Elämä
Joulu oli. Joulu on kiva. Tunnelma ja tuoksut. Kaikki. Lumi puuttui, niin kuin edellisenäkin jouluna.
Viimeyönä taivaalle ammuuttiin mijoonia raketteja, jotta seuraavanakaan jouluna ei olisi lunta.
Uusi vuosikin oli. Uusi vuosi, vuodenvaihde - mikälie, ei ole kiva. Vuosi vaihtuu ja olemme taas vuoden lähempänä omaa, itse aiheuttamaamme tuhoa. Tuhoamme sen, mikä on kaikkein lähimpänä meitä ja josta kaikki elämä on alkanut. Toisaalta, ehkä parempi näin: kaikki elämä tuhoutuu - jäljelle jää vain harmaa maa ja saasteiden seisauttamat vedet, täynnä teknologiajätettä. Ydinjätettä, matkapuhelimia, tietokoneita, dikibokseja, autonromuja, harmaita ja mustia ongelmajätekasoja lojuu lopumattomana merenä maan pinnalla, sillä vähäisellä, mitä nousseen meren pinnalta on jäänyt jäljelle - sulaneet jäätiköt ja lisääntyneet ovat saanet meren peittämään lähes koko maapallon alleen. Teknologiaromun seassa lojuu mätäneviä ruumiita ja luurankoja. Tämä meistä jää jäljelle.
Vuosituhansien kuluttua alkaa kehittyä uusi elämä - lähes loppumattomasta merestä nousee hiljalleen maata näkyviin ja maan pinnasta pistää läpi ensimmäinen kasvi - hentona ja kuitenkin kaiken alulle saavana. Pienestä ja hennosta kasvista nousee hiljalleen niitty ja niitystä metsä. Metsään syntyy ja kehittyy uusi elämä. Kaikki hengittävät puhdasta ilmaa. Ilma ei ole miljardeihin vuosiin ollut niin puhdasta kuin se, jota tämä ensimmäinen metsä hengittää.
Näky on kaunein, mitä elävä olento voi kuvitella. Tätä kauneutta ei ole kukaan tuohoamassa. Ei ole ihmistä jättämässä karua näkyä jälkeensä: on vain luonto, jota ihminenkin joskus kunnioitti. Luonto, jonka kanssa ihminen oli yhtä.
Tänään on vain ihminen ja ongelmajäte. Ihminen itse on suurin ongelmajäte maailmassa.
Yritetään kaikki elää vuosi 2008 niin, että kunnioitetaan luontoa edes hitusen enemmän kuin viimevuonna, jookos? Tämä maailma on kuitenkin se, jonka jätämme lapsillemme.
Viimeyönä taivaalle ammuuttiin mijoonia raketteja, jotta seuraavanakaan jouluna ei olisi lunta.
Uusi vuosikin oli. Uusi vuosi, vuodenvaihde - mikälie, ei ole kiva. Vuosi vaihtuu ja olemme taas vuoden lähempänä omaa, itse aiheuttamaamme tuhoa. Tuhoamme sen, mikä on kaikkein lähimpänä meitä ja josta kaikki elämä on alkanut. Toisaalta, ehkä parempi näin: kaikki elämä tuhoutuu - jäljelle jää vain harmaa maa ja saasteiden seisauttamat vedet, täynnä teknologiajätettä. Ydinjätettä, matkapuhelimia, tietokoneita, dikibokseja, autonromuja, harmaita ja mustia ongelmajätekasoja lojuu lopumattomana merenä maan pinnalla, sillä vähäisellä, mitä nousseen meren pinnalta on jäänyt jäljelle - sulaneet jäätiköt ja lisääntyneet ovat saanet meren peittämään lähes koko maapallon alleen. Teknologiaromun seassa lojuu mätäneviä ruumiita ja luurankoja. Tämä meistä jää jäljelle.
Vuosituhansien kuluttua alkaa kehittyä uusi elämä - lähes loppumattomasta merestä nousee hiljalleen maata näkyviin ja maan pinnasta pistää läpi ensimmäinen kasvi - hentona ja kuitenkin kaiken alulle saavana. Pienestä ja hennosta kasvista nousee hiljalleen niitty ja niitystä metsä. Metsään syntyy ja kehittyy uusi elämä. Kaikki hengittävät puhdasta ilmaa. Ilma ei ole miljardeihin vuosiin ollut niin puhdasta kuin se, jota tämä ensimmäinen metsä hengittää.
Näky on kaunein, mitä elävä olento voi kuvitella. Tätä kauneutta ei ole kukaan tuohoamassa. Ei ole ihmistä jättämässä karua näkyä jälkeensä: on vain luonto, jota ihminenkin joskus kunnioitti. Luonto, jonka kanssa ihminen oli yhtä.
Tänään on vain ihminen ja ongelmajäte. Ihminen itse on suurin ongelmajäte maailmassa.
Yritetään kaikki elää vuosi 2008 niin, että kunnioitetaan luontoa edes hitusen enemmän kuin viimevuonna, jookos? Tämä maailma on kuitenkin se, jonka jätämme lapsillemme.