Kofeiiniyliannostuksen inspiroima aamuangsti
Biokemia kiinnostaa kuin kilo paskaa. Tänään olisi tarkoitus pipetoida ja sentrifugoida seeruminäytteestä triglyseridi- ja kolesteroliarvoja. Ajatuskin kyrpii.
Olen lukenut ihan liikaa kirjoja maista, joissa on lämmintä, joissa soditaan tai on sodittu ja joissa ihmiset elää raunioiden ja miinojen keskellä. Haluan Pakistaniin ompelemaan haavoja ja lastoittamaan murtumia tai Intiaan rokottamaan lapsia ja jakamaan ripuloiville lapsukaisille suolaliuosta. Se tuntuisi niin paljon merkityksellisemmältä kuin loputtomien entsyymireaktioketjujen ulkoa opettelu (mitä helvettiä minä teen tiedolla siitä, että on olemassa molekyyli, jonka nimi on hydroperoksieikosatetraenoaatti, kavereiden kesken HPETE, ja että vain siitä saadaan leukotrieenejä?).
Ja meillä on tulossa kokonainen teemapäivä diabeteksestä, joka toki on tilastollisesti merkittävä, mutta massiivisia jalkahaavoja lukuunottamatta ihan pirun tylsä sairaus, joka johtuu enimmäkseen siitä, että ihmiset vain makaa sohvalla ja vetää kaksin käsin naamaan kaikkea sokerirasvalisäainepaskaa. Ymmärrän sen, että kansanterveyden edistäminen ja sairauksien ennataehkäisy on tärkeää, mutta ihan rehellisesti: en lukenut Galenosta päästäkseni pönöttämään työpöydän taaksen jonnekin Perähikiälän terveyskeskukseen kertomaan mummoille ja vaareille liiallisen pullansyönnin ja tupakoinnin vaaroista.
Ensiapukin oli paskaa (ihan liian lyhyt ja hutaisemalla kasaan koottu kokonaisuus, josta ei ollut edes tenttiä), tiedonhankinta ja muut atk-jutut on paskaa (kuka muistaa enää kuuden tai kymmenen vuoden jälkeen väikkäriä vääntäessään miten Refworksia käytetään) ja tajusin juuri, että en muista enää mitään anatomian kurssista, kuvastojakin käytän nykyisin vain painoina kun joskus innostun tekemään vatsalihaksia.
Turhauttaa.
Kesä ja kärpäset yrittää kovasti tunkea sisään ovista ja ikkunoista, mutta en osaa innostua siitäkään ajatuksesta, koska ei ole töitä, eikä ole rahaa, eikä siis ole tiedossa mitään kivaa, koska jos onnistun saamaan töitä, ei ole aikaa ja jos en saa töitä, ei ole rahaa.
Jos olisin päättänyt opiskella sairaanhoitajaksi, olisin kahden ja puolen vuoden päästä valmis ja vapaa suuntaamaan ihan mihin maailmankolkkaan tahansa ja pystyisin olemaan avuksi siinä missä lääkärikin. Mutta ei, kun pitää väen vängällä ängetä itsensä kuuden vuoden koulutukseen, josta ensimmäiset kaksi vuotta on pelkkää teoreettista paskanjauhantaa ja turhien asioiden ulkoa pänttäämistä. Ja sen kuuden vuoden jälkeenkin olen vielä jumissa Suomessa pakollisena orjatyövoimana jossain terveyskeskuksessa tuseeraamassa vanhoja ryppyisiä miesperseitä.
Rär.
Olen lukenut ihan liikaa kirjoja maista, joissa on lämmintä, joissa soditaan tai on sodittu ja joissa ihmiset elää raunioiden ja miinojen keskellä. Haluan Pakistaniin ompelemaan haavoja ja lastoittamaan murtumia tai Intiaan rokottamaan lapsia ja jakamaan ripuloiville lapsukaisille suolaliuosta. Se tuntuisi niin paljon merkityksellisemmältä kuin loputtomien entsyymireaktioketjujen ulkoa opettelu (mitä helvettiä minä teen tiedolla siitä, että on olemassa molekyyli, jonka nimi on hydroperoksieikosatetraenoaatti, kavereiden kesken HPETE, ja että vain siitä saadaan leukotrieenejä?).
Ja meillä on tulossa kokonainen teemapäivä diabeteksestä, joka toki on tilastollisesti merkittävä, mutta massiivisia jalkahaavoja lukuunottamatta ihan pirun tylsä sairaus, joka johtuu enimmäkseen siitä, että ihmiset vain makaa sohvalla ja vetää kaksin käsin naamaan kaikkea sokerirasvalisäainepaskaa. Ymmärrän sen, että kansanterveyden edistäminen ja sairauksien ennataehkäisy on tärkeää, mutta ihan rehellisesti: en lukenut Galenosta päästäkseni pönöttämään työpöydän taaksen jonnekin Perähikiälän terveyskeskukseen kertomaan mummoille ja vaareille liiallisen pullansyönnin ja tupakoinnin vaaroista.
Ensiapukin oli paskaa (ihan liian lyhyt ja hutaisemalla kasaan koottu kokonaisuus, josta ei ollut edes tenttiä), tiedonhankinta ja muut atk-jutut on paskaa (kuka muistaa enää kuuden tai kymmenen vuoden jälkeen väikkäriä vääntäessään miten Refworksia käytetään) ja tajusin juuri, että en muista enää mitään anatomian kurssista, kuvastojakin käytän nykyisin vain painoina kun joskus innostun tekemään vatsalihaksia.
Turhauttaa.
Kesä ja kärpäset yrittää kovasti tunkea sisään ovista ja ikkunoista, mutta en osaa innostua siitäkään ajatuksesta, koska ei ole töitä, eikä ole rahaa, eikä siis ole tiedossa mitään kivaa, koska jos onnistun saamaan töitä, ei ole aikaa ja jos en saa töitä, ei ole rahaa.
Jos olisin päättänyt opiskella sairaanhoitajaksi, olisin kahden ja puolen vuoden päästä valmis ja vapaa suuntaamaan ihan mihin maailmankolkkaan tahansa ja pystyisin olemaan avuksi siinä missä lääkärikin. Mutta ei, kun pitää väen vängällä ängetä itsensä kuuden vuoden koulutukseen, josta ensimmäiset kaksi vuotta on pelkkää teoreettista paskanjauhantaa ja turhien asioiden ulkoa pänttäämistä. Ja sen kuuden vuoden jälkeenkin olen vielä jumissa Suomessa pakollisena orjatyövoimana jossain terveyskeskuksessa tuseeraamassa vanhoja ryppyisiä miesperseitä.
Rär.