Lähtekää please joku/jotku mun mukaan tuonne? Tai onko joku teistä jo aiemmin päättänyt mennä? Se on jo vajaan kolmen tunnin päästä ja äsken ilmeni ettei tuota yhtä kiinnosta tai hän ei ehdi mukaan. Oon niin ujo, että yksin meno jännittää. Siirsin työvuoronkin tuon tähden myöhemmäksi... Ihii.
Mitäs muuta minulle? Lähdetään kohtapuolin mahdollisesti ostamaan O-P:n kanssa Lielahdesta 50 tuuman telkkari. Ellei paikan päällä ilmene, että siihen sisältyy jotain sudenkuoppia. Olen halunnut isoa telkkaria tai videontykkiä monta monituista vuotta ja vihdoin se (ehkä huom ehkä) onnistuu.
Eilen oltiin katsomassa Bondin Casino royale ennakkonäytöksessä. Oli ihan näkemisen arvoinen tekele. Paikan päällä sai pienen pullon skumppaa ja leffan jälkeen mentiin Be-Popiin. Siellä oli safkana kahta erilaista lihatonta salaattia ja kanaa. Onneksi ne eivät olleet tunkeneet sinne salaattiin mitään lihaa, niin pystyi syömään. Olen onnistunut pudottamaan kanan pois ruokavaliostani. Ilman sitä olen ollut pian kolme kuukautta. Syytäkin, sillä kanoilla mahtaa olla Suomessa kaikista tehomaatalouden uhreista huonoimmat oltavat. Be-Pop oli paikkana vähintään yhtä hieno, kuin olin tovereilta kuullut. Motskareita ja fiftari-jutskaa seinillä ja katossa. Musiikkina soi 70- ja 80-luvun hitit. En tiedä soiko tuossa paikassa normaalisti noin hyvä musiikki, eli soiko siellä normaalisti nykyaikainen (enimmäkseen huono) musiikki? Paikan aulassa olleet kieltokyltit vähän arveluttivat; ilmeisesti paikan normaali asiakaskunta koostuu lähinnä junttiapinoista?
Viikendiksi ei vielä mitään suunnitelmia. Työtä tänä iltana klo 17-21 ja la klo 10-16. Ei taida missään mitään jännää tapahtumaa ollakaan?
Jep jep, eipä ehdi nyt torinoida tämän enempää.