Hiljaa lumihiutaleet maahan leijailee ja sydämeni on raskas
Luulin jo melkein, ettei tänään tulisi alakuloa, tässä se nyt on taas. Vaimeana, mutta paikalla.
portishead- roads
Surullista, että asia joka vähän piristää, on telkkari. Tänään tulee kerrankin kaikenlaista jota haluan katsoa. Tappelin äsken äidin kanssa, ja mulla on paha mieli siitä. Kun sanoin hänelle, että pitäisi turpansa kiinni, hänen ilmeensä. Sellainen haavottuvainen, väsynyt, iho ohut. Mun sydämeen sattuu. Äiti huusi mulle epäreilusti yhdistä asioista sun muuta, silti mua satuttaa et satutin häntä. Äiti näytti niin hauraalta. Isikin näyttää usein niin hauraalta. Mä olen huolissani niistä, mä olen huolissani siitä miten elämä kulkee. Ja päivät. Ja olen huolissani, miten mä olen alkanut vajota sisällepäin enemmän kuin ennen. Vaikka välitän todella paljon monista asioista, käyttäydyn kuin en välittäisi, ja blokkaan ne mielestäni. En ole mummillekaan soittanut aikoihin, en uskalla kun se on varmaan suuttunut, ja sitten vaan annan asian olla. Eskapismia parhaimmillaan. Mua pelottaa tämä elämä.
Nauhotin eilen laulua yhden tutun biisiin, tuli tosi kiva mieli kun hän kehui lauluani.
Ajattelin ryhtyä streittariksi. Mä haluaisin, että mulla olisi kehossani hyvä olla. Edes joltain osin. En juo usein, mutten jaksaisi silti juoda enää. En usko juomisella olevan minulle mitään annettavaa. Tai en minä tiedä. Ajattelin nyt kuitenkin kokeilla tätä ratkaisua jonkin aikaa.
Mulla on vähän yksinäinen olo. Johtuu ehkä siitä kun olen hiljaisessa yläkerrassa.
Onnistuin eilen soittamaan vahingossa valmennuskurssilla olevalle tommille kun piti soittaa yhdelle toiselle. Puhuin jonkin aikaa luullen häntä täksi toiseksi. Nyt mua jännittää kohdata hänet huomenna kurssilla. Miksi mä pelkään ja jännitän kaikkea niin paljon? Tänäänkin jännitin mennä äänestämään. Joku voisi sanoa, että olen raukka. Miksi mulle semmoiset jutut jotka on normaaleille ihmisille helppoja tuntuu niin kovin vaikeilta. Tähän auttaa huippukorkea itsetuntonikin. Usein tuntuu, etten ole minkään arvoinen muille. Olenko itsellenikään.
how can it feel this wrong-
Ihme, etten ole vielä itkenyt. Mä taidan itkeä vähän sisälläni. Joskus yllätän itsenikin, tänäänkin kun luin miten rintasyöpää sairastava äiti oli kuollut ja hänen perheensä surun kanssa olemisesta, yhtäkkiä puristi kamalasti rinnasta ja meinasin räjähtää itkemään. Ei ole edes menkat lähellä, eli ei voisi olla niiden takia.
Taidan mennä katsomaan rytmistä voimistelua, pidän sen katsomisesta.
portishead- roads
Surullista, että asia joka vähän piristää, on telkkari. Tänään tulee kerrankin kaikenlaista jota haluan katsoa. Tappelin äsken äidin kanssa, ja mulla on paha mieli siitä. Kun sanoin hänelle, että pitäisi turpansa kiinni, hänen ilmeensä. Sellainen haavottuvainen, väsynyt, iho ohut. Mun sydämeen sattuu. Äiti huusi mulle epäreilusti yhdistä asioista sun muuta, silti mua satuttaa et satutin häntä. Äiti näytti niin hauraalta. Isikin näyttää usein niin hauraalta. Mä olen huolissani niistä, mä olen huolissani siitä miten elämä kulkee. Ja päivät. Ja olen huolissani, miten mä olen alkanut vajota sisällepäin enemmän kuin ennen. Vaikka välitän todella paljon monista asioista, käyttäydyn kuin en välittäisi, ja blokkaan ne mielestäni. En ole mummillekaan soittanut aikoihin, en uskalla kun se on varmaan suuttunut, ja sitten vaan annan asian olla. Eskapismia parhaimmillaan. Mua pelottaa tämä elämä.
Nauhotin eilen laulua yhden tutun biisiin, tuli tosi kiva mieli kun hän kehui lauluani.
Ajattelin ryhtyä streittariksi. Mä haluaisin, että mulla olisi kehossani hyvä olla. Edes joltain osin. En juo usein, mutten jaksaisi silti juoda enää. En usko juomisella olevan minulle mitään annettavaa. Tai en minä tiedä. Ajattelin nyt kuitenkin kokeilla tätä ratkaisua jonkin aikaa.
Mulla on vähän yksinäinen olo. Johtuu ehkä siitä kun olen hiljaisessa yläkerrassa.
Onnistuin eilen soittamaan vahingossa valmennuskurssilla olevalle tommille kun piti soittaa yhdelle toiselle. Puhuin jonkin aikaa luullen häntä täksi toiseksi. Nyt mua jännittää kohdata hänet huomenna kurssilla. Miksi mä pelkään ja jännitän kaikkea niin paljon? Tänäänkin jännitin mennä äänestämään. Joku voisi sanoa, että olen raukka. Miksi mulle semmoiset jutut jotka on normaaleille ihmisille helppoja tuntuu niin kovin vaikeilta. Tähän auttaa huippukorkea itsetuntonikin. Usein tuntuu, etten ole minkään arvoinen muille. Olenko itsellenikään.
how can it feel this wrong-
Ihme, etten ole vielä itkenyt. Mä taidan itkeä vähän sisälläni. Joskus yllätän itsenikin, tänäänkin kun luin miten rintasyöpää sairastava äiti oli kuollut ja hänen perheensä surun kanssa olemisesta, yhtäkkiä puristi kamalasti rinnasta ja meinasin räjähtää itkemään. Ei ole edes menkat lähellä, eli ei voisi olla niiden takia.
Taidan mennä katsomaan rytmistä voimistelua, pidän sen katsomisesta.