L'esprit de l'escalier
Mun pitäisi istua tällä hetkellä junassa kohti Jyväskylää. Vaan, kuten nokkelimmat pokkelimmat jo arvaavatkin, en istu. Raahasin itseni, muutaman kilon kuormaa ja kymmenen kiloa vipeltävää koiraa juna-asemalle, kuullakseni vain että ei-oo. Oon NIIN pettynyt. Mun piti nähdä tänään Iinaa, ja mennä illalla Alpolle. Odotin sitä ihan sikana, tanssahtelin vain itsekseni ja tyyliin liihotin juna-asemalle pari senttiä maanpinnan yläpuolella.
Vr-täti kehtasi vielä ivata sitä, että luulenko saavani lipun kun olen niin myöhään liikkeellä. No, kyllä mä kai luulin. Että niinkuin tänään ei ollut yhtä ainoaa lemmikkipaikkaa jäljellä missään Jyväskylään menevässä junassa. Uskomatonta. Sitten vielä piinaan itseäni miettimällä että salee siellä on käyttämättömiä paikkoja, tai joku lemmikinomistaja istuu vain ravintolavaunussa koko matkan. AARGH.
Onneksi mulla oli aurinkolasit päässä, sillä kävellessäni tiskeiltä pois huomisen lippu kädessäni, en vaivautunut pidättelemään pettynyttä itkuani. Pettymys maistuu niin karvaalta. Onneksi mother monster tietää miten pettymyksen karvaan maun saa peitettyä:
"I'm gonna drink my tears tonight.
I’m gonna drink my tears and cry."
Olin ratikassa, ja melkein juuri toipumassa pahimmasta vitutuksesta. Silloin ratikkaan päättää astua joku mua vähän vanhempi jätkä, sixpack kaljaa kädessä. Katselee Nadiaa ja yrittää kiinnittää sen huomion.
Mies: "On aika kauaks päädytty susista!"
Minä: "..."
Mies: "Eka mikä tulee mieleen niin on vaan että onpahan vitun ruma koira."
Minä: "...No, mielummin mä kyllä sen pärstää kattelen ku sun. Se ei sentään arvostele toisia ulkonäön perusteella."
---
Mies: "Häntäkin on typistetty, voi vittu."
Minä: "Ei ole typistetty häntää."
Mies: "Niin että se on vaan jalostettu tollaseks? No huhhuh. Miten koirat voidaanki jalostaa tommosiks? "
Minä: "No mitä sä haluat että mä teen asialle? Hankkiudun tästä koirasta eroon, koska se on lyttykuononen ja töpöhäntänen ja jalostettu? Mitä vittua mun pitäis tehdä?"
Mies: "No olisit jättänyt hankkimatta."
Minä: "Tolla ajattelutavalla olisit ite voinut jättää syntymättä."
Spoiler: Oikeasti näitä keskusteluja ei käyty mun osalta muualla, kuin mun päässä. Tärisin raivosta ja yritin sanoa vastalausetta tuohon "vitun rumaan koiraan". Olin hiljaa ja kädet tärisivät ja silmät räpyttelivät aurinkolasien takana. Tajusin, että en voi enää sivaltaa takaisin, koska oli jo kulunut liian kauan miehen loukkauksesta. Vitutti Nadian puolesta, kun se ei tajunnut, miten ikävästi mies siitä puhui, ja heilutti vain "typistettyä" häntäänsä ja oli iloinen. Miks sen pitää tykätä kaikista ihmisistä, kusipäistäkin.
Mies nousi pois, ja kävin koko loppuratikkamatkan ylläolevaa keskustelua mielessäni. Puristin täriseviä käsiäni nyrkkiin ja kirosin nössöyteni. Jos vain jonain päivänä pääsisin käyttämään kaikkia valmiiksi pään sisällä harjoiteltuja vuorosanoja... Käyn vuoropuheluita liian usein vain pääni sisällä. Olen hidas ja surullinen.
No joo... Moni varmaan ajattelee että "no onpa nyt kauheeta, ei pääsekään tänään Jyväskylään vaan vasta huomenna, buhuu. Jo on suuret ongelmat..."
Eihän se loppujenlopuksi ole mikään maailmaa kaatava homma. Tiedän sen. Pettymys on vain niitä tunteita, joita olen joutunut kestämään elämän aikana turhan monta kertaa, ja joka kuuluu mustasukkaisuuden ohella mielestäni yksiin inhottavimmista tunteista. Mulla on aika nollatoleranssi pettymyksiin. Nyt olen jo toipunut pahimmasta shokista. Inhoan vain, kun paskat asiat kasaantuvat, kuten nyt tämä pettymys ja heti perään joku mies joka haukkuu mun rakasta koiraa.
Tunsin ristiriitaisia tunteita, koska oikeastaan on Nadian syy, etten päässyt Jyväskylään tänään. Itse olisin voinut istua koko junamatkan vaikka jossain välikössä, mutta lemmikkivaunut olivat täynnä. En kuitenkaan pysty syyttämään Nadiaa sellaisesta. Kotiin tullessani kuoriuduin repusta ja laukusta ja muista matkatavaroista ja vaan rutistin Nadiaa hirveästi ja kerroin sille että rakastan sitä ja minusta se ei ole ruma vaan ihana ja söpö. Se ei osannut arvostaa, vaan pyristeli irti hakeakseen jonkun vinkulelun. Ignorantti koira, mutta ei sille voi olla vihainen, kun ei se ymmärrä. Se on vaan koira.
En mäkään ole äärimmäisyyksiin jalostamisen ystävä, varsinkin jos piirteet alkavat olla jo hengenvaarallisia pelkästään ihmissilmän (tai tuomarinsilmän) miellyttämistä varten. Olen kuitenkin huomannut, että ranskispiireissä näistä fataaleimmista piirteistäkin (ei kuonoa miltei ollenkaan, megalyhyet jalat, ym) ollaan pikkuhiljaa pyrkimässä eroon.
Ja heh, eihän Nadia edes ole "oikea" ranskanbulldog, vaan sillä on pidemmät jalat ja kuono ja sirompi vartalo kun yleensä ranskanbulldogeilla. Mä en vaan oikeasti tiedä, mitä sanoa jos joku alkaa nipottaa mulle jalostamisesta. En mä voi enää tehdä mitään asialle, kun olen jo Nadian hankkinut. Ja rekisteröimättömyydestä vielä. Jos nyt vasta hankkisin koiran, ja mulla ois kaikki nää tiedot mitä tällä hetkellä on, niin ottaisin mielummin rekisteröidyn koiran. Ihan vaan siksi, että rekkaamattoman koiran omistaja joutuu kohtaamaan ihan valtavasti syrjintää valintansa takia.
Mä rakastan Nadiaa ja se on mun oma rakas pentu vaikka koko muu maailma ois sitä mieltä että se ois ruma.
Huomenna sitten Jyväskylään. Hyviä puolia: Olen jo pakannut valmiiksi. Juna lähtee seitsemältä helsingistä, joten pitkästä aikaa pääsen nauttimaan aamun kauneudesta. Voin ottaa aamuvalokuvia aamumaisemista. Saan tänään juoda kyyneleeni ja kuunnella Lady Gagaa. Skumppa on hyvää.
Huomaan tällä merkinnällä olevan provokaatioarvoa, mutta nyt en kyllä jaksa välittää. Pelkään silti saavani provosoivia/provosoituneita kommentteja. En halua haastaa riitaa kenenkään kanssa, paitsi ehkä sen ilkeän miehen. No, mutta ei voi mitään. Otan nöyränä vastaan kaikenlaiset kommentit.
Vr-täti kehtasi vielä ivata sitä, että luulenko saavani lipun kun olen niin myöhään liikkeellä. No, kyllä mä kai luulin. Että niinkuin tänään ei ollut yhtä ainoaa lemmikkipaikkaa jäljellä missään Jyväskylään menevässä junassa. Uskomatonta. Sitten vielä piinaan itseäni miettimällä että salee siellä on käyttämättömiä paikkoja, tai joku lemmikinomistaja istuu vain ravintolavaunussa koko matkan. AARGH.
Onneksi mulla oli aurinkolasit päässä, sillä kävellessäni tiskeiltä pois huomisen lippu kädessäni, en vaivautunut pidättelemään pettynyttä itkuani. Pettymys maistuu niin karvaalta. Onneksi mother monster tietää miten pettymyksen karvaan maun saa peitettyä:
"I'm gonna drink my tears tonight.
I’m gonna drink my tears and cry."
Olin ratikassa, ja melkein juuri toipumassa pahimmasta vitutuksesta. Silloin ratikkaan päättää astua joku mua vähän vanhempi jätkä, sixpack kaljaa kädessä. Katselee Nadiaa ja yrittää kiinnittää sen huomion.
Mies: "On aika kauaks päädytty susista!"
Minä: "..."
Mies: "Eka mikä tulee mieleen niin on vaan että onpahan vitun ruma koira."
Minä: "...No, mielummin mä kyllä sen pärstää kattelen ku sun. Se ei sentään arvostele toisia ulkonäön perusteella."
---
Mies: "Häntäkin on typistetty, voi vittu."
Minä: "Ei ole typistetty häntää."
Mies: "Niin että se on vaan jalostettu tollaseks? No huhhuh. Miten koirat voidaanki jalostaa tommosiks? "
Minä: "No mitä sä haluat että mä teen asialle? Hankkiudun tästä koirasta eroon, koska se on lyttykuononen ja töpöhäntänen ja jalostettu? Mitä vittua mun pitäis tehdä?"
Mies: "No olisit jättänyt hankkimatta."
Minä: "Tolla ajattelutavalla olisit ite voinut jättää syntymättä."
Spoiler: Oikeasti näitä keskusteluja ei käyty mun osalta muualla, kuin mun päässä. Tärisin raivosta ja yritin sanoa vastalausetta tuohon "vitun rumaan koiraan". Olin hiljaa ja kädet tärisivät ja silmät räpyttelivät aurinkolasien takana. Tajusin, että en voi enää sivaltaa takaisin, koska oli jo kulunut liian kauan miehen loukkauksesta. Vitutti Nadian puolesta, kun se ei tajunnut, miten ikävästi mies siitä puhui, ja heilutti vain "typistettyä" häntäänsä ja oli iloinen. Miks sen pitää tykätä kaikista ihmisistä, kusipäistäkin.
Mies nousi pois, ja kävin koko loppuratikkamatkan ylläolevaa keskustelua mielessäni. Puristin täriseviä käsiäni nyrkkiin ja kirosin nössöyteni. Jos vain jonain päivänä pääsisin käyttämään kaikkia valmiiksi pään sisällä harjoiteltuja vuorosanoja... Käyn vuoropuheluita liian usein vain pääni sisällä. Olen hidas ja surullinen.
No joo... Moni varmaan ajattelee että "no onpa nyt kauheeta, ei pääsekään tänään Jyväskylään vaan vasta huomenna, buhuu. Jo on suuret ongelmat..."
Eihän se loppujenlopuksi ole mikään maailmaa kaatava homma. Tiedän sen. Pettymys on vain niitä tunteita, joita olen joutunut kestämään elämän aikana turhan monta kertaa, ja joka kuuluu mustasukkaisuuden ohella mielestäni yksiin inhottavimmista tunteista. Mulla on aika nollatoleranssi pettymyksiin. Nyt olen jo toipunut pahimmasta shokista. Inhoan vain, kun paskat asiat kasaantuvat, kuten nyt tämä pettymys ja heti perään joku mies joka haukkuu mun rakasta koiraa.
Tunsin ristiriitaisia tunteita, koska oikeastaan on Nadian syy, etten päässyt Jyväskylään tänään. Itse olisin voinut istua koko junamatkan vaikka jossain välikössä, mutta lemmikkivaunut olivat täynnä. En kuitenkaan pysty syyttämään Nadiaa sellaisesta. Kotiin tullessani kuoriuduin repusta ja laukusta ja muista matkatavaroista ja vaan rutistin Nadiaa hirveästi ja kerroin sille että rakastan sitä ja minusta se ei ole ruma vaan ihana ja söpö. Se ei osannut arvostaa, vaan pyristeli irti hakeakseen jonkun vinkulelun. Ignorantti koira, mutta ei sille voi olla vihainen, kun ei se ymmärrä. Se on vaan koira.
En mäkään ole äärimmäisyyksiin jalostamisen ystävä, varsinkin jos piirteet alkavat olla jo hengenvaarallisia pelkästään ihmissilmän (tai tuomarinsilmän) miellyttämistä varten. Olen kuitenkin huomannut, että ranskispiireissä näistä fataaleimmista piirteistäkin (ei kuonoa miltei ollenkaan, megalyhyet jalat, ym) ollaan pikkuhiljaa pyrkimässä eroon.
Ja heh, eihän Nadia edes ole "oikea" ranskanbulldog, vaan sillä on pidemmät jalat ja kuono ja sirompi vartalo kun yleensä ranskanbulldogeilla. Mä en vaan oikeasti tiedä, mitä sanoa jos joku alkaa nipottaa mulle jalostamisesta. En mä voi enää tehdä mitään asialle, kun olen jo Nadian hankkinut. Ja rekisteröimättömyydestä vielä. Jos nyt vasta hankkisin koiran, ja mulla ois kaikki nää tiedot mitä tällä hetkellä on, niin ottaisin mielummin rekisteröidyn koiran. Ihan vaan siksi, että rekkaamattoman koiran omistaja joutuu kohtaamaan ihan valtavasti syrjintää valintansa takia.
Mä rakastan Nadiaa ja se on mun oma rakas pentu vaikka koko muu maailma ois sitä mieltä että se ois ruma.
Huomenna sitten Jyväskylään. Hyviä puolia: Olen jo pakannut valmiiksi. Juna lähtee seitsemältä helsingistä, joten pitkästä aikaa pääsen nauttimaan aamun kauneudesta. Voin ottaa aamuvalokuvia aamumaisemista. Saan tänään juoda kyyneleeni ja kuunnella Lady Gagaa. Skumppa on hyvää.
Huomaan tällä merkinnällä olevan provokaatioarvoa, mutta nyt en kyllä jaksa välittää. Pelkään silti saavani provosoivia/provosoituneita kommentteja. En halua haastaa riitaa kenenkään kanssa, paitsi ehkä sen ilkeän miehen. No, mutta ei voi mitään. Otan nöyränä vastaan kaikenlaiset kommentit.