Pahaa kahvia ja eriparisukkia.
Mika siina on, etta vaikka kuinka tarkkaan yrittaa pitaa huolta tavaroistaan niin se on suoraan verrannollinen siihen kuinka paljon niita havittaa?
Ma en ole ikina ollut kauhean tarkka - no mistaan, ja aina jotenkin kummasti oon onnistunut pitamaan huolen tavaroistani. (Lukuunottamatta muutamaa kannykkaa mutta ne nyt on asia erikseen. Miksi? No kun ne on.)
Mutta sina kauniina paivana kun ihan huvikseen aikaa tappaakseen tarkistaa etta jokaisella sukalla on parinsa ennenkuin heittaa ne koneeseen niin ihan varmasti vahintaan kaksi paria menettaa kaverinsa. Elaman suuria mysteereita.
(Ostoslista: mustia sukkia.)
Yhteiselamamme Gabrielan (Puolasta), Norbertin, Viktorin (Unkarista) ja Martinin (Kanadasta) kanssa on lahtenyt oikein mukavasti kayntiin, kukaan ei oo syonyt mun jugurtteja tai vaihtanut kanavaa kun oon katsonut Frendeja. (Lahettakaa mun DVD-boksit tanne! Yks jakso arkipaivisin on liian vahan! Varsinkin kun se tulee aamukahdeksalta!) Oikeestaan oon ollut aika hirvean vahan koko kampassa, tuntuu etta oon koko ajan toissa tai jossain. Perjantai-iltana kaytiin kuiteskin Martinin kanssa maistelemassa paikallisia oluita lahipubissamme ja parannettiin maailmaa. Martin lukee maisterintutkintoa yrityslaista taijotainsinnepain ja se haluaa perustelut joka mielipiteelle. Jotain asiaa ei vain voi olla mielta. Tuntui kuitenkin ihanalta puhua pitkasta aikaa ihan fiksuja juttuja jokapaivaisyyksien sijasta..
Nyt mulla on viimein pari paivaa vapaata, jipii! Huomenna ollaan Jonathanin kaa suunnitelleet menevamme friikkiloimaan Da Vinci -Koodin kuvauspaikalle Rosslyniin, sen pitaisi olla ihan pienen bussimatkan paassa keskustasta. Ja ma nyt satun olemaan tammoinen ihme kirkkofriikki ja voi etta naita paikallisia hautausmaita! En ikina ois voinut uskoa etta ne on oikeesti sellaisia kuin elokuvissa. Joka hautakivessa lukee jokin muistokirjotus ja keta on jaanyt kaipaamaan ja ehka viela kuinka monta lasta tyyppi oli ehtinyt elamansa aikana hankkimaan. Ja ne on vaan natteja. Oudossa mielessa.
Illalla meen uusien tyokavereideni kaa jonnekin musiikkibaariin istumaan. Ei ole pelkoa minkaantasosen humalatilan hankinnassa kun rahaa on just jugurttiin ja bussimatkoihin, saan vasta ens maanantaina tayden palkan joka tulee niiiiiin tarpeeseen etta voi sipuli. Mulla ei oo ceedeesoitinta enka kesta enaa kohta elaa. Mulla ei oo seinilla mitaan ja tuntuu kuin oisin suljetulla osastolla. (Ei niin etta tarkalleen tietaisin milta suljetulla osastolla nayttaa mutta voin kuvitella.) Mulla ei oo lenkkareita enka voi kayda kunnon lenkilla. Oon juonut viimisen viikon niin pahaa kahvia ettei se kaunista varmasti kylmanakaan mutta parempaan ei ollut varaa.
Se mika ei tapa, kasvattaa. Ma oon jo aika hurjan iso ihminen.
Kaisua ei enaa ole enka saa sita mielestani.
Miten joku voi vaan lakata olemasta?
Meilla oli Pajulan koulun metsassa Rakkauspuu johon ei saanut kiiveta kukaan muu kuin me ja nyt mua itkettaa.
Keskiviikkona etsin itselleni laakarin ja otan selvaa asioista.
Kohta pitaisi ruveta ottamaan selvaa koulujutuista mutta ahdistaa. Haluan ja en halua, aion kuitenkin mutta saastan viimeisen oljenkorren. Oon niin paljon juttuja mita haluan tehda mutta mitaan ei kannata lykata liian pitkalle tulevaisuuteen.
Viidennessa Harry Potterissa Hermionella oli sellanen kello jolla se pystyi tekemaan montaa asiaa yhta aikaa. Mista niita saisi?
(Btw, milloin se seitsemas kirja oikein tulee??!)
Hitsit haluisin katsoa Lostia mutta poika taisi nukahtaa.
