Joulupukin apulaisena
Hii hoo. Pitää päivittää ihan vain sen takia, etten ole koskaan päivittänyt tähän aikaan. Kello lähestyy kuutta ja tulin juuri äsken töistä. Ravitsin itseäni ruisleivällä ja menen kohta nukkumaan. Huomenna - siis tänään - pitäisi herätä järkevään aikaan. Eilen, hmm, niin, siis tosiaan eilen eli tiis- ei vaan keskiviikkona heräsin puoli kuuden aikoihin iltapäivällä.
Unirytmin perinpohjainen sotkeminen on oikeastaan aika kiinnostava ilmiö, jota jokaisen ihmisen kannattaisi kokeilla kerran elämässään. Kun menee nukkumaan, on pimeää ja kun herää, on pimeää; unen aikana kaikki normaaliin yhteiskuntaan kuuluvat ihmiset ovat heränneet, ehtineet nauttia jo pari ateriaa ja käydä kaupassa tai kahvilassa ystäviensä kanssa. Viikonpäivät, eiliset ja huomiset soljuvat sekavassa ja kompastelevassa rytmissä eteenpäin. Kun avaan tietokoneeni, kaverisivulleni on ilmestynyt pitkä liuta uusia merkintöjä.
Iltapäivisin nähdyt unet myös muistaa paremmin. Olen nähnyt valtavan pitkiä unia, joissa olen istunut sekasaunassa ja tutustunut uuteen asuntooni, jossa oli noin kahdensadan neliön kokoinen olohuone. (Täällä täytyy pitää tanssiaislarppi, minä ajattelin.) Viikonloppuna näin unta, jonka symboliikka oli minulle varsin selvää: olin lastenvahtikeikalla ja leikimme hiekkalaatikolla. Lapsi täytti hiekkaämpärin kuivalla hiekalla ja kaatoi sen, jolloin hiekkakakku hajosi. Minä taas näytin, miten hiekkakakku kuuluu oikeasti tehdä: laitetaan märkää hiekkaa muottiin ja kaadetaan se hillitysti. Kun nostin muotin, se olikin muuttunut Postin oranssiksi laatikoksi, joka oli pakattu täyteen joulukirjeitä.
Työt vaihtuvat, haihtuvat.
En kuitenkaan haluaisi olla loppuelämääni töissä postilaitoksessa tai varsinkaan yötöissä. Ehkä kuitenkin käy niin, etten saa renessanssihöpöhumanistin papereillani mitään ammattia ja joudun työskentelemään öisin valtavassa tehdashallissa. Aina iltapäivisin kadulla kulkiessani minulla olisi tokkurainen ja yhteiskunnasta irrallinen olo.
Unirytmin perinpohjainen sotkeminen on oikeastaan aika kiinnostava ilmiö, jota jokaisen ihmisen kannattaisi kokeilla kerran elämässään. Kun menee nukkumaan, on pimeää ja kun herää, on pimeää; unen aikana kaikki normaaliin yhteiskuntaan kuuluvat ihmiset ovat heränneet, ehtineet nauttia jo pari ateriaa ja käydä kaupassa tai kahvilassa ystäviensä kanssa. Viikonpäivät, eiliset ja huomiset soljuvat sekavassa ja kompastelevassa rytmissä eteenpäin. Kun avaan tietokoneeni, kaverisivulleni on ilmestynyt pitkä liuta uusia merkintöjä.
Iltapäivisin nähdyt unet myös muistaa paremmin. Olen nähnyt valtavan pitkiä unia, joissa olen istunut sekasaunassa ja tutustunut uuteen asuntooni, jossa oli noin kahdensadan neliön kokoinen olohuone. (Täällä täytyy pitää tanssiaislarppi, minä ajattelin.) Viikonloppuna näin unta, jonka symboliikka oli minulle varsin selvää: olin lastenvahtikeikalla ja leikimme hiekkalaatikolla. Lapsi täytti hiekkaämpärin kuivalla hiekalla ja kaatoi sen, jolloin hiekkakakku hajosi. Minä taas näytin, miten hiekkakakku kuuluu oikeasti tehdä: laitetaan märkää hiekkaa muottiin ja kaadetaan se hillitysti. Kun nostin muotin, se olikin muuttunut Postin oranssiksi laatikoksi, joka oli pakattu täyteen joulukirjeitä.
Työt vaihtuvat, haihtuvat.
En kuitenkaan haluaisi olla loppuelämääni töissä postilaitoksessa tai varsinkaan yötöissä. Ehkä kuitenkin käy niin, etten saa renessanssihöpöhumanistin papereillani mitään ammattia ja joudun työskentelemään öisin valtavassa tehdashallissa. Aina iltapäivisin kadulla kulkiessani minulla olisi tokkurainen ja yhteiskunnasta irrallinen olo.