Ystävyydestä.
Olen tänä aamuna ja jo viime yönäkin miettinyt sellaista asiaa, että miten joidenkin ihmisten kanssa on vaan niin helppo tulla toimeen? Tässä tapauksessa on kai arvattavaa, että tähän pohdiskeluun on johtanut eräs uusi tuttavuuteni. Olemme tunteneet vähän yli viikon ja tuntuu kun olisin tuntenut hänet aina.
Minulla on monia sellaisia kavereita, jotka olen tuntenut vuosia, joiden kanssa on ihan mukava viettää aikaa ja nauttia kesäpäivistä, mutta tuntuu ettei välillämme kuitenkaan ole ymmärrystä ja sitä tiettyä henkistä yhteyttä, mikä tuntuu löytyvän uudesta ystävästäni. Voin olla täysin oma itseni, typeräkin, tuntematta oloani vaivautuneeksi tai nolostuneeksi.
Silloin kun tekee mieli puhua, tämän henkilön kanssa juttua riittää laidasta laitaan. Meillä on molemmilla hyvin vahvat mielipiteet asioista ja pidämme siitä, että asiat sanotaan suoraan. Joskus taas on mukava olla vaan, sanomatta mitään ja silti olo ei tunnu pitkäveteiseltä.
Se on hassua miten paljon samoja piirteitä olen havainnut luonteissamme, vaikka ulkoisesti vaikutamme varmasti täysiltä vastakohdilta. Ystäväni saa minut piristymään; osaa kertoa sellaisia juttuja, joille nauramme vedet silmissä. Toisaalta taas, silloin kun tarvitsen kuuntelijaa, tai jonkun lohduttamaan; auttamaan yli vaikeiden hetkien. Voin luottaa häneen ja uskoa salaisuuteni hänelle.
"Kenest sä puhut?,
Kenest sä?,
Yhest jannust, jonka kaa tää ystävyys kestää.
Kaiken antaa, eikä vaan lainaa.
Rullataan aina kunnes oon vainaa.
Kenest sä puhut?,
Kenest sä?,
Yhest jannust joka saa mut muistoi verestää.
Yhest jannust.
Kenestä?,
Mun veriveljestä.
Yhest jannust ain tukemassa vieressä."
Minulla on monia sellaisia kavereita, jotka olen tuntenut vuosia, joiden kanssa on ihan mukava viettää aikaa ja nauttia kesäpäivistä, mutta tuntuu ettei välillämme kuitenkaan ole ymmärrystä ja sitä tiettyä henkistä yhteyttä, mikä tuntuu löytyvän uudesta ystävästäni. Voin olla täysin oma itseni, typeräkin, tuntematta oloani vaivautuneeksi tai nolostuneeksi.
Silloin kun tekee mieli puhua, tämän henkilön kanssa juttua riittää laidasta laitaan. Meillä on molemmilla hyvin vahvat mielipiteet asioista ja pidämme siitä, että asiat sanotaan suoraan. Joskus taas on mukava olla vaan, sanomatta mitään ja silti olo ei tunnu pitkäveteiseltä.
Se on hassua miten paljon samoja piirteitä olen havainnut luonteissamme, vaikka ulkoisesti vaikutamme varmasti täysiltä vastakohdilta. Ystäväni saa minut piristymään; osaa kertoa sellaisia juttuja, joille nauramme vedet silmissä. Toisaalta taas, silloin kun tarvitsen kuuntelijaa, tai jonkun lohduttamaan; auttamaan yli vaikeiden hetkien. Voin luottaa häneen ja uskoa salaisuuteni hänelle.
"Kenest sä puhut?,
Kenest sä?,
Yhest jannust, jonka kaa tää ystävyys kestää.
Kaiken antaa, eikä vaan lainaa.
Rullataan aina kunnes oon vainaa.
Kenest sä puhut?,
Kenest sä?,
Yhest jannust joka saa mut muistoi verestää.
Yhest jannust.
Kenestä?,
Mun veriveljestä.
Yhest jannust ain tukemassa vieressä."