May 04, 2010 14:53
Kirjottelinki jo tonne blogspottiin että viikonlopun aikana oli akvaariossa tapahtunu kummia.
Tapsa juniori oli jo jonkin aikaa ollu kumman apaattinen, lepäili vain, välillä jaksoi tulla syömään.
Ennen viikonloppua se sitten lopetti syömisen kokonaan ja alkoi vaaleta, ei oikein reagoinu mihinkään, haukkoi vaan koko ajan happea ja meni suodattimen taakse piiloon. Lisäksi sen vatsa turposi.
Hirveessä kiireessä sitten ruokin kalat ja en voinu muutaku jättää ne oman onnensa nojaan.
Piti lähteä hakemaan Rikua ja sitten ottaa suunta kohti mökkiä.
Oli kyllä kiva vappu-viikonloppu. Pelailtiin ja saunottiin, syötiin ja juotiin. Oli mukavan rentoa. Kissatkin pääsivät pitkän talven jälkeen taas ulos ihan vapaana juoksentelemaan. Pippurilla ei kauaa mennytkään kun siltä roikkui jo hiiri suupielestä...
Näin myös lähietäisyydeltä haukan, jolla oli joku pieni jyrsijä suussaan, kun se liisi saunan yli kohti metsää. Lintu-bongauksia tuli muutenkin tehtyä - telkkäpariskunta oli asuttanut lammen, tikka nakutteli melkein pihapiirissä ja mustarastas oli tehnyt pesän roskiskatokseen. Oli aikamoinen meteli koko ajan, kun kaikki linnut oli ihan kiimassa. :D
Kun sitten sunnuntai-iltana kotiuduttiin, menin heti katomaan akvaariota ja pinnalla kellui melkein valkoinen Tapsa junior, tai se mitä siitä oli jäljellä... Sen maha oli syöty! Hyi yök. Samalla huomasin että albinomonni makasi selällään pohjalla. Veikkailtiin, että se oli mennyt syömään taistelukalaa ja saanut sitten jonkun myrkytyksen...? Albinoillahan ei taida kauheasti tota vastustuskykyä olla...
Sitte hirveä vedenvaihto-operaatio ja nyt pitää vaan seurailla mitä tuleman pitää.
---
Mulla on hius-ongelma. Tai oikeastaan raha-ongelma. :D
Tiedän jo millaiset hiukset haluaisin, mutta se maksaa paaaaaljon. Aattelin kokeilla aina niin parasta vaihtoehtoa, tee-se-itse hiustenleikkuuta (ja ehkä vähän äidin apua, jos se suostuu...)... Katotaan mitä tulee. Vähän jännittää.
No, ei se toisaalta tästä hirveesti pahempaan voi mennä. En oo jaksanu edes otsatukkaa lyhentää, joten oon vetässy sen aina taakse hiuspannan avulla. Sitte mulla on semmonen ilonen vaalea juurikasvu ja ihan liian pitkät, takkuset ja hankalat hiukset, jotka sotkeutuu aina joka paikkaan. Bläh.
Jos sitä askartelis taas vähän. Tällä kertaa Rikun äidille äitienpäiväkorua ja omalle äiskälle kans jotaki! (Vaik se onki jo täs viimeisen parin viikon sisällä saanu multa jo aika monet korut. :D No, ei se mitään!)
vappu,
mökki,
akvaario,
hiukset,
askartelu,
raha