Olenpa tänään vähän turhankin ahkera päivittelijä
Löysin kauniin ja mielenkiintoisen lainauksen Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys -kirjasta.
Käsitys eläinten sielusta ennen ja nyt
"Ihmisen todellinen hyvyys voi ilmetä täysin vapaasti ja puhtaana vain hänen asennoitumisestaan sellaiseen joka ei edusta mitään mahtia. Ihmiskunnan todellisen ja olennaisimman (niin syvällä piilevän ettemme näe sitä) moraalikoitoksen ratkaisee ihmisen suhtautuminen hänen armoillaan oleviin: eläimiin. Ja tässä ihminen on kärsinyt olennaisen perustappion josta kaikki muut tappiot johtuvat.
Hieho lähestyi Terezaa, pysähtyi ja katseli häntä pitkään suurilla ruskeilla silmillään. Tereza tunsi hiehon, hän oli ristinyt sen Markétaksi. Hän olisi mielellään antanut nimen kaikille hiehoille, mutta niitä oli liian paljon. Joskus kauan sitten, ainakin vielä neljäkymmentä vuotta aikaisemmin, kylän kaikilla lehmillä oli nimi. (Ja koska nimi on sielun merkki, voin sanoa että niillä oli myös sielu, väittäköön Descartes mitä hyvänsä.) Mutta sitten kylistä tehtiin suuria yhteisomistettuja tehtaita ja lehmät pantiin viettämään koko elämänsä niille navetassa rajatulla kahden neliömetrin alalla. Sen koommin niillä ei ollut nimeä, ne ovat olleet eläviä koneita, machinae animatae. Maailma on tunnustanut Descartesin totuuden.
Näen koko ajan sieluni silmin Terezan, näen hänen istuvan kannolla, silittävän Kareninin päätä ja miettivän ihmiskunnan kärsimää tappiota. Samalla mieleeni nousee toinenkin kuva: Näen Nietzschen poistuvan torinolaishotellista. Nähdessään ajurin suomivan piiskalla hevostaan Nietzsche menee hevosen luo, ottaa sitä ajurin nähden kaulasta ja itkee.
Tämä tapahtui vuonna 1889 jolloin Nietzsche oli loitonnut ihmiskunnasta. Toisin sanoen hänen sielullinen sairautensa puhkesi juuri. Mutta nimenomaan siksi hänen eleellään on mielestäni kauaskantoinen merkitys. Nietzsche pyysi hevoselta anteeksi Descartesin puolesta. Hänen hulluutensa (eli hänen eronsa ihmiskunnasta) alkaa sillä hetkellä jona hän itkee hevosen vuoksi.
Juuri tuota Nietzscheä rakastan, samoin rakastan Terezaa joka hyväilee polvillaan lepäävää kuolemansairaan koiran päätä. Näen heidän kulkevan rinnakkain: molemmat astuvat syrjään tieltä jolla ihmiskunta, "luonnon herra ja omistaja", marssii eteenpäin."
Löysin tuossa kuukausi sitten älyttömän hauskan ja älykkään saitin. Laitoin siihen linkin irc-gallerian päiväkirjaani. Kumminkin harva täällä oleva sitä lukee, joten jaan sen löytämisen ilon tännekin. Elikkä saitti on: http://www.mainoskupla.fi/index.html Siellä on paljon kaikkia antimainoksia mitkä saavat ajattelemaan asioiden todellista luonnetta, sitä mikä kätketään.
Tässä yksi oma suosikkini joka on tietty pakko tukkia tännekin...
Katselen tässä Pyhien nukkien, Appendixin, Tampere SS:n, Kaaoksen ja muutamien muiden livevideoita vuodelta 85. Kiitos You Tupen minun on mahdollista palata yli 20 vuoden takaiseen aikaan. Punk-ajastani ja noista kuvan pikkupossuista tuli mieleen yksi juttu. Ollessani taannoin Amurin K-marketissa kassaneitinä eräs teini-iän idolini asteli kassalle. Hän osti pari mäyräkoiraa, makkaraa ja tupakkaa. Idolini makumieltymysten tähden minulla meinasi päästä itku.
Deekuuntuneissa vanhoissa punkkareissa on jotain hyvin surullista, kuten nyt vaikkapa edesmenneessä Kaaoksen Jakessa. No ainakin he ovat pysyneet valitsemallaan vapauden tiellä (antamatta palkkatyön orjuuttaa itseään) hamaan hautaan saakka. Valitakko vapaus olla ansaitsematta vai ansaitako airot vapauteen, joilla soutaa minne lystää? Siinäpä pulma ;)
Nyt honey tuli kotiin ison kirjalastin kanssa. Nimittäin Akateemisen kirjakaupan ennakkotilauksemme saapui. Innostuimme vähän ostelemaan halpoja alekirjoja. Ei niitä kovin usein uutena raski ostaa. Vihdoinkin jotain järkevää tekemistä tälle päivälle, jonka olen viettänyt about kokonaan netissä. Nyt siirryn 13 kirjan kimppuun...
