Irtiotto
Vaikka tämä olisi joillekin muille ns. "no big deal", niin tämä merkitsee minulle aika hurjasti. Olen ottanut omasta näkökulmastani ison askeleen.
Lopetin facebookin käytön helmikuun ensimmäiseen päivään asti. Annoin Alpon vaihtaa mun salasanan ja "unohtuiko salasana?"-sähköpostiosoitteen, etten pääsisi sinne, vaikka tulisi kuinka suuri kiusaus. Alpo kertoo mulle sen salasanan vasta kuun vaihteessa. Se on melkein kaksi viikkoa. Kuten sanoin, joillekin se saattaisi olla ihan helppo nakki. Minä kuitenkin olen huomannut itsessäni perinteisiä addiktin piirteitä, ja harvoin olen edes päivää käymättä facebookissa. Mitään ei tule tehtyä facebookin takia, ja facebookissa tulee vierailtua usein. Vaikka siellä ei olisi tapahtunutkaan mitään, selailen vanhoja tilapäivityksiä uudelleen ja uudelleen.
Mulla on addiktio veressä. Mun on niin helppo jäädä riippuvaiseksi asioista. Siksi olenkin äärettömän onnekas, etten ole kehittänyt läheisempää suhdetta alkoholin enkä huumeiden kanssa. Sillä sille tielle jäisin.
Huomaan kuitenkin olevani mm. läheisriippuvainen, sekä riippuvainen vuorovaikutuksesta. Jälkimmäisen takia facebookista onkin melkoisen vaikea luopua. Suurin osa vuorovaikutuksesta tapahtui siellä. Harva mun yli sadasta facebook-kaverista ikinä tekstaa tai soittaa mulle kertoakseen vain "söin tänään sitä ja tätä!" jotta voisin vastata siihen jotain yhtä turhanpäiväistä. Facebookissa kaikki on niin helppoa.
Annoin salasanani Alpolle, joka vaihtoi sen, ja julkaisi samalla kirjoittamani muistiinpanon facebook-tauostani. Jos olisin julkaissut sen itse ennen Alpolle luovuttamista, olisin vain jäänyt odottelemaan ihmisten vastauksia siihen merkintään. Ja noidankehä jatkaisi pyörimistään. Nyt minulla ei ole mahdollisuutta nähdä niitä vastauksia eikä odottaakaan niitä. Suurkiitos kyllä menee Alpolle, kun on niin luotettava että uskallan tehdä tämän sen avustuksella.
Mitä toivon saavuttavani tällä tempauksella? Toivon, että univajeeni vähenee ja pääsen aikaisemmin nukkumaan, toivon aktiivisuustasoni nousevan. Toivon mukavuusalueeni laajenevan. Toivon pystyväni kestämään yksinäisyyttä paremmin. Toivon saavani aikaan enemmän asioita. Toivon yleisesti ottaen oloni paranevan (vieroitusoireiden jälkeen). Toivon, että kun helmikuu tulee, voisin asettaa itselleni rajan, että vietän facebookissa vain tietyn verran päivässä. Toivon ymmärtäväni ja sisäistäväni, että mun ei ole pakko lukea jokaista tilapäivitystä, eikä olla perillä jokaisen (facebook-)elämästä.
Toivon, että löydän uusia parempia tapoja kuluttaa aikaa. Toivon myös ehkä salaa, että muutkin tämän tempauksen takia alkaisivat edes hieman miettiä omia netinkäyttötottumuksiaan. Että tällä olisi jotain positiivista vaikutusta edes johonkuhun. En sano, että tämä on ratkaisu kaikkien muidenkin ongelmiin, mutta tämä on jotain, jonka koen olevan suureksi avuksi itselleni.
On ihmisiä, joiden elämästä putoan kärryiltä, koska en tiedä, mitä he kirjoittavat facebookissa. Mutta sille en voi mitään. Ehkä tämä rohkaisee mua ottamaan enemmän yhteyttä. Tai sitten tästä tulee vain mun elämäni yksinäisimmät kaksi viikkoa, ja vingun sitä kaikille livejournalissa. Ehkä keksin jonkun toisen riippuvuuden kohteen. En tiedä. Tuntuu, että mikä tahansa kuitenkin on parempi vaihtoehto, kuin antaa asioiden jatkua samalla tavalla enää.
