Valoja virrassa.
Eilen oli Loy Kratong, eli marraskuussa täydenkuun aikaan pidettävä vanha juhla/seremonia, joka huipentuu vähän alueesta riippuen joko kelluvan lyhdy virtaan laskemiseen tai leijuvan lyhdyn taivaalle päästämisee. Tärkeintä on, että on lyhty (= kratong) ja sen mukana esitetään toive. Jos lyhty lentää/kelluu, se on toiveen kannata hyvä merkki. Jos tulee mahalasku/kaatuminen/uppoaminen, niin oi voi. Tämä lisäksi tietenkin on ilotulitteita, ruokaa, läheisiä, laulua, tanssia ja muutenkin suuren juhlan humua. Paitsi että tämä ei ole vapaapäivä, eikä seuraava aamukaan eroa tavallisesta arjesta, joten... (Näillä on selvästi joku sisään rakennettu tarve kerätä sitä infernaalista univelkaa.)
Tätä juhlaa ovat siis kaikki ympärilläni asuvat ihmiset täpinöineet koko sen ajan, kun olen seudulla ollut. Vaihtoehtoina juhlinnalle omalta osaltani olivat joko opiskelijoiden kanssa KU:n megaseremoniointiin ja -festivointiin osallistuminen, tai sitten opettajien, aikuisopiskeijoiden ja Indonesialaisen master degree-vaihtareiden kanssa hillitymmin hengailu. Onneksi ei tavinnut itse päättää ja pahoittaa jonkun mieltä, sillä opettaja pyysi ensin ja ihan mukavaa oli pitkästä aikaa nähdä myös Elv - meillä molemmilla on ollut kiireitä sen kotilomalta palaamisen jälkeen ja vähän jo pelkäsimme, ettei yksinkertaisesti ehditä tapaamaan ennen mun lähtöä.
Ohjelmassa oli lyhtyjen tekoa pelkätään luonnonmateriaalesta (niin kuin perinne on, eli banaaninlehtiä, palmunpaloja, kukkia, tikkuja, mehiläisvahakynttilöitä ja suitsukkeita oli materiaalilistalla), papajasalaatin eli som tam'in tekemisen opettelua ja reseptien utsimista (nyt tiedän mitä siihen tuee ja kuinka paljon ja jee! Vielä kun ne kaikki ainekset löytäisi kotipuolessa jostain), laulamista, perinnetanssimista, kuulumisten vaihtoa, valokuvaamista ja tietenkin myös sinne joenvarren temppeliin meneminen.
Mun tuikkuni matkalla kohti temppelin virtaan asettamaa isoa lumme-lyhtyä. Eihän se maailman kaunein räpellys ole,
mutta kerta se on ensimmäinenkin, ajatus on tärkein ja mitä näitä nyt onkaan... :D
Toiveet esitettiin, lyhdyt laskettiin veteen (kenenkään - edes mun - ei kipannut) ja sitten vielä hetkeksi suunnattiin temppelin pihaan yömarkkinoita kiertävään ihmismassaan. Mehujäätä, maitoteetä, neonvaloja, ilotultteita. ^__^ ♥ Tämän jälkeen suuntasimmekin jo takaisin asuntolalle, mistä olin erittäin kiitollinen. Vaikka kello olikin vasta puoli yhdeksän, niin minua väsytti aivan armosttomasti. Suihkun kautta nukkumaan ja silleen... Ei kun ei.
Mehujään kanssa on helppo hymyillä. Paitsi jos sinulla on valkoinen mekko, sininen sulava tahmatikku ja maksoit kaikkien herkut.
Olin käymässä puolen yön aikaan vessassa, kun joukko tokaluokkalaisia tuli vastaan. Heillä oli kainaloissaan ilotulitteita, sädetikkuja ja papatteja - olivat sniikkaamassa katolle näiden ja sytkärin kanssa. Minut nähdessään he tulivat heti innoissaan kysymään, haluanko tulla mukaan touhuun. Väsytti, tukka oli pystyssä eikä ollut edes rintsikoita paidan alla, miten helppoa oliikaan ollut kieltäytyä. Onneksi en kieltäytynyt, oli meinaan aika mageeta ja kaunista ja hihkututtavan elämyksellistä. Katolta myös muualta ympäristöstä ammutut raketit näkyivät kaupungin valomeren yllä mustaa taivasta vasten aivan eri tavalla kuin maankamarata tai parvekkeelta, täysikuu oli kohtisuoraan yläpuolellamme helmenvalkoisena, taivaanrannassa näkyivät huvipuiston ja temppeli nenvalot.
