Lähellä kuolemaa
Haluan vaan pois nää kaikki kipeät muistot. Eilenkin illalla,tai yöllä. Muistin aivan kaiken,ihan kaiken. Itkin siinä ja sain sitten paniikkikohtauksen. Tärisin aivan hirveesti ja en saanut happea. Kohtaus loppui. Kello oli jtn 3 yöllä,muistaakseni. Laitoin valot päälle,katsoin apteekin muivipussia. Otin lääkerasian sieltä. Tuijotin sitä siinä ja mietein mitä se täti siinä kassalla sanoi: "annostus on 1-2 tablettia päivässä,älä ota ainakaan 4,muuten et enään herää aamulla." Tuojotin vain ja muistelin sitä määrää. Otin yhden,tabletin,sitten vielä toisen... Ajattelin otanko kolmannen ja neljännen. Käteni tärisivät. Heitin ne 2 tablettia suuhuni, join vettä ja nielaisin. Ääni pään sisällä käski laittaa paketin takaisin muovipussiin. Laitoin sen. Sitten menin takaisin sänkyyn makaamaan. Tuntui kuin oisin niellaissut oman sydämeni. Oksetti. Sammutin valot. Makasin ja odotin väsymystä. Taisin kyllä sitten jossain vaiheessa nukahtaa ja tässä sitä sitten ollaan. Elävänä kappaleena, mutta en tiedä haluaisinko olla tässä näin? on asioita minkä takia tahdon elää. Ja masennusta hoidetaan,mutta silti ei tunnu että jaksaisin. En jaksa odottaa kesää. Nään kaikki rakkaat ihmiset; heitä on nytkin karmea ikävä. Sattuu. Kaikki on ihan hyvin. Lupaan sen.