Käsitys eläinten sielusta ennen ja nyt
"Ihmisen todellinen hyvyys voi ilmetä täysin vapaasti ja puhtaana vain hänen asennoitumisestaan sellaiseen joka ei edusta mitään mahtia. Ihmiskunnan todellisen ja olennaisimman (niin syvällä piilevän ettemme näe sitä) moraalikoitoksen ratkaisee ihmisen suhtautuminen hänen armoillaan oleviin: eläimiin. Ja tässä ihminen on kärsinyt olennaisen perustappion josta kaikki muut tappiot johtuvat.
Hieho lähestyi Terezaa, pysähtyi ja katseli häntä pitkään suurilla ruskeilla silmillään. Tereza tunsi hiehon, hän oli ristinyt sen Markétaksi. Hän olisi mielellään antanut nimen kaikille hiehoille, mutta niitä oli liian paljon. Joskus kauan sitten, ainakin vielä neljäkymmentä vuotta aikaisemmin, kylän kaikilla lehmillä oli nimi. (Ja koska nimi on sielun merkki, voin sanoa että niillä oli myös sielu, väittäköön Descartes mitä hyvänsä.) Mutta sitten kylistä tehtiin suuria yhteisomistettuja tehtaita ja lehmät pantiin viettämään koko elämänsä niille navetassa rajatulla kahden neliömetrin alalla. Sen koommin niillä ei ollut nimeä, ne ovat olleet eläviä koneita, machinae animatae. Maailma on tunnustanut Descartesin totuuden.
Näen koko ajan sieluni silmin Terezan, näen hänen istuvan kannolla, silittävän Kareninin päätä ja miettivän ihmiskunnan kärsimää tappiota. Samalla mieleeni nousee toinenkin kuva: Näen Nietzschen poistuvan torinolaishotellista. Nähdessään ajurin suomivan piiskalla hevostaan Nietzsche menee hevosen luo, ottaa sitä ajurin nähden kaulasta ja itkee.
Tämä tapahtui vuonna 1889 jolloin Nietzsche oli loitonnut ihmiskunnasta. Toisin sanoen hänen sielullinen sairautensa puhkesi juuri. Mutta nimenomaan siksi hänen eleellään on mielestäni kauaskantoinen merkitys. Nietzsche pyysi hevoselta anteeksi Descartesin puolesta. Hänen hulluutensa (eli hänen eronsa ihmiskunnasta) alkaa sillä hetkellä jona hän itkee hevosen vuoksi.
Juuri tuota Nietzscheä rakastan, samoin rakastan Terezaa joka hyväilee polvillaan lepäävää kuolemansairaan koiran päätä. Näen heidän kulkevan rinnakkain: molemmat astuvat syrjään tieltä jolla ihmiskunta, "luonnon herra ja omistaja", marssii eteenpäin."
Löysin tuossa kuukausi sitten älyttömän hauskan ja älykkään saitin. Laitoin siihen linkin irc-gallerian päiväkirjaani. Kumminkin harva täällä oleva sitä lukee, joten jaan sen löytämisen ilon tännekin. Elikkä saitti on: http://www.mainoskupla.fi/index.html Siellä on paljon kaikkia antimainoksia mitkä saavat ajattelemaan asioiden todellista luonnetta, sitä mikä kätketään.
Tässä yksi oma suosikkini joka on tietty pakko tukkia tännekin...
Katselen tässä Pyhien nukkien, Appendixin, Tampere SS:n, Kaaoksen ja muutamien muiden livevideoita vuodelta 85. Kiitos You Tupen minun on mahdollista palata yli 20 vuoden takaiseen aikaan. Punk-ajastani ja noista kuvan pikkupossuista tuli mieleen yksi juttu. Ollessani taannoin Amurin K-marketissa kassaneitinä eräs teini-iän idolini asteli kassalle. Hän osti pari mäyräkoiraa, makkaraa ja tupakkaa. Idolini makumieltymysten tähden minulla meinasi päästä itku.
Deekuuntuneissa vanhoissa punkkareissa on jotain hyvin surullista, kuten nyt vaikkapa edesmenneessä Kaaoksen Jakessa. No ainakin he ovat pysyneet valitsemallaan vapauden tiellä (antamatta palkkatyön orjuuttaa itseään) hamaan hautaan saakka. Valitakko vapaus olla ansaitsematta vai ansaitako airot vapauteen, joilla soutaa minne lystää? Siinäpä pulma ;)
Nyt honey tuli kotiin ison kirjalastin kanssa. Nimittäin Akateemisen kirjakaupan ennakkotilauksemme saapui. Innostuimme vähän ostelemaan halpoja alekirjoja. Ei niitä kovin usein uutena raski ostaa. Vihdoinkin jotain järkevää tekemistä tälle päivälle, jonka olen viettänyt about kokonaan netissä. Nyt siirryn 13 kirjan kimppuun...