Jos meillä ei olisi puolikuun sirppiä, miten hymyilisimme?
Jotta päiväkirjani liukuisi yhtä lähemmäs ehtaa unipäiväkirjaa, kerronpa teille viime- ja toissaöisistä unistani. Viime yönä olin menossa naamiaisiin, joiden teemana oli saatananpalvonta. Meidän kaikkien piti pukeutua siis saatananpalvojiksi, ja tästä huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - tunnelma oli kevyt ja hilpeä. Keskustelin unessa oransssin kanssa, joka oli myös tullut juhliin. Jossain vaiheessa kello näytti aamuviittä ja ulkona valkeni hohtavan kuulas kesäaamu.
Toissaöisessä unessani 17-vuotias pikkusiskoni oli karannut lapsuudenkodistani ja kätkeytynyt lähimetsikköön. Minä ja siskoni toimme hänelle ruokaa ja piilottelimme häntä vanhemmiltamme. Kotimme muistutti yhtä aikaa sekä oikeaa lapsuudenkotiani Pohjois-Suomessa että kesämökkiämme, ja kun pyöräili kodista muutaman kilometrin, pääsi alamäkeen, josta avautui upea näkymä alhaalla siintelevään valtavaan Helsinkiin.
Tässäkin unessa luonto hehkui uskomattoman vehreänä, aurinkoisena ja kesäisenä. Päivä oli lämmin ja suunnittelin meneväni uimaan läheiseen vihreävetiseen lampeen. Pyöräilin kotini läheisellä puutaloalueella ja katsoin tiellä leikkiviä lapsia. Yhtäkkiä taivas vetäytyi raskaisiin, tummanharmaisiin pilviin ja koko maailma muuttui tummanharmaaksi, sitten mustaksi. Kiirehdin kotiin läpitunkemattomassa pimeydessä ukkosen jylistessä ympärilläni. Kun kolistelin rappuja ylös yläkertaan, kuulin, kuinka joku ääni luki runoa, joka muistutti Pablo Nerudan Kysymysten kirjaa. Keksin siihen uuden säkeen: Jos meillä ei olisi puolikuun sirppiä, miten hymyilisimme?
(Tämän surrealistisen säkeen ideana oli siis hymyilevien suupielten ja kuunsirpin muodon yhtäläisyys. Jos ihmiset eivät olisi nähneet kuuta tai jos kuu olisi toisenlainen, ihmisetkin hymyilivät toisella tavalla. Loogista, eikö? Uniloogista.)
Näen silloin tällöin unia, joissa on tuttuja paikkoja ja taloja, mutta ne ovat paljon jännittävimpiä kuin todellisuudessa. Mielenkiintoista on se, että nämä paikat saattavat toistua samanlaisina eri unissa - olen vieraillut usein öisissä elokuvissani upeassa uni-Helsingissä, jonka tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi ja kesämökillämme, jonka lähellä on ollut salamyhkäisiä metsikköjä ja kultavetisiä lampia ja kaikkea muuta ihanaa ja terveellistä. Näen myös toisinaan unia, joissa on aivan uskomattoman upean ihastuttavan kaunis (keksinkö vielä lisää ylitsepursuavia adjektiiveja?) kesäpäivä, ruoho on vihreää ja lehtipuut humisevat kuohuvina vaaleanvihreinä massoina ja järveät ovat kuulaan sinivihreitä ja vesi on lämmintä ja rinteet auringonkeltaisten voikukkien täplittämiä.
Ja sitten herään, taivas rätkii räntää ja täytyy kahlata vetisen nuoskan läpi suorittamaan velvollisuuksiaan, ja kun kesä tulee monen, monen kuukauden kuluttua, se on tihkuisa ja haalea ja työntäyteinen.
PS. Pidän kovasti tuosta PMMP:n Maria Magdalena -kappaleen kohdasta, jossa on ovelia ylennys- tai alennusmerkkejä ja neitokaiset laulavat komeasti.
Toissaöisessä unessani 17-vuotias pikkusiskoni oli karannut lapsuudenkodistani ja kätkeytynyt lähimetsikköön. Minä ja siskoni toimme hänelle ruokaa ja piilottelimme häntä vanhemmiltamme. Kotimme muistutti yhtä aikaa sekä oikeaa lapsuudenkotiani Pohjois-Suomessa että kesämökkiämme, ja kun pyöräili kodista muutaman kilometrin, pääsi alamäkeen, josta avautui upea näkymä alhaalla siintelevään valtavaan Helsinkiin.
Tässäkin unessa luonto hehkui uskomattoman vehreänä, aurinkoisena ja kesäisenä. Päivä oli lämmin ja suunnittelin meneväni uimaan läheiseen vihreävetiseen lampeen. Pyöräilin kotini läheisellä puutaloalueella ja katsoin tiellä leikkiviä lapsia. Yhtäkkiä taivas vetäytyi raskaisiin, tummanharmaisiin pilviin ja koko maailma muuttui tummanharmaaksi, sitten mustaksi. Kiirehdin kotiin läpitunkemattomassa pimeydessä ukkosen jylistessä ympärilläni. Kun kolistelin rappuja ylös yläkertaan, kuulin, kuinka joku ääni luki runoa, joka muistutti Pablo Nerudan Kysymysten kirjaa. Keksin siihen uuden säkeen: Jos meillä ei olisi puolikuun sirppiä, miten hymyilisimme?
(Tämän surrealistisen säkeen ideana oli siis hymyilevien suupielten ja kuunsirpin muodon yhtäläisyys. Jos ihmiset eivät olisi nähneet kuuta tai jos kuu olisi toisenlainen, ihmisetkin hymyilivät toisella tavalla. Loogista, eikö? Uniloogista.)
Näen silloin tällöin unia, joissa on tuttuja paikkoja ja taloja, mutta ne ovat paljon jännittävimpiä kuin todellisuudessa. Mielenkiintoista on se, että nämä paikat saattavat toistua samanlaisina eri unissa - olen vieraillut usein öisissä elokuvissani upeassa uni-Helsingissä, jonka tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi ja kesämökillämme, jonka lähellä on ollut salamyhkäisiä metsikköjä ja kultavetisiä lampia ja kaikkea muuta ihanaa ja terveellistä. Näen myös toisinaan unia, joissa on aivan uskomattoman upean ihastuttavan kaunis (keksinkö vielä lisää ylitsepursuavia adjektiiveja?) kesäpäivä, ruoho on vihreää ja lehtipuut humisevat kuohuvina vaaleanvihreinä massoina ja järveät ovat kuulaan sinivihreitä ja vesi on lämmintä ja rinteet auringonkeltaisten voikukkien täplittämiä.
Ja sitten herään, taivas rätkii räntää ja täytyy kahlata vetisen nuoskan läpi suorittamaan velvollisuuksiaan, ja kun kesä tulee monen, monen kuukauden kuluttua, se on tihkuisa ja haalea ja työntäyteinen.
PS. Pidän kovasti tuosta PMMP:n Maria Magdalena -kappaleen kohdasta, jossa on ovelia ylennys- tai alennusmerkkejä ja neitokaiset laulavat komeasti.