Pikkuiset peikot ne piilossa pysyy kirkkaalla päivän valolla
"Ottaisin minä Mörrimöykyn jos vain kiinni saisin
pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin."
Järkyttävät lastenlaulunostalgiat. Niistä tulee aina hyvin syksyinen olo. Johtuen varmaan siitä, että ensimmäisellä luokalla meille luettiin niitä paljon koulun alettua. Tulee mieleen sateinen syyspäivä, kun kumpparit on märät ja maassa kasvaa ruskeita, limaisia sieniä ja sadetakit tuoksuu sellaiselta sadetakkiselta.
Luokassa on piano, väriliituja, puisia pulpetteja, Aapisia päällystetty kupruilevilla kontaktimuoveilla. Liitutaulu ja taulusieni ja opettajanpöytä ja leimoja. Takit jätetään naulaan ulkopuolelle. Tamagotchit eivät ole sallittuja, ja ne takavarikoidaan.
Tuli hurja ikävä ala-asteelle. Olin silloin niin paljon mielikuvituksellisempi. Kaikki oli mahdollista. Mulla on ikävä lastenkirjojen välitöntä helppoutta ja yksinkertaisuutta ja sitä että se riitti mulle. Mun mielikuvitus hoiti itse loput. Kunpa jossain olisi tallessa enemmän mun lapsuutta. Kirjoja, tai piirroksia. Mutta suuri osa on heitetty varmaankin pois.
Kaikilla muilla oli Enni ja Onni-aapinen, mutta meillä oli parempi Aapinen. Itseasiassa en muistanut äsken sen nimeä, ja tein raivokkaan googletuskierroksen, ja kiitos ihanan igs:n, löysin etsimäni. Sitten löysin sen huuto.netistä, ja köh, mun oli ihan pakko ostaa se valtavissa nostalgiaryöpyissä. Siinä oli sellainen aapisperhe, jolla oli niin monta lasta kun aakkosia oli, ja mun lemppari oli Y, koska sillä oli vinot silmät. Näinä hetkinä olen iloinen mahdollisuuksista, jota kaikkivaltias Internet meille tarjoaa. Kaiken voi löytää, jos etsii. Aika villiä.
Sitten on vielä niitä lastenlauluja, jotka ovat vielä vanhempia. Sellaisia, joita Leila-mummi ja äiti lauleskeli mulle kun olin pienempi. Sellaisia, mitä niille on ehkä laulettu niiden ollessa pieniä. Tämä koko lastenlaulunostalgia itseasiassa lähti siitä, kun muistelin äidin jotain tarinaa, jonka se kertoi puuvillaplantaasilta vapautetuista neekeriorjista, jotka lauloivat jotain "Nyt juna saapuu, ou jee". En löytänyt tuosta mitään mistään.
Mutta löysin niin paljon unohtuneita klassikoita. Tyhmää, miten kaikki vaan unohtuu. En haluaisi unohtaa lapsuuttani ja niitä fiiliksiä, mitkä jotkut lastenlaulut saavat aikaan. Huomasin muuten, että jo lapsenakin tykkäsin aina kaikista haikeimmista ja surullisen kuuloisista lastenlauluista, esim tästä, tästä tai tästä.
Inhosin silloin jo sellaisia ällöpirteitä veisuja. Oon niin synkkääää.
Mä en edes ala muistelemaan tässä nyt kaikkia lapsuuden kirjoja. Mun aivoihin vaan vyöryy kaikkia vanhoja kappaleita, muistoja ja sitä kuinka joku on rallatellut minulle jotain noita. Tai sitten ollaan kuunneltu koulussa jotain "kalliolle, kukkulalle" (joka on ihan järkyttävän masentava! Ei ihme että suomalaiset on niin masentuneita) ja mä olen pidätellyt itkua.
Kiinostaisi tietää, minkälaisia lapsuusmuistoja livejournalkavereillani on lastenlaulukappaleisiin perustuen. Jotain lempikappaleita, tai jotain tiettyä muistoa, joka liittyy tiettyyn kappaleeseen?
Tuntuu että tämä kirjoitus on jotenkin tyhmä ja hajanainen, mutta olen ihan lapsuuspöllyissä ja kuuntelen samalla lastenlauluja, niin ajatus sekoaa vähemmästäkin. Plus että, olen pian Aapisten Aapisen omistaja! Hih.
Hehe. Tuli nyt vielä mieleen että aina ala-asteen musiikintunnilla inhosin, kun laulettiin jotakin kappaletta, jossa oli fraasi "poika merimiehen". Se laulu antoi mahdollisuuden venyttää sitä niin, että siitä tuli "poika meerimiehen." Sitten kaikkien mielestä se oli hauskaa, että muu laulu laulettiin mumisten, mutta sitten "POIKA MEEERI MIIEHEN" laulettiin oikein raikuvasti, ja käännyttiin virnistelemään mua päin tyhmillä ekaluokkalaisten naamoilla, joista puuttui suista hampaita. You know, Meeri-Mies? Hahah. Ihailen ekaluokkalaisten huumorintajua. Not.
pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin."
