Jan 25, 2005 09:43
Tänään on taas tällainen maanantai.
ensin ei mitään ohjelmaa, tulin koulusta suoraan kotiin. katsottiin Narutoa ja käytiin kaupassa. kierein alasti peiton alla ja heidi suostutteli juomaan.
eka juomapeli on jo käyty, heidi meni suihkuun.
kirjoitin nää seuraavat jutut junassa eilen kun oli niin tylsää.
Olin oulussa viikonlopun. Menin sinne perjantaina jonka vuoksi lintsasin taas kolme tuntia. Laskin just että en voi enää olla oikeastaan ollenkaan pois, tai jakson jälkeen lähtee Poriin kotiin joku ilmoituskirje. he-he. vois vähän porukat ihmetellä, oon nimittäin sanonut vain yhdestä päivästä ku olin oikeasti kipeä. mut joo. pitää vaan loppujakson ajan olla jokaikisellä tunnilla.
Pekalla oli taas ihaninta. Se on vaan aina maailman paras. Menee aina vaan paremmin. Joka kerta on vaikeempaa lähteä tai saattaa se asemalle. No mut ei ees enää kauaa tätä junassa istumista ja ikävää. Muutama kuukausi.
Oltiin perrinä alkuilta vaan pekalle ja myöhemmin mentiin Tiinalle. Kuunneltiin ysärihittejä mm. Pandoraa ja Britneytä ja drinksuiltiin. Myöhemmin sinne tuli myös Emily, galleria-nunaive. Ihana tyttö. Lähettiin aik myöhään takas kotiin. Emily tuli kans pekalle ja simolle yöksi. Sammuin /nukahdin aika pian, kun muut oli vielä jatkanut melkein kuuteen asti.
Lauantaina mentiin Pekan porukoille syömään kanatortilloja ja hedelmäsalaattia. Pekan äippä ja Jorma on kivoja. Niin ja kultainennoutaja-Nanna joka on ihmisten iässä jo yli 80-vuotias. Leikattiin sen kynnet ja se hörisi ja kuulosti vanhalta.
Mentiin sieltä Wingeriin kahville. Pekka tapasi sen vanhoja ala-aste-kavereita ja osti niiltä niiden uuden levyn, joka olikin aika yllättävän hyvä.
Kaupan ja Alkon kautta pekalle. Kateltiin alkuilta Studio Julmahuveja ja simpsoneita. Lp-Iitu ja emily tuli kans vähän myöhemmin. Yritettiin kattoo Lost in Translation mut humallutti liikaa, niin tyydyttiin lopulta vain toisiimme, hyvään musiikkiin ja pulloihin.
Jostain tuli idea lähteä baariin ja lähettiinkin sit 23 aikoihin Snookeriin. Ei ees kysytty papereita, kerrankin kun ne olisi niin ei koskaan kysytä. Ostin muuten jopa junassa siideriä, eikä kysytty mitään. kummaa.
Snookerissa oli mukavaa. Oli paljon kaikkia kivoja uusia ja ei-niin-uusia tyyppejä. Saatiin pienen jonotuksen jälkeen biljardi-pöytä ja mentiin pelaa Pekan, Emilyn ja helsinkiläisen Tomin kaa. Pelattiin eka tytöt vastaan pojat, enkä oikeastaan muista kummat voitti, muistan vaan et olin ihan vitun huono :D
mut oli kyllä hauskaa, oon viimeksi pelannut joskus kaks vuotta sitten.
Pekka ja Emily lähti edellä ja me jäätiin vielä pelaa vähän. Tomi opetti mulle kaikkii supermuuveja, mut hävisin sille silti ihan hyvin.
Mentiin etsimään muita Hevimestasta ja pienen kiertelyn ja soittelun ja sim-kortti-sählinkien jälkeen löydettiin peksi ja emppu. Lähettiin kotiin ja nukahdin taas heti kun muut vielä jatkoi.
Sunnuntaina pekka haki aamulla kiinalaista ja katottiin 21 grammaa. Se oli aika hyvä.
