Tihkusadetta.

Oct 04, 2007 21:29


Onnellinen olo miulla. Jarkko tulee kohta ja tehdään tortilloja. Tortilloita. Miten se onkaan? :D

Koti tuoksuu ruusulle.

Vois luulla, että raskaan työpäivän jälkeen puolentoista tunnin hikirääkki veis sairaalakuntoon, mutta päinvastoin PIRISTYIN siitä ihan valtavasti. Nauran siellä aina eräälle mummolle, joka pukeutuu punaiseen jumppa-asuun ja hyppii kaikki liikkeet päin honkia. Niinkuin osittain allekirjoittanutkin. Naurattaa myös se, että siellä tuntuu olevan aina sama musiikki. Ari Koivusen alkaessa soida aletaan vatsalihasrääkki ja Lauri Tähkän myötä ponkaistaan ylös pomppimaan, hahaa. Ja aina rentoutuksessa tulee Lapin kesä. Aika kaunis viisu.

Kirjoitin ensin Laura Tähkä... Kyllä Laurilla pitäis olla sellainen!

Ystävät saa houkuteltua kaikenlaiseen ja mikäs sen mukavampaa. Sunnuntaina lähdetään Iiriksen, Alicen ja Miron kanssa Tallinnaan. Melkoinen reissu varmasti luvassa hui hui. :D Saan koluttua nyt ne Tallinan luontaistuotekaupat ja apoteekit, mitkä keväällä jäi käymättä. Ja pääsee taas African Kitcheniin herkuttelemaan.

On hyvä saada muistutus siitä, että ei jumahda paikalleen. Tänään se tuli valittavan työparin muodossa. Se on tehnyt suurtalouskeittiöhommia rapiat 30 vuotta ja on nyt ihan finaalissa koko nainen. Ei suosittelis alaa kuulemma pahimmalle vihamiehelleenkään, hih. Väliaikaistahan tää työ mulle on, sen oon tiennyt alusta asti, mutta silti siitä on hyvä saada muistutus.

Epäonnisia sattumuksia. Näin kertoivat jo tarotit, mutta voi että on ihana tulla kotiin ja huomata, että yks isän tuomista marjamehuista on räjähtänyt jääkaappiin. Ilmeisesti se oli alkanut käymään ja kämppä hais ihanan kotiviiniselle, "jee". Ihan tuli itku.

Paasto ja puhdistautuminen yrittävät tunkea elämääni monelta taholta, lähinnä sitä harjoittavien ystävien muodossa. Haluan kokeilla. Ehkä Ähtärissä, se viikko on muutenkin sellainen irtiotto ja hermolepoloma. Vaikka hermoni voivatkin suht hyvin. On hyvä osata löysätä ajoissa.

Keittöön häärimään meen nyt.
Previous post Next post
Up