Kitkaa

Apr 23, 2009 17:06

Muiden blogeista jälleen innostuneena jäin miettimään, kun -A ylisti sitä kun toimin oman pääni mukaan. No, tiistaina sain kuulla, että olen erittäin itsekäs ja se on kuulemma pahe. Hmmmm.

On se nyt taas perkele. Mielestäni ei ole erityisen pahanlaatuista itsekkyyttä, jos väsyneenä ilmoittaa että haluaa aikaisin nukkumaan. Mielestäni EN edellyttänyt mitään muilta ihmisiltä silloin, kun esitin asiani ja ilmoitin, että aion poistua heti matsin jälkeen. Mutta ei, siinä olikin jotain itsekästä. SIIS MITÄVITTUA.

Ensinnäkin, asun yksin. Menemiseni/tulemisen ei vaikuta muihin ihmisiin. Jos joku haluaa viettää yön asunnollani, niin se pitää ilmaista verbaalisesti ensin. Ja koska asun yksin, vain minulla on avain. Mielestäni tässäkään asiassa ei ole mitään erityisen itsekästä. Jos haluan päättää itse, koska menen nukkumaan, mielestäni siinäkään asiassa ei ole mitään erityisen itsekästä.

Ymmärrän, että tietyissä asioissa on järkevää ottaa muut ihmiset huomioon, mutta silti. Jos näin pienestä asiasta saa jo itsekkään leiman niin entä sitten kun jotain oikeasti isompaa tulee vastaan. Täytyykin tarkkailla tilannetta. Enää en lähde lieannokkaan roikkumaan. Jos tämä on itsekästä niin mielelläni olen sellainen. Saavuitetuista eduista ei luovuta!

Tämän rutinan jälkeen vähän työasioita. Olen siis lopultakin urakoinut 26-sivuisen filosofisen artikkelin melkein valmiiksi. Huomenna tapaan kirjoittajan ja sen jälkeen hion vielä vaikeastiymmärrettäviä kohtia. Ensi viikolla lähetän tekstin ja laskun. Voi sitä vapun riemua kun homma on ohi!
Previous post Next post
Up