Oulussa oli joku kauhee lumimyrsky ja jouduttiin kävelee asemalle kauheessa lumituuli-tuiskeessa. En oo koskaan ollu niin valkonen kun sillon kun pääsin perille. kaikki tavarat kastui ja olin joku lumiukko. Mut ei se mitään kun pekka saattoi ja pussas ja lämmitti.
Sellanen viikonloppu jepjoop.
Viime viikollakin tapahtui aika paljon.
Oli esim keskiviikkona Mirdelin yllärisynttärit klubilla. Lilli oli järjestänyt. Siellä oli Disco Ensemblen biisikuuntelut sillon ja Lilli oli vuokrannut sieltä yhden kulman kokonaan. Siel oli myöskin joku arvonta, mikä oli kyll ihan äässistä ku en taaskaan voittanut yhtään mitään. Oon kerran elämässäni, joskus pienenä voittanut ja voitin jonku vitun ruman OVIKRANSSIN.eiv. mut jotkut, esim heidi,jenni ja johanna voitti jotain levyjä.
Mentiin sieltä Heikille ja Wilkulle, niiden uuteen kämppään. Se on sikahieno, oma sauna ja ihan Koskarin vieressä ja kaikkee.Oltiin siellä aika kauan ja missattiin vika bussi ja käveltiin Villelle yöksi. Kissa oli hullu, se nukkui mun mahan ja selän päällä, kirmaili kaikkien yli, raapi ja istuin Ellin naaman päälle.
Aamulla oli liian paha olo taas , ja missasin 3 ekaa tuntia. he-he %)
Torstaina oli ekaa kertaa elämässäni Pirkkalassa. Olin maijalla kylässä ja värjäämässä sen tuccaa. Olikin kyllä aikamoinen operaatio, kun tein kaksvärisiä raitoja ja mustan pohjan. Tuli kyll aika hieno.
Ei keritty värjää mun päätä ja heidi värjäsi sen myöhemmin illalla.
Koulu stressaa niin paljon.
En ymmärrä mitään fysiikasta ku oon ollut niin paljon pois, eikä siellä ole ketään tuttuja samalla kurssilla että voisin kysyy muistiinpanoja jotka on jäänyt väliin. Ruotsissa en oo varmaan ees kuunnellut kaikkia kappaleita mitkä ollaan menty, ja kielioppi-asioista ei oo mitään tietoa.
Valokuvauksessa mulla on tasan viisi kuvaa siihen mun kokovitun portfolioon, jossa pitäis olla varmaan sata kuvaa. heheheh. no mut katellaa.
Huomenna on se koekuvauskin, enkä ole kunnolla selvittänyt miten sinne pääsee. Meen joku pari tuntia ennempää hortoilemaan sinne.
Rahatkin on niin vähissä. En tajua koskaan että ne oikeesti loppuu joskus. Ostan kokoajan jotain liian turhaa ja kallista. Meni viikonloppuna joku 120e.
Ens viikonloppu on vähän epätiedossa kun pekka ja simo kyllä pitää ehkä tuparit, ja pekka sanoi ehkä maksavansa mun junatkin jos meen. Mut haluaisin kyllä Poriinkin kun kauhea ikävä kaikkia siellä, ja olis kiva nähä joupea ja kisseä ennen niiden lapin reissua. mut hitto, pitää katella.
oon kattonu ihan liikaa Narutoa. oon niin koukussa.
ville tuli, meen tonne. moi.
ps.täs on meen sikaupee hittibiisi mikä tehtiin näyttämötyön-tunnilla kun oli tehtävänä suomipoppi-tyttöpändi-teos. oli joku vartti aikaa.
EIV.
Et halunnut mitään muuta
toivoin sulta taivaalta kuuta
Nyt haluun sut jo unohtaa
sydämeni sua vain kaihoaa
[tsyukutsyukuÄÄH X2]
:|| HEI SÄ OLIT MUN UNELMAPOIKA
MUT SUN YLI PÄÄSSYT JO OON x2
(MUL ON JO UUS!)
ÄLÄ TEKSTAA MULLE ENÄÄ
EN KAIPAA SUN PERÄÄ
MUL ON JO UUS! ||: