Näin kohtaat luovuuden hengen
Käytännön vinkki: näin saat jännittäviä unia:
1. Hankki kamala sydämen hakkaamaan pistävä stressi roikkumalla ensin luvattoman pitkään netissä ennen nukkumaanmenoa ja viimeiseksi kurkkaamalla tilitietosi sekä miettimällä erilaisia työllistymiskeinoja, muun muassa härskin eroottisen romaanin kirjoittamista salanimellä. (Miten lahjakas voi köyhä opiskelija olla yöunensa pilaamisessa?)
2. Päätä kolmen aikana yöllä, että ei tästä nukkumisesta tule kuitenkaan mitään, joten on parempi lukea kirjaa. Kirja sattuu olemaan Ian McEwanin sovitus. Muistele erityisesti sitä siskosi kertomaa tietoa, että kirja kuulemma päättyy jotenkin ovelasti.
3. Nukahda juuri ennen kuin pääset siihen osuuteen, jossa tuo ovelaksi uumoiltu loppu on tulossa.
Tulos: näin viime yönä kaksi unta, joissa oli jonkinlainen unielokuva ja kummassakin oli hieno, aavemainen tunnelma, vanhanaikaisia taloja ja patsaita sekä huikean yllätyksekäs loppu. Kummallista oli, että tuo uni toistui loppua lukuun ottamatta kahdesti melko lailla samanlaisena, mutta ensimmäinen loppu oli muka oman mieleni keksimä, toinen taas unielokuvani "oikea loppu". Kerroin myös toisessa unessa ensimmäisen unen ihmisille, miten arvasin tarinan loppuvan ensimmäisessä versiossa.
Jostain kumman syystä aamulla unia ylös kirjoittaessani niiden "yllätyksekkäät loput" alkoivar vaikuttaakin arkitajunnan valossa varsin koomisilta samalla tavoin, kuin huikean hieno unimusiikki ei välttämättä herätessä kuulosta kummoiselta tai unessa aivan järkyttävä asia ei välttämättä ole sitä enää arkitajuntaan siirryttyä. (Yksi elämäni kamalimpia unia on ollut sellainen, jossa minä ja siskoni kurkistamme lapsina sängyn päältä sen alle ja sieltä meitä vastaan kurkistaakin ikään kuin peilikuvana toiset kaksi samannäköistä lasta, joilla on kuitenkin erilaiset vaatteet.)
Unen juoni meni yksinkertaisuudessaan niin, että olin tutkimassa muutaman hengen ryhmän kanssa vanhoja alankomaalaisen näköisiä taloja ja sitä, miten muuan nuori nainen ja mies olivat vaikuttaneet niissä 1800-luvulla. Ensimmäinen uni loppui käsittämättömään tajuamukseen siitä, että itse asiassa nuori nainen olikin syntynyt vuonna 1988 eikä 1888, ja tämä ratkaisi tietysti kaiken. Toinen uni taas loppui vielä absurdimmin: taloissa asunut mies ilmestyi meille yhtäkkiä jonkinlaisena luovuuden henkenä, hieman Timo Soinin näköisenä ruumiillistumana, ja hävisi aina salaperäisesti. Tajusimme, että hengen ilmestyminen oli yhteydessä minun luovuuden tilaani samaan tapaan kuin esimerkiksi jotkin uskomukset väittävät, että taloissa saattaa esiintyä poltergeist-ilmiöitä silloin, kun niissä asuu sielullisesti levottomia murrosikäisiä. Saatoin siis kutsua luovuuden hengen paikalle aina ajattelemalla mahdollisimman värikkäästi ja kielellisesti omaperäisesti. Unen lopussa me tiesimme, että myös tarina oli lopussa, ja meidän pitäisi keksiä sille jokin ylevä loppulause. En keksinyt kuitenkaan mitään muuta kuin jonkinlaisen lattean loppukaneetin, joka oli lapsellisuudessaan hupaisa.
