Nyt on toinen viikko Jamkia ohi, ja alkujärkytyksen (orientaatioviikolla kahdeksantuntiset päivät eikä oikeastaan mitään just nyt opintoihin liittyvää tehty) jälkeen edelleen ihan tosi hyvä fiilis koulusta.
Jotain omituista sosionomeissa on. Lähes kaikki ihmiset joihin olen tutustunut vähänkin paremmin haisevat tavalla tai toisella tosi pahalle. Varsinkin tyyppi jonka kanssa hengaan eniten. Mun on pakko olla hengittämättä kun se puhuu mulle, mutta muuten kyseessä on ihan kiva tyyppi. Se on sellainen kitkerä kahvia, tupakkaa ja kissankusta yhdistettynä voimakkaisiin mentoleihin ja hikeen -ödööri.
Mun suurimpia onnellisuuden aiheita koulussa on kouluruoka, kiva opiskeluryhmä ja tosi kiva tutoropettaja. Lisäksi asiat on tähän menneessä olleet tosi helpostiymmärrettäviä, olen osannut jopa tehdä hopsin - jotain mitä en oikeasti koskaan saanut yliopistolla aikaiseksi.
Koirillekin kuuluu hyvää, vaikka Miinan sairastelu nyt vähän säikäyttikin. Mallan kanssa ollaan menossa tokokokeeseen kahden viikon päästä ja mie oikeasti kuolen.
...ja just viikkasin vaatteet sängylle, niin eikä paidan päällä nyt makaa kahdeksantoista kiloa karjakoiraa ja kaksi kiloa kissaa. Prkl.
Oltiin eilen katselemassa luonnetestejä Läissyn luonna Tiinan ja Birgitan kanssa, sitten katsottiin bonesia ja luettiin horoskooppeja. Ja repeiltiin niin että mua sattuu leukaan ja pitkästä aikaa purskahti vedet nenästä. Kotoisa olo.
Aamulla mulle oli kaikella rakkaudella jätetty jalkopäähän iso luu (kiitos Malla, miekin <3 sinua) jonka vieressä makasi littanana yksi onnellinen kissa.
Sitten täytynee esitellä tulevaisuuden vahvistuksemme, jonka konkretisoituminen on ollut niin hirvittävän väännön takana, että en olisi ikinä uskonut.
Tässä siis Noita Normaali: kotiutuu viikolla 46
http://i206.photobucket.com/albums/bb130/swiin_lappalaiskoirat/Venla/pennut/CIMG1966.jpg ***
Niinjoo, ollaan Yanhen kanssa oltu kokeellisia, otetaan kaksi youtube-pätkää ja soitetaan niitä yhtä aikaa ja tulee todella hyvä biisi hienoilla efekteillä. Revimme ehkä vähän liikaakin kiksejä.
Kokeilkaa ihmeessä. Tämä on tällä hetkellä meidän suuri suosikki:
Klikkaa ensin päälle tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=lEexvtfUHkYJa heti perään tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=w2yv8aT0UFc