Jun 07, 2008 21:26
Vaihteeksi suomeksi päivitystä ^___^ Englantia tullut viime aikoina harrastettua niin monessa eri muodossa, että alkaa jo tuntumaan sille, että unohtaa suomen kielen kokonaan.
Kaikki pääsykokeet on nyt sitten ohitse. Onnistuin jopa torstaina suuntaamaan molempiin pääsykokeisiin, sillä Master of Education International Programmen pääsykokeisiin kuulunut haastattelu oli miulla vasta perjantaiksi merkitty.
Hieman kyllä hermostutti mennä niihin kaikkiin kolmeen pääsykokeeseen, varsinki MoEIP:in ja liiketalouden. Niihin molempiin kun oli ennakkoon luettavaa lähdemateriaalia ja miulla oli keskittymiskyky aika nollissa niihin lukiessa. Mutta ihan hyvin ne kuitenkin mielestäni meni. Hyvällä onnella olen ensi syksynä lukemassa itseäni liiketalouden tradenomiksi. Mutta en ala hyppimään vielä innosta kattoon, sillä hakijoita oli kuitenkin sen verran paljon ja luultavimmin myös paljon paremmilla todistuksilla kuin minä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.. Liiketalouden pääsykokeessa kun ei kuitenkaan kyselty yhtä kamalia kuin tietojenkäsittelyn pääsykokeessa. Matemaattinen osuus oli tietojenkäsittelyn pääsykokeessa aivan kamala. Tai noh, ainakin sillä hetkellä tuntui sille. Siinä oli mm. tehtävä jossa piti ilmoittaa mikä on tuloksen viimeinen luku kun lasku on 11^3 + 12^3 + 13^3 + 14^3 + 15^3? Enhän mie tyhmä ny siin vaihees tajunnu että olisin ihan hyvin voinu laskea sen laskun paperille. Ohitin sen laskun siis suosiolla. Oli siinä sitten myös joitain muitakin ihme tehtäviä siinä matematiikka-looginen päättely -osiossa.
Perjantaina oli sitten se MoEIP:n haastattelu ja se oli kokonaan englanniksi. Haastattelijoita oli kaksi, toinen oli joku yliopiston tyyppi ja toinen oli opettajana Normaalikoulussa. Kyselivät kaikkea miun historiasta, millainen olisin opettajana, millainen olen ihmisenä, .. Myös kirjoitelma, mikä piti jo hakupapereiden liitteenä lähettää, oli aiheena. Tai asiat mitä siinä olin kirjoittanut. Olihan se kyllä aikamoinen ristikuulustelu, mutta mukava kokemus. Ja se Norssin opettaja näytti ihan joltain merirosvolaivan kapteenilta. Ainakin miulla tuli siit mieleen joku sellainen. Meinasinki sit haastattelun loputtua sanoa "Aye Captain.. Yarrr..", mutta en viitsinyt. Ois voinu vähän katsoa pitkään. xP
Nyt sitten odottelen tuloksia kouluista minne olen hakenut, että pääsenkö mihinkään niistä opiskelemaan.
school,
finnish