May 25, 2007 23:42
Jos poistaa liimaa huonekalun rakenteista taltalla, kannattaa osat laittaa kiinni. Ei pitää kädellä kiinni ja heilutella toisella talttaa. Silloin voi rouhaista taltalla komean palkeenkielen vasemman käden peukalon juureen.
Lääkärille totesin, että hyvinhän tämä on. Kaksi vuotta koulua jo takana, ja vasta nyt tuli asiaa terveyskeskukseen.
Olin tänään töissä Aikuinen. En päästänyt selkeästi alle 13 vuotiaita katsomaan Piratesia, vaikka niille oli liput myyty. Hirvitti alkuun, mutta kun sain ensimmäiset ohjattua takaisin lipunmyyntiin, sain käännytettyä monta muutakin pois. Säännöt on sääntöjä, mutta jo 11 vuotiaiden tahdon uhmaaminen sai kädet tärisemään jälkeenpäin. Toivottavasti edes näytin ulospäin asialliselta ja siltä että tiesin mitä teen.. Ja superärsytys!: Vanhemmat, jotka tuo liian nuoret lapsensa elokuviin ja toteavat lasten kuullen meille, että "kyllä tämä meidän Pekka on jo 11" kun hyvä jos muksu osaa kävellä. Meidät on ohjeistettu, että jos aikuinen niin sanoo, niin uskotaan (ja ei tämä nyt maailman isoin asia ole, mutta pistää vituttamaan kun yritetään kuitenkin noudattaa noita ikärajalakeja). Mihin siinä lasta opetetaan? Valehtelu on ihan jees, jos siitä hyötyy? Call me naive, but it isn't.
Mutta joo, vanhemmat tietävät paremmin omat lapsensa ja niiden painajaisten sietokyvyn.
Piti tänään nähdä M ja jutella ja kuulostella tuntemuksia (me ei siis enää olla yhdessä) kuluneelta ajalta, mutta universumi tuli taas väliin ja toi kaupunkiin Mn joensuulaisen kaverin, joka käy täällä tosi harvoin. Mitäs sitä tuollaiseen voi sanoa? "Joo, katsellaan joskus toiste". Kannattais varmaan uskoa universumia.
Ehkä Ilosaari, ehkä töissä Potter viikonloppuna (Sanni, jos pääsen Ilosaareen, niin järjestetään varmasti Potter-viikonloppu vaikka heti seuraavana!).
Pöydällä odottaa avaamista Björkin Volta ja Ulverin Perdition city.
The Wall -levy on ollut kuumassa soitossa jo pari päivää, enkä millään malttaisi nytkään tätä keskeyttää.
laadidaa