4. (Lj-cut käy avointa sotaa mua vastaan, tää on siis pääsykoetehtävä mut totta eli päivismatskuu!)
Yöjunissa on sellaista Suomea ettei enää missään muualla. Fiskarsinoranssia ja raskaansinistä. Alavuoteen nainen peittää yömaiseman verholla, mutta se jää aaltoamaan. Räppänästä puhaltaa ja vinkuu. Marjo letittää värjätyntuoksuiset hiuksensa uniletille päälaki kiinni ylävuoteen pohjassa, vatsalihakset rutussa. Nukkuminen jännittää niin kuin joskus serkun lattialla. Oli valoisaa, sarjakuvia, serkun unitukka ja unipää. Tummat tapetit, outo hengitys, itikat. Tunteja aamuun.
Muuttopäivä on päivä jollaisista kesät muistetaan. Kuuma ja lopullinen. Puiden lehdet pullistelevat vihreyttään, taivas on melkein ahdistavan sininen. Melkeinlappilaisessa pikkukaupungissa Marjo olisi herännyt myöhään, hakenut Koillissanomat ja Kalevan, aamiaista, mansikoita, mehua, istunut terassille valoon ja levittänyt lehdet vuorotellen eteensä. Joku tytöistä olisi soittanut uimaan. Helsingistä Marjo ei tunne ketään, paitsi Miian joka asuu poikaystävänsä kanssa hahmottamattoman kaukana. Pelkästään Vallilaan mahtuu puolet entisen kotikaupungin asukasmäärästä.
Väiski auttaa ja kantaa ja neuvoo ja esittelee autoaan niin kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tunnelissa värinappulat kiilsivät ja pojat näyttivät vieläkin ruskeammilta. Marjo katsoi käsi etuhiuksissa kun ne juoksivat värikkäissä shortseissaan vuoristorataan. Haluaisitko sä jonnekin, äiti ja Väiski kysyivät ja Marjo sanoi välillä joo niiden mieliksi. Hänestä on kuva avaruushirviön kyydissä hymyttömänä, sormet Minnipaidan helmahapsuja puristaen.
”Tää on kuuluisa Kurvi ja tää on Hesari”, Väiski esittelee. ”Nyt ollaan Kalliossa. Mennään tohon syömään.” Pihviravintola Karhunpesä. Marjo tilaa kohteliaasti ranskikset. Raksamiehet pyyhkivät rasvaa suupielistään, iltalehtien sivut kääntyvät. Kallio näyttää uniselta muistolta jostain ihan muusta.
Marjo on vieraan kaupungin uusi asukas ja se tarkoittaa hänelle ihan muuta kuin Raijalle, vuokraemännälle ja kämppikselle joka tiukkana julistaa pölyallergiaansa huoneiden rajalta. Marjo istuu siristellen Mäkelänkadun yllä ja tietää tai toivoo, että vielä joskus se kaikki tuntuisi kodilta. Öisin naapurit harrastavat seksiä kiusallisen lähellä. Raijan MeNaiset -kokoelma käy vähiin. Ei nukuta. Aamulla radio, leivät pakastimesta, mehutiiviste. Aurinko joka muistuttaa, että tämä on ihanaa ja tämä on uutta. Marjo ei osaa uuteen kouluun edes kartan kanssa. Hän seisoo Aadolfinkadulla, katsoo että kaunis tämä alue, hienoja taloja, jännästi kiviportaat tuossa, onpa tosiaan kaunista, elokuu, kesän viimeinen hengenveto, uusi aika, alku ja paikka mutta ei helvetti missä mää olen.