Järkyttävät lastenlaulunostalgiat. Niistä tulee aina hyvin syksyinen olo. Johtuen varmaan siitä, että ensimmäisellä luokalla meille luettiin niitä paljon koulun alettua. Tulee mieleen sateinen syyspäivä, kun kumpparit on märät ja maassa kasvaa ruskeita, limaisia sieniä ja sadetakit tuoksuu sellaiselta sadetakkiselta.
Luokassa on piano, väriliituja, puisia pulpetteja, Aapisia päällystetty kupruilevilla kontaktimuoveilla. Liitutaulu ja taulusieni ja opettajanpöytä ja leimoja. Takit jätetään naulaan ulkopuolelle. Tamagotchit eivät ole sallittuja, ja ne takavarikoidaan.
Tuli hurja ikävä ala-asteelle. Olin silloin niin paljon mielikuvituksellisempi. Kaikki oli mahdollista. Mulla on ikävä lastenkirjojen välitöntä helppoutta ja yksinkertaisuutta ja sitä että se riitti mulle. Mun mielikuvitus hoiti itse loput. Kunpa jossain olisi tallessa enemmän mun lapsuutta. Kirjoja, tai piirroksia. Mutta suuri osa on heitetty varmaankin pois.
Kaikilla muilla oli Enni ja Onni-aapinen, mutta meillä oli parempi Aapinen. Itseasiassa en muistanut äsken sen nimeä, ja tein raivokkaan googletuskierroksen, ja kiitos ihanan igs:n, löysin etsimäni. Sitten löysin sen huuto.netistä, ja köh, mun oli ihan pakko ostaa se valtavissa nostalgiaryöpyissä. Siinä oli sellainen aapisperhe, jolla oli niin monta lasta kun aakkosia oli, ja mun lemppari oli Y, koska sillä oli vinot silmät. Näinä hetkinä olen iloinen mahdollisuuksista, jota kaikkivaltias Internet meille tarjoaa. Kaiken voi löytää, jos etsii. Aika villiä.
Sitten on vielä niitä lastenlauluja, jotka ovat vielä vanhempia. Sellaisia, joita Leila-mummi ja äiti lauleskeli mulle kun olin pienempi. Sellaisia, mitä niille on ehkä laulettu niiden ollessa pieniä. Tämä koko lastenlaulunostalgia itseasiassa lähti siitä, kun muistelin äidin jotain tarinaa, jonka se kertoi puuvillaplantaasilta vapautetuista neekeriorjista, jotka lauloivat jotain "Nyt juna saapuu, ou jee". En löytänyt tuosta mitään mistään.
Mutta löysin niin paljon unohtuneita klassikoita. Tyhmää, miten kaikki vaan unohtuu. En haluaisi unohtaa lapsuuttani ja niitä fiiliksiä, mitkä jotkut lastenlaulut saavat aikaan. Huomasin muuten, että jo lapsenakin tykkäsin aina kaikista haikeimmista ja surullisen kuuloisista lastenlauluista, esim tästä, tästä tai tästä.
Inhosin silloin jo sellaisia ällöpirteitä veisuja. Oon niin synkkääää.
Mä en edes ala muistelemaan tässä nyt kaikkia lapsuuden kirjoja. Mun aivoihin vaan vyöryy kaikkia vanhoja kappaleita, muistoja ja sitä kuinka joku on rallatellut minulle jotain noita. Tai sitten ollaan kuunneltu koulussa jotain "kalliolle, kukkulalle" (joka on ihan järkyttävän masentava! Ei ihme että suomalaiset on niin masentuneita) ja mä olen pidätellyt itkua.
Kiinostaisi tietää, minkälaisia lapsuusmuistoja livejournalkavereillani on lastenlaulukappaleisiin perustuen. Jotain lempikappaleita, tai jotain tiettyä muistoa, joka liittyy tiettyyn kappaleeseen?
Tuntuu että tämä kirjoitus on jotenkin tyhmä ja hajanainen, mutta olen ihan lapsuuspöllyissä ja kuuntelen samalla lastenlauluja, niin ajatus sekoaa vähemmästäkin. Plus että, olen pian Aapisten Aapisen omistaja! Hih.
Hehe. Tuli nyt vielä mieleen että aina ala-asteen musiikintunnilla inhosin, kun laulettiin jotakin kappaletta, jossa oli fraasi "poika merimiehen". Se laulu antoi mahdollisuuden venyttää sitä niin, että siitä tuli "poika meerimiehen." Sitten kaikkien mielestä se oli hauskaa, että muu laulu laulettiin mumisten, mutta sitten "POIKA MEEERI MIIEHEN" laulettiin oikein raikuvasti, ja käännyttiin virnistelemään mua päin tyhmillä ekaluokkalaisten naamoilla, joista puuttui suista hampaita. You know, Meeri-Mies? Hahah. Ihailen ekaluokkalaisten huumorintajua. Not.