Matkapäiväkirja osa I
Ylivoimaisesti paras teko tänä keväänä oli lähteä Sveitsiin.
(Ja muahan oli ihan hirveän vaikeaa houkutella sinne lähtemään...)
Äitini rakas löysi alkutalvesta eräästä nimeltämainitsemattomasta lehdestä ilmoituksen Seuramatkasta Sveitsiin, jossa kierreltäisiin ympäriinsä bussilla kuuden päivän ajan. Noh, matkahan varattiin miltei siltä istumalta.
Jollain tapaa matkasuunnitelma unohtui hyvin epämillamaiseen tapaan taka-alalle (kyllä, mä olen just yks niistä ärsyttävistä ihmisistä jotka jaksaa hehkuttaa viikkoja, ellei kuukausia etukäteen tulevasta matkasta joka ainoalle pahaa-aavistamattomalle sivulliselle joka vain jaksaa kuunnella) ja yhtäkkiä tajusinkin jo pakkaavani hammasharjaa ja puolta vaatekaappini sisällöstä matkalaukkuun.
Mä en tehnyt edes "muista ottaa mukaan" -listaa!
(Kyllä, mä olen myös niitä lista-ihmisiä.)
Kaks ja puoli tuntia ummehtunutta ilmaa ja lentokoneruokaa ja Sveitsi oli siinä.
Lentokentällä oli koko seurueemme ensimmäinen kokoontuminen jossa isoveljen ja äidin kanssa huomasimme olevamme ainoita viisikymmenluvun jälkeen syntyneitä. Keski-ikä hipoi siinä 65-70 ikävuosien mailla. Saimme osaksemme muutamia epäileviä katseita mutta enimmäkseen pullantuoksuisen herttaisia tervetulotoivotuksia. Näkivät meissä varmaan omat lapsensa ja lapsenlapsensa. Aatelkaa: siis kokonainen bussillinen sympaattisia mummuja ja pappoja, tällä matkalla ei siis tulisi puutetta villasukista tai elämänohjeista!
Ensimmäinen päivä vietettiin Zyrichissä, jonka yliopistoalueen nähtyäni Turun samanmoinen tuntuu jokseenkin... vaatimattomalta. Alue sijaitsi vuorenrinteeltä josta oli näköala koko kaupungin ylle ja itse alue oli vähintäänkin Huittisten kokonen. Ehkä mun täytyy miettiä nää hakukohteet uudestaan.
Ilma oli aika kylmä ja sateinen mutta ois ketuttanut varmaan huomattavasti enemmän jos oltaisiin tiedetty sen olevan samanlaista koko matkan ajan..
Iltapäivästä kivuttiin bussiin joka vei meidät Luzerniin, joka on ehkä yks maailman kauneimmista paikoista. Päivällisen jälkeen (joka oli muuten joka ilta täsmällisesti klo 19:30, ruokalajeja oli kolmesta neljään ja se nautittiin aina senhetkisen hotellin ravintolassa) lähdettiin hieman kiertelemään ja näin Alpit ensimmäistä kertaa ikinä.
(Ihan kivathan ne.)
Seuraavana aamuna kierreltiin vielä Luzernin vanhassa kaupungissa ja asioitiin sveitsiläisessä "apteekissa" (josta sai myös pientä purtavaa pahimpaan nälkään ja krääsää) koska äiti oli kehittänyt itselleen kuumeen ja sitä piti lääkitä. Päivällä äiti jäi siis parantelemaan itseään hotellihuoneeseen ja me lähdettiin Mikon ja eläkeläisten kanssa kipuamaan Rigi -vuorelle. Kipuaminen tapahtui jonkinlaisella ratasjunalla (ei ois harmaahapsien polvet kestäneet oikeaa kipuamista... no eipä kyllä oikeastaan ois kestäneet munkaan nivelet, isoveliparasta puhumattakaan) niin korkealle kuin vain päästiin.
Maisemat olivat sanoinkuvaamattomat.
Hyvä kun oman kätensä erotti, pilvet roikkui niin alhaalla että huippu oli yhtä pilveä. Korkeanpaikan kammo ei päässyt yllättämään kun hernerokkasumu peitti kaiken viiden metrin jälkeen. Laskeuduttiin siitä onneksi muutama satametriä alaspäin ja nähtiin aurinkokin, sieltä on "muutama" kuvakin...
Alas vuorelta tultiin gondolihissillä, joka oli kaikeksi epäonneksi pakattuna niin täyteen italialaisia ettei sieltä oikein maisemia nähnyt. Hissin liikkumisen tiesi melkein ainoastaan siitä että joka kerta kun hissi heilahti niin italialaiset henkivät "ooooo ooooo". Ryhmähenki oli korkealla.
Seuraavana aamuna pakkauduimme bussiin joka vei meidät huikeiden näköalareittien kautta Speiziin. Siellä vierailimme kaupungin(?) kahdessa ainoissa aukiolleissa matkamuistomyymälöissä, joissa sain kouriintuntuvan kosketuksen Sveitsin ökykalliisiin hintoihin. Toinen kaupoista oli sellanen myymme-puukäsitöitä-törkeeseen-hintaan-ja-tiedämme-sen-itsekin -kauppa, jossa menin leikkimään vähän norsua posliinikaupassa ja tiputin alas jonkun käsittämättömän puisen hässäkän joka tietenkin kaikkien Murphyn lakien mukaan meni juuri niin rikki ettei sitä saanut edes feikkikorjattua. Hinta? Yli kakssataa frangia. Yhdestä omituisesta käsityöstä joka esittää jotain rumaa pukkia naulakossa!!
Kaikeksi onneksi meidän piti maksaa siitä vain alle neljäsosa, mutta sekin oli paljon sellasesta takansytykkeestä. Saatiin se sentään omaksi, nyt on jotain jolla heitellä kärpäsiä kesäkuumalla.
Seuraavaksi noustiin sympaattiseen kukkasin koristeltuun järviristeilijään, mutta siitä enemmän ehkä huomenna.
Alakerrassa näytetään kohta Platoon, eikä yleissivistys Vietamin sodasta oo koskaan pahitteeksi.
(No jaa, mitä mä valehtelen, siinä on Johnny Depp...)
That´s all folks.
(Ja muahan oli ihan hirveän vaikeaa houkutella sinne lähtemään...)
Äitini rakas löysi alkutalvesta eräästä nimeltämainitsemattomasta lehdestä ilmoituksen Seuramatkasta Sveitsiin, jossa kierreltäisiin ympäriinsä bussilla kuuden päivän ajan. Noh, matkahan varattiin miltei siltä istumalta.
Jollain tapaa matkasuunnitelma unohtui hyvin epämillamaiseen tapaan taka-alalle (kyllä, mä olen just yks niistä ärsyttävistä ihmisistä jotka jaksaa hehkuttaa viikkoja, ellei kuukausia etukäteen tulevasta matkasta joka ainoalle pahaa-aavistamattomalle sivulliselle joka vain jaksaa kuunnella) ja yhtäkkiä tajusinkin jo pakkaavani hammasharjaa ja puolta vaatekaappini sisällöstä matkalaukkuun.
Mä en tehnyt edes "muista ottaa mukaan" -listaa!
(Kyllä, mä olen myös niitä lista-ihmisiä.)
Kaks ja puoli tuntia ummehtunutta ilmaa ja lentokoneruokaa ja Sveitsi oli siinä.
Lentokentällä oli koko seurueemme ensimmäinen kokoontuminen jossa isoveljen ja äidin kanssa huomasimme olevamme ainoita viisikymmenluvun jälkeen syntyneitä. Keski-ikä hipoi siinä 65-70 ikävuosien mailla. Saimme osaksemme muutamia epäileviä katseita mutta enimmäkseen pullantuoksuisen herttaisia tervetulotoivotuksia. Näkivät meissä varmaan omat lapsensa ja lapsenlapsensa. Aatelkaa: siis kokonainen bussillinen sympaattisia mummuja ja pappoja, tällä matkalla ei siis tulisi puutetta villasukista tai elämänohjeista!
Ensimmäinen päivä vietettiin Zyrichissä, jonka yliopistoalueen nähtyäni Turun samanmoinen tuntuu jokseenkin... vaatimattomalta. Alue sijaitsi vuorenrinteeltä josta oli näköala koko kaupungin ylle ja itse alue oli vähintäänkin Huittisten kokonen. Ehkä mun täytyy miettiä nää hakukohteet uudestaan.
Ilma oli aika kylmä ja sateinen mutta ois ketuttanut varmaan huomattavasti enemmän jos oltaisiin tiedetty sen olevan samanlaista koko matkan ajan..
Iltapäivästä kivuttiin bussiin joka vei meidät Luzerniin, joka on ehkä yks maailman kauneimmista paikoista. Päivällisen jälkeen (joka oli muuten joka ilta täsmällisesti klo 19:30, ruokalajeja oli kolmesta neljään ja se nautittiin aina senhetkisen hotellin ravintolassa) lähdettiin hieman kiertelemään ja näin Alpit ensimmäistä kertaa ikinä.
(Ihan kivathan ne.)
Seuraavana aamuna kierreltiin vielä Luzernin vanhassa kaupungissa ja asioitiin sveitsiläisessä "apteekissa" (josta sai myös pientä purtavaa pahimpaan nälkään ja krääsää) koska äiti oli kehittänyt itselleen kuumeen ja sitä piti lääkitä. Päivällä äiti jäi siis parantelemaan itseään hotellihuoneeseen ja me lähdettiin Mikon ja eläkeläisten kanssa kipuamaan Rigi -vuorelle. Kipuaminen tapahtui jonkinlaisella ratasjunalla (ei ois harmaahapsien polvet kestäneet oikeaa kipuamista... no eipä kyllä oikeastaan ois kestäneet munkaan nivelet, isoveliparasta puhumattakaan) niin korkealle kuin vain päästiin.
Maisemat olivat sanoinkuvaamattomat.
Hyvä kun oman kätensä erotti, pilvet roikkui niin alhaalla että huippu oli yhtä pilveä. Korkeanpaikan kammo ei päässyt yllättämään kun hernerokkasumu peitti kaiken viiden metrin jälkeen. Laskeuduttiin siitä onneksi muutama satametriä alaspäin ja nähtiin aurinkokin, sieltä on "muutama" kuvakin...
Alas vuorelta tultiin gondolihissillä, joka oli kaikeksi epäonneksi pakattuna niin täyteen italialaisia ettei sieltä oikein maisemia nähnyt. Hissin liikkumisen tiesi melkein ainoastaan siitä että joka kerta kun hissi heilahti niin italialaiset henkivät "ooooo ooooo". Ryhmähenki oli korkealla.
Seuraavana aamuna pakkauduimme bussiin joka vei meidät huikeiden näköalareittien kautta Speiziin. Siellä vierailimme kaupungin(?) kahdessa ainoissa aukiolleissa matkamuistomyymälöissä, joissa sain kouriintuntuvan kosketuksen Sveitsin ökykalliisiin hintoihin. Toinen kaupoista oli sellanen myymme-puukäsitöitä-törkeeseen-hintaan-ja-tiedämme-sen-itsekin -kauppa, jossa menin leikkimään vähän norsua posliinikaupassa ja tiputin alas jonkun käsittämättömän puisen hässäkän joka tietenkin kaikkien Murphyn lakien mukaan meni juuri niin rikki ettei sitä saanut edes feikkikorjattua. Hinta? Yli kakssataa frangia. Yhdestä omituisesta käsityöstä joka esittää jotain rumaa pukkia naulakossa!!
Kaikeksi onneksi meidän piti maksaa siitä vain alle neljäsosa, mutta sekin oli paljon sellasesta takansytykkeestä. Saatiin se sentään omaksi, nyt on jotain jolla heitellä kärpäsiä kesäkuumalla.
Seuraavaksi noustiin sympaattiseen kukkasin koristeltuun järviristeilijään, mutta siitä enemmän ehkä huomenna.
Alakerrassa näytetään kohta Platoon, eikä yleissivistys Vietamin sodasta oo koskaan pahitteeksi.
(No jaa, mitä mä valehtelen, siinä on Johnny Depp...)
That´s all folks.