Torstain auringossa
Tänään oli kymmenen tunnin työpäivä. Pitkin päivää kävi tuttuja ja oli hyvät eväät. Muuten ei olis kyllä kiinnostanut pisaraakaan. Mut ensin eilisestä..tiedättekö mikä haisee pahemmalle kuin märkä hippi? -Elokuvateatterillinen märkiä hippejä. Olis pitänyt Tulipesä-klubi-nimestä jo arvata, että taide-elokuvia katsomaan saapuu lauma teennäisiä hippejä, jotka kuvittelee näkevänsä jotain sodanvastaista sanomaa viiden minuutin lyhytelokuvassa, joka koostuu häiriöäänistä ja pomppivasta virityskuvasta..vittu taidepaskaa jee!!! No okei, mää torkuin ekan puoliajan, mut ei tokalla jaksollakaan ollut kuin yksi etäisesti hyvältä vaikuttava pätkä. Mutta ei harmita että tuli mentyä. Sen jälkeen oli kiva kävellä vesisateessa DCFC korvissa mäkeä ylös ja kotiin. Tuli mieleen eräs vanha pikkukaupunki jossa joskus asuin hetken.
Siellä kaupungissa asuessani koko syksyn pyöri teattereissa elokuva, jonka juliste on alapuolella. En koskaan mennyt katsomaan sitä, vaikka tuo on toiseksi vetovoimaisin juliste, jonka sinä aikana näin. Tänään Teemalta tullut Los lunes al sol oli juuri sitä, mitä elokuvien pitäisi olla. Samoin kuin La dolce vita, joka tuli aiemmin tällä viikolla FST5:ltä. Miksei nykyään tehdä enempää sellaisia elokuvia. Ei juonella tai tapahtumilla ole niin hirveästi väliä, jos tunnelma on kohdallaan ja katsoja samalla oivaltaa jotain, tai ainakin saa hyvän olon. Ehkä noista ekassa kappaleessa mainituista kohinapätkistäkin joku teeskentelee jotain oivaltavansa, mutta en minä usko siihen. Televisiosta voisi näyttää öisin vanhoja Suomi-Filmejä. Tai sitten voisi omistaa tallentavan boksin, sillä ei niitä ketään päivisin ehdi katsomaan. Niin kuraa kuin suuri osa niistä olikin, niin ei nykysuomessa ole edes Kai Lehtisen varpaiden verran ohjaajia, jotka pystyvät samanlaisiin.
Tänään on ollut muutenkin töiden jälkeen hyvä olla. Hetkellisesti kaikki loksahti paikalleen ja tuntui turvalliselta. Sain yllätyskirjeen ja -tekstarin. Maailmassa on myös ihmisiä, jotka haluavat tuottaa iloa tähän maailman. On taas helpompaa olla hetken vähemmän kyyninen. Se olisi tärkeää. Sitten olisi helpompaa tavata ihmisiäkin.
Mukavaa perjantaita ihmiset.
Siellä kaupungissa asuessani koko syksyn pyöri teattereissa elokuva, jonka juliste on alapuolella. En koskaan mennyt katsomaan sitä, vaikka tuo on toiseksi vetovoimaisin juliste, jonka sinä aikana näin. Tänään Teemalta tullut Los lunes al sol oli juuri sitä, mitä elokuvien pitäisi olla. Samoin kuin La dolce vita, joka tuli aiemmin tällä viikolla FST5:ltä. Miksei nykyään tehdä enempää sellaisia elokuvia. Ei juonella tai tapahtumilla ole niin hirveästi väliä, jos tunnelma on kohdallaan ja katsoja samalla oivaltaa jotain, tai ainakin saa hyvän olon. Ehkä noista ekassa kappaleessa mainituista kohinapätkistäkin joku teeskentelee jotain oivaltavansa, mutta en minä usko siihen. Televisiosta voisi näyttää öisin vanhoja Suomi-Filmejä. Tai sitten voisi omistaa tallentavan boksin, sillä ei niitä ketään päivisin ehdi katsomaan. Niin kuraa kuin suuri osa niistä olikin, niin ei nykysuomessa ole edes Kai Lehtisen varpaiden verran ohjaajia, jotka pystyvät samanlaisiin.
Tänään on ollut muutenkin töiden jälkeen hyvä olla. Hetkellisesti kaikki loksahti paikalleen ja tuntui turvalliselta. Sain yllätyskirjeen ja -tekstarin. Maailmassa on myös ihmisiä, jotka haluavat tuottaa iloa tähän maailman. On taas helpompaa olla hetken vähemmän kyyninen. Se olisi tärkeää. Sitten olisi helpompaa tavata ihmisiäkin.
Mukavaa perjantaita ihmiset.