Alitajunnan elokuvateatteri on parasta viihdettä.
1. Hankki kamala sydämen hakkaamaan pistävä stressi roikkumalla ensin luvattoman pitkään netissä ennen nukkumaanmenoa ja viimeiseksi kurkkaamalla tilitietosi sekä miettimällä erilaisia työllistymiskeinoja, muun muassa härskin eroottisen romaanin kirjoittamista salanimellä. (Miten lahjakas voi köyhä opiskelija olla yöunensa pilaamisessa?)
2. Päätä kolmen aikana yöllä, että ei tästä nukkumisesta tule kuitenkaan mitään, joten on parempi lukea kirjaa. Kirja sattuu olemaan Ian McEwanin sovitus. Muistele erityisesti sitä siskosi kertomaa tietoa, että kirja kuulemma päättyy jotenkin ovelasti.
3. Nukahda juuri ennen kuin pääset siihen osuuteen, jossa tuo ovelaksi uumoiltu loppu on tulossa.
Tulos: näin viime yönä kaksi unta, joissa oli jonkinlainen unielokuva ja kummassakin oli hieno, aavemainen tunnelma, vanhanaikaisia taloja ja patsaita sekä huikean yllätyksekäs loppu. Kummallista oli, että tuo uni toistui loppua lukuun ottamatta kahdesti melko lailla samanlaisena, mutta ensimmäinen loppu oli muka oman mieleni keksimä, toinen taas unielokuvani "oikea loppu". Kerroin myös toisessa unessa ensimmäisen unen ihmisille, miten arvasin tarinan loppuvan ensimmäisessä versiossa.
Jostain kumman syystä aamulla unia ylös kirjoittaessani niiden "yllätyksekkäät loput" alkoivar vaikuttaakin arkitajunnan valossa varsin koomisilta samalla tavoin, kuin huikean hieno unimusiikki ei välttämättä herätessä kuulosta kummoiselta tai unessa aivan järkyttävä asia ei välttämättä ole sitä enää arkitajuntaan siirryttyä. (Yksi elämäni kamalimpia unia on ollut sellainen, jossa minä ja siskoni kurkistamme lapsina sängyn päältä sen alle ja sieltä meitä vastaan kurkistaakin ikään kuin peilikuvana toiset kaksi samannäköistä lasta, joilla on kuitenkin erilaiset vaatteet.)
Unen juoni meni yksinkertaisuudessaan niin, että olin tutkimassa muutaman hengen ryhmän kanssa vanhoja alankomaalaisen näköisiä taloja ja sitä, miten muuan nuori nainen ja mies olivat vaikuttaneet niissä 1800-luvulla. Ensimmäinen uni loppui käsittämättömään tajuamukseen siitä, että itse asiassa nuori nainen olikin syntynyt vuonna 1988 eikä 1888, ja tämä ratkaisi tietysti kaiken. Toinen uni taas loppui vielä absurdimmin: taloissa asunut mies ilmestyi meille yhtäkkiä jonkinlaisena luovuuden henkenä, hieman Timo Soinin näköisenä ruumiillistumana, ja hävisi aina salaperäisesti. Tajusimme, että hengen ilmestyminen oli yhteydessä minun luovuuden tilaani samaan tapaan kuin esimerkiksi jotkin uskomukset väittävät, että taloissa saattaa esiintyä poltergeist-ilmiöitä silloin, kun niissä asuu sielullisesti levottomia murrosikäisiä. Saatoin siis kutsua luovuuden hengen paikalle aina ajattelemalla mahdollisimman värikkäästi ja kielellisesti omaperäisesti. Unen lopussa me tiesimme, että myös tarina oli lopussa, ja meidän pitäisi keksiä sille jokin ylevä loppulause. En keksinyt kuitenkaan mitään muuta kuin jonkinlaisen lattean loppukaneetin, joka oli lapsellisuudessaan hupaisa.
Alitajunnan elokuvateatteri on parasta viihdettä.