Häät ja lonkeroisen retket

Oct 23, 2011 13:06

Onpahan taas pitänyt kiirettä. Tää iikonloppuna oli Lovecraft 11 aftereineen ja edellisenä viikonloppuna oli HanNakin hääkekkalot. Häät olivat varsin päheät (tanssimista pitkälle aamuyöhön, saunaa, hyvää suokaa ja muutenkin meno aivan uskomatonta parhautta, vaikka sukulaisia saattoikin hämmentää),. seremonia kaunis ja yksinkertainen (paikkana Kellokosken vanha tehtaan kirkko, joka oli pieni ja puinen) ja onnellisen oloinen hääpari. ♥. Lonkeroisen retkien yhdestoista episodi puolestaan sijoittui 80-luvulle, missä oli jo itsessään ihan tarpeeksi sanity lossia. Lisäksi in-game oli myös näytelmä, jota suurin osa hahmoista oli saapunut vartavasten katsomaan. Afterit oli afterit, ajeltiin yötä myöden kotia, kun ensi viikonloppuna on kuitenki Halloween samassa paikassa ja suunnilleen samoilla naamoilla (ok, isompi porukka tuossa), joten totesin että voin näiden tyypien kanssa olla kännissä mielummin silloin kuin nyt. Ja molemmissa menneide viikonloppujen riennoissa olen käynyt saunassa, kuun haaste siis edelleen ihan putkeen menossa.

MIeleterveys ja päihdetyön harkkani on ohi, jee. Sain hyvät loppuarvostelut, mitä nyt kuulemma olen hämmentävän (ja jopa liiankin) puhelias opiskelijaksi (että kuulemma jos olisin ollut mestassa töissä vaikka vuodenkin, niin eivät olisi kiinnittäneet huomiota), mutta semmonen minä nyt vain olen (ja sanoivatkin, ettei se ole vika, se on ominaisuus). Kysyivät saako soittaa keikalle ja kehottivat hakemaan ensi kisäksi sinne töihin, vaikka mieshakijat ovatkin etusijalla. Että semmosta... tulin, viihdyin, opin.

koulu, työt, larp, vuoristorata, VähemmänHitaammin, väsy

Previous post Next post
Up