Fak jea!
Oli mahtavammanpuoleinen viikonloppu, kun porukassa kokoonnuttiin pitkästä aikaa mättämään Dungeons & Dragonsia oikein urakalla.
Aloitettiin ihan uusi peli mahtavalla nelos-editionilla. Uusi seikkailu vaati luonnollisesti uuden hahmon, joten ensimmäisen päivän alkuilta menikin mukavasti hahmoa luodessa. Pelaamaankin päästiin kyllä jo ensimmäisenä iltana ja nukkumaan mentiin muistaakseni viideltä aamuyöllä.
Tyypillinen D&D-sessio, siis.
Oli itse asiassa niin eeppistä menoa, että innostuin päivittämään
seikkailupäiväkirjaanikin tässä. Bardi Enereias (juu, haltsutyyppi) on nyt hahmona, vaikka paladini Rowanilla tulikin pelattua pitkään ennen tätä.
Ikävä kyllä muistiinpanoja (ja energiaa) ei ole nyt tarpeeksi päivittämään tapahtumia tuonne tarkemmin, mutta jossain vaiheessa pitää kovis-haltia-bardinikin seikkailuista kertoa tarkemminkin.
PS. Velipoika kotiutui armeijasta tuossa viime viikolla. Ensimmäisenä siviilimaailman hankintana tämä meinaa hankkia PS3:n. =D