksi ihmetyksekseni äiti ja Arto. Äiti oli tullut kertomaan, että Timo-vaari, äidin isä, oli kuollut sinä päivänä. Oli kuulemma poliisit torstaina aamuyöstä käyneet äidin luona ja kertoneet, että timo-vaari oli löytynyt tajuttomana kotinsa ulkopuolelta.
Sillä oli ollut aivoverenvuotoa kummallakin puolella päätään ja se oli ollut koomassa. Äidiltä oli kysytty lupaa, että otetaanko siltä letkut pois, mutta ennen kuin näin oli käynyt, oli vaarilta pettänyt sydän ja täten kuollut itsekseen.
Kun kuulin tosta, en oikeasti tiennyt mitä ajatella. Aluksi tuntui vähän ikävältä kurkussa, mutta en oikeasti ollut yhtään surullinen. Se ei oikeastaan herättänyt mussa mitään tunteita, sillä Timo-vaari oli ollut erittäin etäinen. Muistan vaan joitain kertoja jona olen Timo-vaarin nähnyt.
Yksi näistä muistoista oli aikoinaan kotona Kontulassa, joskus joulun aikoihin (muistan pöydällä olleen kukan ja keittiön hämäryyden). Timo-vaari istui vaan pöydän ääressä minun ja äidin kanssa eikä tehnyt muuta kuin hengitti. Sisään suun kautta, ulos nenän kautta. Uudestaan ja uudestaan. Hitaasti ja kuuluvasti. Ei se sanonut mitään.
Sellanen se melkein aina oli ollut. Se oli ollut maanis-depressiivinenkin kai, ja oli joskus jotain sekoillut ja tipahtanut portaista.
Äitikään ei ollut oikein varma mitä ajatella. Oudompaahan se sille nyt varmaan oli, mutta kuitenkin, oli se sen isä. Tulin ajatelleeksi, että en ikinä, ikinä halua, että mun ja iskän suhde menee tollaiseksi. Että en surisi kun se kuolee.
Äidillä on nyt mietittävänä hautajaisten järjestäminen.. Sanoi, ettei sinne tarvitse tulla, vaikka se itse meneekin sinne. Se on kuitenkin velvoitettu, vaikka ei sitäkään huvittanut mennä sinne, "tapaamaan sukulaisia joita ei ole nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen".
Taas on yksi sukulainen vähemmän, vaikka sellaisia itseään koskettavia sukulaisia on kuollut vain kaksi. Äidinäidin äiti ja nyt Timo-vaari. En voi laskea Jukka-serkkua itseä koskettavaksi, se kun on mun mielessä vain Andy Warhol-look-alikena isomummun 90-vuotissynttäreillä, ja yhdestä valokuvasta jossa olin max. kahden ikäinen. Sen kuolemassa isoin juttu oli se, että se räjäytti itsensä ja siitä oli lehdessä.
Myöhemmin sitä tuli vain ajateltua, että jäikö Timo-vaarilta mitään perintöä.
Tänään on tullut kirjotettua paljon. Lopetan tähän.
edit: Tänään on loppupäivä opeteltu INTTERNETIN, VINDOUSSIN ja AUTLUUK EKSPRESSIN käyttämistä.
Hel-VETIN tylsää.