(no subject)
Tapasin tossa viime viikolla kaupungilla mun lapsuuden bestiksen äidin, jonka kanssa jäin hetkeksi juttelemaan kun ei ollut kiire mihinkään. Se oli kuullut mun äidiltä, että oon lopettanut koulun. Keskustelu meni suurinpiirtein näin:
Riitta: No mitäs sä nyt sitte teet?
Minä: Töitä vaan...
Riitta: Ooksä vieläki siel Mäkkärillä?
Minä: Joo.
Riitta: No kai sä meinaat opiskella vielä?
Minä: Nnnoooh... *Epämääräistä käsien vääntelyä*
Riitta: No tottakai sä nyt..!!
Minä: Niiiiiin... no pitäis vaan keksiä että mitä sitä seuraavaks opiskelis.
Sitten keskustelu siirtyi siihen, mitä mä opiskelin ja haluaisin ehkä opiskella. Mut mua ärsyttää ja ahdistaa just toi kohtelu - "no sä oot fiksu, tottakai sun täytyy opiskella!" Mulle tulee sellanen olo, että oon kauhea luuseri kun en jaksakaan opiskella niin kuin kaikkien maailman ihmisten mielestä mun ilmeisesti pitäis. Kun sanoin äidille syksyllä että lopetin opiskelun, se voivotteli sitä miten ammatti pitäis olla, ja kun totesin että mulla on koko elämä aikaa opiskella, niin eipä kuulemma ole.
Kyllähän mä tykkään opiskella ja tykkään oppia, mutta kun se tietää mulle niin valtavaa stressimäärää etten vaan jaksa ja pysty, en ainakaan niin kauan kun mulla on ongelmia itseni kanssa.
Oon kyllä miettinyt, että jos menis vaikka ensi vuonna amikseen ja opiskelis siellä kokiksi tai maalariksi, koska ne kuulostaa oikeesti ihan kivoilta aloilta ja pääsisin lukiotaustani vuoksi amiksesta läpi kahdessa vuodessa, mutta siinäkin on ongelmansa:
- Raha. En jaksa elää opintotuilla enkä luultavasti jaksais käydä taas töissäkään siinä samalla.
- Ikä. Ensi vuonna oisin 24, eli kaheksan vuotta vanhempi kuin valtaosa muista amiksessa aloittavista. En oikein usko että viihtyisin 16-vuotiaiden amisteinien kanssa.
- Mun kädet... en tiedä mistä tää mun ihottuma töissä tulee, mutta jos sillä on jotain tekemistä elintarvikkeiden kanssa niin tuskinpa musta on kokiksi.
Ostin hiljattain pari Torey Haydenin kirjaa, joita en oo aiemmin lukenut, ja viime yönä kahden jälkeen päätin lukea toista niistä pari lukua ennen kuin menen nukkumaan. Kun lopetin, kello oli tasan neljä ja olin lukenut 11 lukua. Sitä kirjaa ei vaan voinut laskea käsistään, oli pakko lukea eteenpäin "vielä yksi luku". Ja senkään jälkeen en oikeen tahtonut saada unta, kun kirjan ahdistavat mielikuvat oli niin vahvasti ajatuksissa, joten jouduin nousemaan uudemman kerran ylös ja lukemaan Tinttiä vähän aikaa että rauhoituin. Ja sitten näin Tintistä aika montaa unta, mutta en tietenkään enää muista niitä.
Noh! Viikonloppuna olin Helsingissä viettämässä Reettiksen synttäreitä. Me shoppailtiin jälleen (perjantaipäivä vierähti ihan järjettömän nopeasti, yhtäkkiä kello olikin yheksän!), leivottiin kakku, katseltiin kaikennäköisiä Tintti-leffoja ja -jaksoja ja Jackie Chan Adventuresia, ja tietysti pelattiin Muuttuvaa labyrinttia - jonka mäkin jopa voitin yhden kerran, Reettiksen synttäreiden kunniaksi! 60-luvun näytellyt Tintti-leffat oli hienoja, etenkin Merirosvojen aarre aiheutti meille paljon hupia monessa kohdassa. Meidän pienet Alko-retket päättyivät molemmat aika lyhyeen, mutta ensi kuussa sitten!
