Sehän oli yllättävän hyvä kesälämppäri
Viime aikoina on tullut törmättyä eri foorumeilla useastikin pohdintoihin pettymyksestä, sen luonteesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Niistä kevyimmät ovat liittyneet tavalla tai toisella musiikin ja äänitteiden maailmaan. Lieneekö käsillä olevan festarisesongin tekosia.
Kävin eilen katsastamassa Lenny Kravitzin siinä Turun isommassa jäähallissa, jossa on tullut vuosien mittaan aika tovi aikaa kulutettua. Muutaman kerran siellä on tullut käytyä ihmettelemässä muutakin kuin kiekkoa. Viimeksi 2005. Menomatkalla sainkin keikkaseuralleni antaa hatarilla tiedoillani lyhyen selvityksen, miksei sinänsä ihan ok keikkapaikassa juuri järjestetä keikkoja(kaan).
Yleensähän kun jotain odottaa pettyy, voisi pessimisti väittää. Ja toisaalta, jos ei odota juuri mitään, harvemmin myös pettyy. Minä en odottanut eilen oikeastaan mitään, joten en pettynyt. Hieman nähtyä pureskeltuani täytyy jopa myöntää, että olihan se ihan pätevä keikka, vaikka täysin herra seksisymbolin musiikille en koskaan olekaan lämmennyt.
Jonkun verran asteikolla ok-hyvä liikkuvia biisejä miehellä toki on. Enkä kyllä eilenkään innostunut niin paljoa, että välittömästi olisin levykauppaaan ryntäämässä ja hankkimassa jatkoa Kravitzin Greatest hits -kokoelmalle.
Mutta keikassa oli hetkensä. Ne, jotka äijästä enemmän diggaavat saivat varmasti 54 eurolleen vastinetta. Tarkemmin ottaen saivat vastinetta rahoilleen 2 tunnin ja 40 minuutin ajan + lämppärinä huonoilla soundeilla komppailleen Spiritualizedin. Pakollisia hittejä ei varmaankaan jäänyt soittamatta ja harvalukuisella yleisöllä (sellaisen keskiverron tiistai-illan lätkäkatsomollisen verran) varmasti oli hauskaa viimeistään siinä vaiheessa, kun Lenny kahlasi yleisönsä seassa.
Itselleni sykähdyttävimmät hetket tarjosi Lennyn taustalla jammannut bändi, joka oli melkoisen kova pumppu. Torvisektio on aina hyvä juttu ja useamman biisin lopussa kuullut pitkät jamisessiot olivat varsin maukkaita vauhtiin päästyään.
Hieman keikkaelämystä latisti loppua kohden kello. Alkoi nimittäin meikäläisellä olla sellainen olo, että ehtiikö tässä töihin ollenkaan. Ehdin kuitenkin ihan kivasti, kun lehdet olivat myöhässäkin. Hyvä keikka kuitenkin. Ihan sen pohjalta arvioituna, että jossain vaiheessa aloin jollain tasolla verrata näkemääni... no E Street Bandiin.
Ja se oli epäreilua. Hyvä keikka toki, mutta ei edes lähellä New Jerseyn poppoota. Olihan Lennynkin bändissä tummaihoinen saksofonisti, but under the sun there's only one...
Hyvä lämppäri kuitenkin tuli nähtyä näin Unelmien Kesän kynnyksellä. Pari yötä pitää vielä kärvistellä töissä. Lento Saksaan lähtee 15. päivä. Sitä odotellessa.
(Mainos: yritän kirjailla matkani aikana jotain reissusta tänne. En lupaa saavani aikaiseksi mitään, mutta lupaan yrittää.)
Kävin eilen katsastamassa Lenny Kravitzin siinä Turun isommassa jäähallissa, jossa on tullut vuosien mittaan aika tovi aikaa kulutettua. Muutaman kerran siellä on tullut käytyä ihmettelemässä muutakin kuin kiekkoa. Viimeksi 2005. Menomatkalla sainkin keikkaseuralleni antaa hatarilla tiedoillani lyhyen selvityksen, miksei sinänsä ihan ok keikkapaikassa juuri järjestetä keikkoja(kaan).
Yleensähän kun jotain odottaa pettyy, voisi pessimisti väittää. Ja toisaalta, jos ei odota juuri mitään, harvemmin myös pettyy. Minä en odottanut eilen oikeastaan mitään, joten en pettynyt. Hieman nähtyä pureskeltuani täytyy jopa myöntää, että olihan se ihan pätevä keikka, vaikka täysin herra seksisymbolin musiikille en koskaan olekaan lämmennyt.
Jonkun verran asteikolla ok-hyvä liikkuvia biisejä miehellä toki on. Enkä kyllä eilenkään innostunut niin paljoa, että välittömästi olisin levykauppaaan ryntäämässä ja hankkimassa jatkoa Kravitzin Greatest hits -kokoelmalle.
Mutta keikassa oli hetkensä. Ne, jotka äijästä enemmän diggaavat saivat varmasti 54 eurolleen vastinetta. Tarkemmin ottaen saivat vastinetta rahoilleen 2 tunnin ja 40 minuutin ajan + lämppärinä huonoilla soundeilla komppailleen Spiritualizedin. Pakollisia hittejä ei varmaankaan jäänyt soittamatta ja harvalukuisella yleisöllä (sellaisen keskiverron tiistai-illan lätkäkatsomollisen verran) varmasti oli hauskaa viimeistään siinä vaiheessa, kun Lenny kahlasi yleisönsä seassa.
Itselleni sykähdyttävimmät hetket tarjosi Lennyn taustalla jammannut bändi, joka oli melkoisen kova pumppu. Torvisektio on aina hyvä juttu ja useamman biisin lopussa kuullut pitkät jamisessiot olivat varsin maukkaita vauhtiin päästyään.
Hieman keikkaelämystä latisti loppua kohden kello. Alkoi nimittäin meikäläisellä olla sellainen olo, että ehtiikö tässä töihin ollenkaan. Ehdin kuitenkin ihan kivasti, kun lehdet olivat myöhässäkin. Hyvä keikka kuitenkin. Ihan sen pohjalta arvioituna, että jossain vaiheessa aloin jollain tasolla verrata näkemääni... no E Street Bandiin.
Ja se oli epäreilua. Hyvä keikka toki, mutta ei edes lähellä New Jerseyn poppoota. Olihan Lennynkin bändissä tummaihoinen saksofonisti, but under the sun there's only one...
Hyvä lämppäri kuitenkin tuli nähtyä näin Unelmien Kesän kynnyksellä. Pari yötä pitää vielä kärvistellä töissä. Lento Saksaan lähtee 15. päivä. Sitä odotellessa.
(Mainos: yritän kirjailla matkani aikana jotain reissusta tänne. En lupaa saavani aikaiseksi mitään, mutta lupaan yrittää.)