Tämän jälkeen eivät loppuyön unetkaan tuntuneet kovin surrealistisilta.
Tätä juhlaa ovat siis kaikki ympärilläni asuvat ihmiset täpinöineet koko sen ajan, kun olen seudulla ollut. Vaihtoehtoina juhlinnalle omalta osaltani olivat joko opiskelijoiden kanssa KU:n megaseremoniointiin ja -festivointiin osallistuminen, tai sitten opettajien, aikuisopiskeijoiden ja Indonesialaisen master degree-vaihtareiden kanssa hillitymmin hengailu. Onneksi ei tavinnut itse päättää ja pahoittaa jonkun mieltä, sillä opettaja pyysi ensin ja ihan mukavaa oli pitkästä aikaa nähdä myös Elv - meillä molemmilla on ollut kiireitä sen kotilomalta palaamisen jälkeen ja vähän jo pelkäsimme, ettei yksinkertaisesti ehditä tapaamaan ennen mun lähtöä.
Ohjelmassa oli lyhtyjen tekoa pelkätään luonnonmateriaalesta (niin kuin perinne on, eli banaaninlehtiä, palmunpaloja, kukkia, tikkuja, mehiläisvahakynttilöitä ja suitsukkeita oli materiaalilistalla), papajasalaatin eli som tam'in tekemisen opettelua ja reseptien utsimista (nyt tiedän mitä siihen tuee ja kuinka paljon ja jee! Vielä kun ne kaikki ainekset löytäisi kotipuolessa jostain), laulamista, perinnetanssimista, kuulumisten vaihtoa, valokuvaamista ja tietenkin myös sinne joenvarren temppeliin meneminen.
Mun tuikkuni matkalla kohti temppelin virtaan asettamaa isoa lumme-lyhtyä. Eihän se maailman kaunein räpellys ole,
mutta kerta se on ensimmäinenkin, ajatus on tärkein ja mitä näitä nyt onkaan... :D
Toiveet esitettiin, lyhdyt laskettiin veteen (kenenkään - edes mun - ei kipannut) ja sitten vielä hetkeksi suunnattiin temppelin pihaan yömarkkinoita kiertävään ihmismassaan. Mehujäätä, maitoteetä, neonvaloja, ilotultteita. ^__^ ♥ Tämän jälkeen suuntasimmekin jo takaisin asuntolalle, mistä olin erittäin kiitollinen. Vaikka kello olikin vasta puoli yhdeksän, niin minua väsytti aivan armosttomasti. Suihkun kautta nukkumaan ja silleen... Ei kun ei.
Mehujään kanssa on helppo hymyillä. Paitsi jos sinulla on valkoinen mekko, sininen sulava tahmatikku ja maksoit kaikkien herkut.
Olin käymässä puolen yön aikaan vessassa, kun joukko tokaluokkalaisia tuli vastaan. Heillä oli kainaloissaan ilotulitteita, sädetikkuja ja papatteja - olivat sniikkaamassa katolle näiden ja sytkärin kanssa. Minut nähdessään he tulivat heti innoissaan kysymään, haluanko tulla mukaan touhuun. Väsytti, tukka oli pystyssä eikä ollut edes rintsikoita paidan alla, miten helppoa oliikaan ollut kieltäytyä. Onneksi en kieltäytynyt, oli meinaan aika mageeta ja kaunista ja hihkututtavan elämyksellistä. Katolta myös muualta ympäristöstä ammutut raketit näkyivät kaupungin valomeren yllä mustaa taivasta vasten aivan eri tavalla kuin maankamarata tai parvekkeelta, täysikuu oli kohtisuoraan yläpuolellamme helmenvalkoisena, taivaanrannassa näkyivät huvipuiston ja temppeli nenvalot.
Tämän jälkeen eivät loppuyön unetkaan tuntuneet kovin surrealistisilta.