Ja nämä ihan vain siksi että mun on vaikeaa käsittää, miten pieni Faust oli syksyllä ja miten paljon se on kasvanut.
Riitta: No mitäs sä nyt sitte teet?
Minä: Töitä vaan...
Riitta: Ooksä vieläki siel Mäkkärillä?
Minä: Joo.
Riitta: No kai sä meinaat opiskella vielä?
Minä: Nnnoooh... *Epämääräistä käsien vääntelyä*
Riitta: No tottakai sä nyt..!!
Minä: Niiiiiin... no pitäis vaan keksiä että mitä sitä seuraavaks opiskelis.
Sitten keskustelu siirtyi siihen, mitä mä opiskelin ja haluaisin ehkä opiskella. Mut mua ärsyttää ja ahdistaa just toi kohtelu - "no sä oot fiksu, tottakai sun täytyy opiskella!" Mulle tulee sellanen olo, että oon kauhea luuseri kun en jaksakaan opiskella niin kuin kaikkien maailman ihmisten mielestä mun ilmeisesti pitäis. Kun sanoin äidille syksyllä että lopetin opiskelun, se voivotteli sitä miten ammatti pitäis olla, ja kun totesin että mulla on koko elämä aikaa opiskella, niin eipä kuulemma ole.
Kyllähän mä tykkään opiskella ja tykkään oppia, mutta kun se tietää mulle niin valtavaa stressimäärää etten vaan jaksa ja pysty, en ainakaan niin kauan kun mulla on ongelmia itseni kanssa.
Oon kyllä miettinyt, että jos menis vaikka ensi vuonna amikseen ja opiskelis siellä kokiksi tai maalariksi, koska ne kuulostaa oikeesti ihan kivoilta aloilta ja pääsisin lukiotaustani vuoksi amiksesta läpi kahdessa vuodessa, mutta siinäkin on ongelmansa:
- Raha. En jaksa elää opintotuilla enkä luultavasti jaksais käydä taas töissäkään siinä samalla.
- Ikä. Ensi vuonna oisin 24, eli kaheksan vuotta vanhempi kuin valtaosa muista amiksessa aloittavista. En oikein usko että viihtyisin 16-vuotiaiden amisteinien kanssa.
- Mun kädet... en tiedä mistä tää mun ihottuma töissä tulee, mutta jos sillä on jotain tekemistä elintarvikkeiden kanssa niin tuskinpa musta on kokiksi.
Ostin hiljattain pari Torey Haydenin kirjaa, joita en oo aiemmin lukenut, ja viime yönä kahden jälkeen päätin lukea toista niistä pari lukua ennen kuin menen nukkumaan. Kun lopetin, kello oli tasan neljä ja olin lukenut 11 lukua. Sitä kirjaa ei vaan voinut laskea käsistään, oli pakko lukea eteenpäin "vielä yksi luku". Ja senkään jälkeen en oikeen tahtonut saada unta, kun kirjan ahdistavat mielikuvat oli niin vahvasti ajatuksissa, joten jouduin nousemaan uudemman kerran ylös ja lukemaan Tinttiä vähän aikaa että rauhoituin. Ja sitten näin Tintistä aika montaa unta, mutta en tietenkään enää muista niitä.
Noh! Viikonloppuna olin Helsingissä viettämässä Reettiksen synttäreitä. Me shoppailtiin jälleen (perjantaipäivä vierähti ihan järjettömän nopeasti, yhtäkkiä kello olikin yheksän!), leivottiin kakku, katseltiin kaikennäköisiä Tintti-leffoja ja -jaksoja ja Jackie Chan Adventuresia, ja tietysti pelattiin Muuttuvaa labyrinttia - jonka mäkin jopa voitin yhden kerran, Reettiksen synttäreiden kunniaksi! 60-luvun näytellyt Tintti-leffat oli hienoja, etenkin Merirosvojen aarre aiheutti meille paljon hupia monessa kohdassa. Meidän pienet Alko-retket päättyivät molemmat aika lyhyeen, mutta ensi kuussa sitten!
Ja nämä ihan vain siksi että mun on vaikeaa käsittää, miten pieni Faust oli syksyllä ja miten paljon se on kasvanut.