Ehka katson salaa.
Ja syon kekseja.
Ja murustan sankyyn.
Kauniita unia Kaisu.
Ma en ole ikina ollut kauhean tarkka - no mistaan, ja aina jotenkin kummasti oon onnistunut pitamaan huolen tavaroistani. (Lukuunottamatta muutamaa kannykkaa mutta ne nyt on asia erikseen. Miksi? No kun ne on.)
Mutta sina kauniina paivana kun ihan huvikseen aikaa tappaakseen tarkistaa etta jokaisella sukalla on parinsa ennenkuin heittaa ne koneeseen niin ihan varmasti vahintaan kaksi paria menettaa kaverinsa. Elaman suuria mysteereita.
(Ostoslista: mustia sukkia.)
Yhteiselamamme Gabrielan (Puolasta), Norbertin, Viktorin (Unkarista) ja Martinin (Kanadasta) kanssa on lahtenyt oikein mukavasti kayntiin, kukaan ei oo syonyt mun jugurtteja tai vaihtanut kanavaa kun oon katsonut Frendeja. (Lahettakaa mun DVD-boksit tanne! Yks jakso arkipaivisin on liian vahan! Varsinkin kun se tulee aamukahdeksalta!) Oikeestaan oon ollut aika hirvean vahan koko kampassa, tuntuu etta oon koko ajan toissa tai jossain. Perjantai-iltana kaytiin kuiteskin Martinin kanssa maistelemassa paikallisia oluita lahipubissamme ja parannettiin maailmaa. Martin lukee maisterintutkintoa yrityslaista taijotainsinnepain ja se haluaa perustelut joka mielipiteelle. Jotain asiaa ei vain voi olla mielta. Tuntui kuitenkin ihanalta puhua pitkasta aikaa ihan fiksuja juttuja jokapaivaisyyksien sijasta..
Nyt mulla on viimein pari paivaa vapaata, jipii! Huomenna ollaan Jonathanin kaa suunnitelleet menevamme friikkiloimaan Da Vinci -Koodin kuvauspaikalle Rosslyniin, sen pitaisi olla ihan pienen bussimatkan paassa keskustasta. Ja ma nyt satun olemaan tammoinen ihme kirkkofriikki ja voi etta naita paikallisia hautausmaita! En ikina ois voinut uskoa etta ne on oikeesti sellaisia kuin elokuvissa. Joka hautakivessa lukee jokin muistokirjotus ja keta on jaanyt kaipaamaan ja ehka viela kuinka monta lasta tyyppi oli ehtinyt elamansa aikana hankkimaan. Ja ne on vaan natteja. Oudossa mielessa.
Illalla meen uusien tyokavereideni kaa jonnekin musiikkibaariin istumaan. Ei ole pelkoa minkaantasosen humalatilan hankinnassa kun rahaa on just jugurttiin ja bussimatkoihin, saan vasta ens maanantaina tayden palkan joka tulee niiiiiin tarpeeseen etta voi sipuli. Mulla ei oo ceedeesoitinta enka kesta enaa kohta elaa. Mulla ei oo seinilla mitaan ja tuntuu kuin oisin suljetulla osastolla. (Ei niin etta tarkalleen tietaisin milta suljetulla osastolla nayttaa mutta voin kuvitella.) Mulla ei oo lenkkareita enka voi kayda kunnon lenkilla. Oon juonut viimisen viikon niin pahaa kahvia ettei se kaunista varmasti kylmanakaan mutta parempaan ei ollut varaa.
Se mika ei tapa, kasvattaa. Ma oon jo aika hurjan iso ihminen.
Kaisua ei enaa ole enka saa sita mielestani.
Miten joku voi vaan lakata olemasta?
Meilla oli Pajulan koulun metsassa Rakkauspuu johon ei saanut kiiveta kukaan muu kuin me ja nyt mua itkettaa.
Keskiviikkona etsin itselleni laakarin ja otan selvaa asioista.
Kohta pitaisi ruveta ottamaan selvaa koulujutuista mutta ahdistaa. Haluan ja en halua, aion kuitenkin mutta saastan viimeisen oljenkorren. Oon niin paljon juttuja mita haluan tehda mutta mitaan ei kannata lykata liian pitkalle tulevaisuuteen.
Viidennessa Harry Potterissa Hermionella oli sellanen kello jolla se pystyi tekemaan montaa asiaa yhta aikaa. Mista niita saisi?
(Btw, milloin se seitsemas kirja oikein tulee??!)
Hitsit haluisin katsoa Lostia mutta poika taisi nukahtaa.
Ehka katson salaa.
Ja syon kekseja.
Ja murustan sankyyn.
Kauniita unia Kaisu.