Väsy ja asuntopula
Olenpas väsynyt. Heräsin tänään puoli seitsemältä ja vietin aktiivisen päivän, jonka aikana ehdin mm. syödä patongin superexposedin seurassa suunnitelmia punoen sekä pistäytyä Tähtitorninmäellä. Kesken viimeistä luentoa huomasin, etten ollut tajunnut kuluneesta puolesta tunnista rehellisesti sanottua yhtään mitään omien väsyneiden ajatustokkuroitteni takia (jotka kummallisesti vääristivät luennoitsijan sanoja)ja livistin kotiin sieltä kesken kaiken.
Pitäisi etsiä uutta asuntoa, mutta en ehtinyt muistanut jaksanut viitsinyt. Toki etsin sitä passiivisesti koko ajan: katselen asuntoilmoituksia Internetistä, tiirailen tarkkaan läpi ilmoitustaulut ja annan viidakkorummun kumista ja puskalennättimen lennättää tuttavieni keskuudessa. Asuntovaatimuksissani on vain muutama kohta, joista en mielelläni tinkisi:
a) haluan joko yksiöön tai soluhuoneeseen. Jos päädyn soluhuoneeseen, kämppisten on parasta olla mukavia ja huoneen isompi kuin 10 neliötä.
b) haluan kämppäni läheltä keskustaa. Nykyisin matkaan kotiovelta yliopistolle menee vajaat 40 minuuttia ja joka helkkarin aamu pitää istua siinä samassa urbaanissa säilytystölkissä, jota myös lähijunaksi kutsutaan.
c) en haluaisi kuitenkaan ihan rumimpaan betonihelvettiin.
d) vuokra saisi olla mielellään alle 250 euroa. 300 euroa on ehdoton yläraja, ellen nyt yllättäen saa jonkin työpaikan.
e) yksi tärkeimmistä: minun uudessa kämpässäni on oltava henkeä. Voin tinkiä esimerkiksi hyvistä kulkuyhteyksistä, jos pääsen asumaan historiaa henkivään puutalokommuuniin tai jugend-huoneistoon, jossa on lautalattiat, korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Olen kyllästynyt huoneeni tomunharmaaseen halkeilleeseen muovimattoon ja räikeänkeltaisiin kaappeihin ja siihen, että kaikki yölliset hiipparit näkevät koikkelehtimiseni ja nettivalvomiseni, kun satun olemaan ensimmäisen kerroksen asukkeja.
Haluaisiko joku vuokrata minun kanssani suuren puutalon, jossa soitetaan kitaraa ja juodaan viiniä ja keskustellaan yömyöhään lapsuuden painajaisista ja oikeanlaisista piirustusvälineistä ja elokuvien unikohtauksista?
Pitäisi etsiä uutta asuntoa, mutta en ehtinyt muistanut jaksanut viitsinyt. Toki etsin sitä passiivisesti koko ajan: katselen asuntoilmoituksia Internetistä, tiirailen tarkkaan läpi ilmoitustaulut ja annan viidakkorummun kumista ja puskalennättimen lennättää tuttavieni keskuudessa. Asuntovaatimuksissani on vain muutama kohta, joista en mielelläni tinkisi:
a) haluan joko yksiöön tai soluhuoneeseen. Jos päädyn soluhuoneeseen, kämppisten on parasta olla mukavia ja huoneen isompi kuin 10 neliötä.
b) haluan kämppäni läheltä keskustaa. Nykyisin matkaan kotiovelta yliopistolle menee vajaat 40 minuuttia ja joka helkkarin aamu pitää istua siinä samassa urbaanissa säilytystölkissä, jota myös lähijunaksi kutsutaan.
c) en haluaisi kuitenkaan ihan rumimpaan betonihelvettiin.
d) vuokra saisi olla mielellään alle 250 euroa. 300 euroa on ehdoton yläraja, ellen nyt yllättäen saa jonkin työpaikan.
e) yksi tärkeimmistä: minun uudessa kämpässäni on oltava henkeä. Voin tinkiä esimerkiksi hyvistä kulkuyhteyksistä, jos pääsen asumaan historiaa henkivään puutalokommuuniin tai jugend-huoneistoon, jossa on lautalattiat, korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Olen kyllästynyt huoneeni tomunharmaaseen halkeilleeseen muovimattoon ja räikeänkeltaisiin kaappeihin ja siihen, että kaikki yölliset hiipparit näkevät koikkelehtimiseni ja nettivalvomiseni, kun satun olemaan ensimmäisen kerroksen asukkeja.
Haluaisiko joku vuokrata minun kanssani suuren puutalon, jossa soitetaan kitaraa ja juodaan viiniä ja keskustellaan yömyöhään lapsuuden painajaisista ja oikeanlaisista piirustusvälineistä ja elokuvien unikohtauksista?