Kaksituhattayksitoista.
Mä oon nyt työtön ja ensimmäistä päivää yksin kotona. Mulla on aikaa miettiä ja huomata asioita.
Yks tärkeä asia, minkä mä äsken huomasin, oli se, että mä hetken aikaa hyväksyin sen, etten mä voi pitää hetkistä kiinni. Mulla oli mahtava hetki, jolloin mä kuuntelin Gotan Projectia ja luin vanhoja päiväkirjamerkintöjäni ja mietin asioita ja tunteita. Sitten mä menin tupakalle ja ajattelin, että olipa mahtava hetki, voisinpa toistaa sen ja pitää siitä kiinni ja sitten mä tajusin, etten voi eikä se välttämättä tunnu niin pahalta. Mä voin oppia ja oon ehkä oppinutkin sen ettei hetkistä oo pakko aina pitää kiinni. Ne voi olla hetken mittasia ja sit ne menee. Niitä tulee lisää. Eikä mun aina tarvii osata jakaa niitä tai sanallistaa niitä muille, mä saan ja voin olla sen verran itsekäs, että mä voin pitää ne itselläni. Kaikki sellaset hetket, sellaset aamun hiljaisuudessa nähdyt lintuparvet, tai sellaset hetket kun on niin hiljasta, että mä kuulen ensimmäistä kertaa ikinä meidän seinäkellon sekunttitikityksen vaikka siinä kellossa ei ole sekunttiviisaria. Ei mun tarvii osata sanallistaa muille miltä se tuntuu kun kuulee ensimmäistä kertaa kotinsa seinäkellon tikityksen. Ei mun tarvitse tuntea olevani huono taiteilija tai kirjailija tai ihminen jos mä en osaa sanallistaa sitä tunnetta. Mä saan pitää sen tunteen ihan itselläni. Se on ihan okei. Mun ei tarvitse jakaa kaikkea.
Sit mä voisin kyllä kanssa miettiä tota jakamista. Joitain asioita mä haluaisin ehdottomasti jakaa kaikkien kanssa, mutta joitain asioita en kenenkään. Mä haluan, että mulla on salaisuuksia. Ihan oikeita salaisuuksia, sellasia juttuja joita ei tiedä kukaan. Ja mä en oo varma, että onko mulla. Oonko mä ollut aina niin auki, että mä olen jakanut kaiken? Onko mulla mitään mistä kukaan ei tiedä? Onko mulla jotain ihan omaa?
Mä oon pohtinut, että onko edes mun keho enää mun oma? Mä aloin pohtia sitä siinä vaiheessa kun me muutettiin yhteen. Siinä vaiheessa kun ekaa kertaa ikinä, mun elämässä oli joku joka näkee mun koko kehon jatkuvasti. Onko mulla määräysvalta edes omaan kehooni? Mitä jos mä haluankin laihduttaa vaikka kymmenen kiloa? Tottakai mä tiedän, ettei se ole tällä painolla terveellistä, mutta mitä jos mä haluankin? Mitä jos mä haluankin lävistyttää itseäni tai ottaa isoja tatuointeja? Onko ne enää sellasia asioita joista mä saan päättää itse vai pitääkö mun kysyä siihen lupa?
Sit mä kans mietin äsken sitä, että mä oon nyt kakskytviis. Onko mun pakko ajatella, että mä olin viis vuotta sitten tyhmä ja naiivi vai oonko mä omahyväinen jos mä ajattelen, että mä olin sillon ihan suht älykäs?