Lopetin facebookin käytön helmikuun ensimmäiseen päivään asti. Annoin Alpon vaihtaa mun salasanan ja "unohtuiko salasana?"-sähköpostiosoitteen, etten pääsisi sinne, vaikka tulisi kuinka suuri kiusaus. Alpo kertoo mulle sen salasanan vasta kuun vaihteessa. Se on melkein kaksi viikkoa. Kuten sanoin, joillekin se saattaisi olla ihan helppo nakki. Minä kuitenkin olen huomannut itsessäni perinteisiä addiktin piirteitä, ja harvoin olen edes päivää käymättä facebookissa. Mitään ei tule tehtyä facebookin takia, ja facebookissa tulee vierailtua usein. Vaikka siellä ei olisi tapahtunutkaan mitään, selailen vanhoja tilapäivityksiä uudelleen ja uudelleen.
Mulla on addiktio veressä. Mun on niin helppo jäädä riippuvaiseksi asioista. Siksi olenkin äärettömän onnekas, etten ole kehittänyt läheisempää suhdetta alkoholin enkä huumeiden kanssa. Sillä sille tielle jäisin.
Huomaan kuitenkin olevani mm. läheisriippuvainen, sekä riippuvainen vuorovaikutuksesta. Jälkimmäisen takia facebookista onkin melkoisen vaikea luopua. Suurin osa vuorovaikutuksesta tapahtui siellä. Harva mun yli sadasta facebook-kaverista ikinä tekstaa tai soittaa mulle kertoakseen vain "söin tänään sitä ja tätä!" jotta voisin vastata siihen jotain yhtä turhanpäiväistä. Facebookissa kaikki on niin helppoa.
Annoin salasanani Alpolle, joka vaihtoi sen, ja julkaisi samalla kirjoittamani muistiinpanon facebook-tauostani. Jos olisin julkaissut sen itse ennen Alpolle luovuttamista, olisin vain jäänyt odottelemaan ihmisten vastauksia siihen merkintään. Ja noidankehä jatkaisi pyörimistään. Nyt minulla ei ole mahdollisuutta nähdä niitä vastauksia eikä odottaakaan niitä. Suurkiitos kyllä menee Alpolle, kun on niin luotettava että uskallan tehdä tämän sen avustuksella.
Mitä toivon saavuttavani tällä tempauksella? Toivon, että univajeeni vähenee ja pääsen aikaisemmin nukkumaan, toivon aktiivisuustasoni nousevan. Toivon mukavuusalueeni laajenevan. Toivon pystyväni kestämään yksinäisyyttä paremmin. Toivon saavani aikaan enemmän asioita. Toivon yleisesti ottaen oloni paranevan (vieroitusoireiden jälkeen). Toivon, että kun helmikuu tulee, voisin asettaa itselleni rajan, että vietän facebookissa vain tietyn verran päivässä. Toivon ymmärtäväni ja sisäistäväni, että mun ei ole pakko lukea jokaista tilapäivitystä, eikä olla perillä jokaisen (facebook-)elämästä.
Toivon, että löydän uusia parempia tapoja kuluttaa aikaa. Toivon myös ehkä salaa, että muutkin tämän tempauksen takia alkaisivat edes hieman miettiä omia netinkäyttötottumuksiaan. Että tällä olisi jotain positiivista vaikutusta edes johonkuhun. En sano, että tämä on ratkaisu kaikkien muidenkin ongelmiin, mutta tämä on jotain, jonka koen olevan suureksi avuksi itselleni.
On ihmisiä, joiden elämästä putoan kärryiltä, koska en tiedä, mitä he kirjoittavat facebookissa. Mutta sille en voi mitään. Ehkä tämä rohkaisee mua ottamaan enemmän yhteyttä. Tai sitten tästä tulee vain mun elämäni yksinäisimmät kaksi viikkoa, ja vingun sitä kaikille livejournalissa. Ehkä keksin jonkun toisen riippuvuuden kohteen. En tiedä. Tuntuu, että mikä tahansa kuitenkin on parempi vaihtoehto, kuin antaa asioiden jatkua samalla tavalla enää.