katkeruuden ja vihan esseet, korkokengissä
ne olivat nuoruuden päiviäni
olin tuskin kahdenkymmenen
enkä enää muistanut syntymääni
olin kaupungissa jossa halusin
ruokkia itseäni liekeillä
eikä torneja ja rautatieasemia ollut tarpeeksi
jotta silmäni olisivat miehittäneet ne tähdillä
taistelen pienen blondin, bichonette'n kanssa nukkumapaikasta (en omasta). le chien du val de loire, ranskalainen pikkuneiti saa villakoiramaisen slaagin heti, kun poistun huoneesta.
tänään menen mekko-ostoksille. haluan uuden, kauniin, käyttämättömän, tyttömäisen mekon. käytän tätä samaa vanhaa jatkuvasti kuin se olisi oma nahka. tosin omaa nahkaa ei uusita niin vain. jukka totesi, että bichonette sopii hyvin mun mekon ja helmien kanssa - zut alors! aion myös ostaa ehostustuotteita ihan vain tuntiakseni itseni ehyemmäksi. sisäisestikin, ei vain kajaalina verkkokalvolla.
(lue: "--- since we broke up/ i'm wearing lipstick again/ i suck my tongue/ in rememberance of you/ ---")
toivon romanssia itseni kanssa. sellaista loppuelämän kestävää. kaikki ongelmat alkavat siitä, että purjehtii narsismin ja itseinhon rajamailla. olen onnellinen nähdessäni itseni peilistä silloin kun haluan.
haluan lakata kynnet ja värjätä punaiset hiukset piiloon, kihartaa tukan, puna puna punata huulet, suoristaa mekon, hypistellä helmet järjestykseen, ottaa sorkkaraudan ja lyödä sillä suupieleen lurps.
varustaudun margaret atwoodilla, siomone de beauvoir'illa, kaarina hazardilla, virginie despentes'illä, antti nylénillä.
hymistelemällä kun jukka tiskaa ja tekee ruokaa.
paisuttelemalla omia demoneja, sellaisia alastomia ja pitkäripsisiä. julkeita.
pidättäytymällä, vaikka oikeasti rakastaa niinkuin
tiettyjä pimeitä sopukoita rakastetaan
salaa
varjon ja sielun välissä.