Henkilökohtaista
Nyt ollaan sitten taas alussa.
Samat tunteet, joita pyörittelin vuosia sitten loikoillessani eri ihmisten vieressä, tuntuu nyt M:nkin kanssa. Muistan kyllä, että pelko ja se kummallinen ahdistus, sellainen josta ei oikein tiedä mistä se johtuu, vaikka se on selkeästi yhteydessä siihen tilanteeseen kun makaa hiljaa vieressä aistien toisen ihmisen ihan lähellä.
Eilen jäsensin sitä mielessäni viimeisen kääntymisen mahdollisuudeksi. Jos siihen jää ja antaa ahdistuksen ja pelon nousta itsestään, päästää itsensä niistä vapaaksi, antaa rakkaudelle mahdollisuuden.
Ja sen tietää - siitä se pelko johtuu.
Silloin kummallisena syksynä 2005 koin tuota tunnetta vähemmän kuin koskaan ennen. Silloin olin ihastuneempi kuin koskaan ja toisen tunteet vei niin kovaa vauhtia etten edes tajunnut ennen kuin jo olin jo korviani myöten rakastunut.
Mutta nyt. Nyt sukat ei pyöri jaloissa, ei oo uutta ja jännittävää
mitä ja kuka tuo toinen on
mistä sen suku on kotoisin
suudellaanko aina näin ihanasti
miten ollaan sitten aamuisin
riidelläänkö niin että heitellään astioita.
Tiedän meistä jo, että suudellaan aina niin ihanasti, aamuisin minä herään ensin ja herättelen toista ja nukahdan uudestaan kylkeen kun toinen ei suostu vielä heräämään, eikä me riidellä vaan mökötetään ja pahin mitä olen osannut sanoa, on että toinen on tylsä. Kerran taisin sanoa, että haista paska. Minä haluaisin heitellä astioita seiniin.
En minä lähde vaikka pelottaakin. Vaikka nyt tiedän varmaksi, että kun jään,
rakastun
kasvatan toiveita
yhteisiä unelmia molempien puolesta
ja vaatimuksia
joihin M ei pysty vastaamaan.
Tähän loppuun sanoisin jotakin siitä, kuinka rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on kaiken sen epäilyn, skeptisyyden ja mökötyksen arvoista,
mutta olen vielä liikaa aidan toisella puolella
vielä voisin kääntää selkäni.
Samat tunteet, joita pyörittelin vuosia sitten loikoillessani eri ihmisten vieressä, tuntuu nyt M:nkin kanssa. Muistan kyllä, että pelko ja se kummallinen ahdistus, sellainen josta ei oikein tiedä mistä se johtuu, vaikka se on selkeästi yhteydessä siihen tilanteeseen kun makaa hiljaa vieressä aistien toisen ihmisen ihan lähellä.
Eilen jäsensin sitä mielessäni viimeisen kääntymisen mahdollisuudeksi. Jos siihen jää ja antaa ahdistuksen ja pelon nousta itsestään, päästää itsensä niistä vapaaksi, antaa rakkaudelle mahdollisuuden.
Ja sen tietää - siitä se pelko johtuu.
Silloin kummallisena syksynä 2005 koin tuota tunnetta vähemmän kuin koskaan ennen. Silloin olin ihastuneempi kuin koskaan ja toisen tunteet vei niin kovaa vauhtia etten edes tajunnut ennen kuin jo olin jo korviani myöten rakastunut.
Mutta nyt. Nyt sukat ei pyöri jaloissa, ei oo uutta ja jännittävää
mitä ja kuka tuo toinen on
mistä sen suku on kotoisin
suudellaanko aina näin ihanasti
miten ollaan sitten aamuisin
riidelläänkö niin että heitellään astioita.
Tiedän meistä jo, että suudellaan aina niin ihanasti, aamuisin minä herään ensin ja herättelen toista ja nukahdan uudestaan kylkeen kun toinen ei suostu vielä heräämään, eikä me riidellä vaan mökötetään ja pahin mitä olen osannut sanoa, on että toinen on tylsä. Kerran taisin sanoa, että haista paska. Minä haluaisin heitellä astioita seiniin.
En minä lähde vaikka pelottaakin. Vaikka nyt tiedän varmaksi, että kun jään,
rakastun
kasvatan toiveita
yhteisiä unelmia molempien puolesta
ja vaatimuksia
joihin M ei pysty vastaamaan.
Tähän loppuun sanoisin jotakin siitä, kuinka rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on kaiken sen epäilyn, skeptisyyden ja mökötyksen arvoista,
mutta olen vielä liikaa aidan toisella puolella
vielä voisin kääntää selkäni.