Miksi miksi miksi?

Oct 26, 2012 14:07

Miksi vuodepesut tehtiin, vaikka potilas olisi pystynyt niihin itsekin? Miksi eivät kaada puhdistusalkoholia ensin hukkaan niin kuin PP ja LR? Miksi eivät anna i.v.-lääkkeen annon yhteydessä letkujen mennä melkein tyhjiksi, että potilas saisi kaiken lääkkeen? Miksi eivät pese spiraa aina käytön jälkeen? Miksi vuodepotilailta ajellaan hiukset? Miksi pitävät vuoteenvierusraportteja yhteishuoneissa? Miksi sormenpään pistoverikokeissa ei pyyhitä ensimmäisiä pisaroita pois, vaan näyte otetaan heti? Miksi miksi miksi? Mihinkään näistä ei minulle osattu vastata. Kyselyikää on koko ikä.


Käytännöt nenä-maha-letkun (NML) kanssa ovat myös aiheuttaneet paljon ihmettelyä, sillä monessakin kohtaa tehdään kotimaisesta poikkeavasti. Eivät esmerkiksi huuhdo letkua lääkkeen annon jälkeen, eli potilas ei saa kerralla odellita lääkemäärää, vaan osa huuhtoutuu vatsaan asti vasta seuraavan suokailun/juoton yhteydessä. Päästävät myös paljon ilmaa mahaan vaihtaessa ravintopussia tai laittaessa estettä menemään. Meille kun opetettiin, että turhaa ilmaa pitäisi vältää, kun se aiheuttaa vatsavaivoja. NML:n vaihtamiseen ei ole mitään erityistä ohjetta, vaan se suoritetaan ”tarvitessa” (eli niin kauan kuin letu vielä vetää, sitä voidaan käyttää). Olisi ihan mielenkiintoista päästä näkemään sen asettaminen. Kun niin monessa kohdassa on eroja, mutta sitten taas toisaalta sitä laittamista ei vain voi tehdä kovin eri tavalla.

Moni asia tehdään kuin ehditään... tai oikeastaan viitsitään, sillä aikaahan näillä oisi. Työvoimaa on vuorossa reilut 10 + opiskelijat + 2 osastovastaavaa + ylihoitaja + 6 x nurse aid. Että tekeviä käsiä kyllä olisi, mutta koska kaiken toiminnan suorittamiseen tarvitaan lauma ja ihan ihmeellistä säätämistä, niin kummasti se aika menee ja tulee kiire. Olivat aivan kauhussaan, kun kerroin Suomen työkäytännösistä (eimerkiksi siitä miten tk-vuodeosastolla työskennellessäni kivasti itsekseni hoitelin vuodepesut ja puhtaisiin vaihtamiset).

Operaation jälkeen v/s:n (vital signs) seuraaminen menee aika samoilla linjoilla kotimaalaisen kanssa: ensin neljästi 15 min välein, sitten kahdesti 30 min välein, ja sen jälkeen tasatunnein ”kunnes voinnin tasaisuudesta ollaan varmoja”. Keskivartalo-operaation jälkeen myös pitävät imu-nennä-maha-letkua kunnes suoliäänet alkavat kuulua. Sitten letku poistetaan ja saa kokeilla juomisia.

Verinäytteiden ottaminen ei tapahdukaan vakuumilla (niin kuin Suomessa ja täälläkin synnärillä), vaan neulalla ja ruiskulla manuaalisesti vetämällä. Kertoivat myös, että LR a labra ovat ainoat osastot jotka vakuumia käyttävät. Että tämä isoon ruiskuun veren varovasti vetäminen on se normaali käytäntö. Hui! Kummasti en olekaan enää yhtään varma verinäytteen ottamistaidoistani.

Pissapussin tyhjennysnokka pyyhitään käytön jälkeen sillä alkoholihuuhteella, ettei jää haisemaan tai kasvamaan pöpöjä. Ihan viisas ajatus, varsinkin näillä leveysasteilla. Asioilla on myöskin hyllyissä ja laatikoissa ”käyttö- ja täyttöärjestys”, eli kaksi tarraa eri päissä imoittamassa ”IN” ja ”OUT”. Näin tavara kiertää järjestyksesä käyttöön, eikä minnekään nurkkaan jaa pyörimään vanhetuvia tuotteita. Kätevää.

Sairaalan low med-linja ulottuu myös tälle osastolle: kuumeisten viilentäminen viileällä pyyhimällä kipuje helpottaminen asentohoidoilla, levottomien potilaiden sänkyyn sitominen, pahoinvoiville NML... Puhuin myös yhden englatia osaavan potilaan kanssa. Hän kertoi odottaneensa päivystyksessä 8 tuntia vatsakipujensa kanssa ilman mitään lääkettä tai hoitoa. Tarkkailivat vain, kun rouva oksentaa on aivan valkoinen ja niin kivuissaan että itkee vain. Umpparihan siellä oli ongelmana, ei mennyt tarkkailulla ohi. Mutta kun halusivat olla varmoja ennen hoitamista, ja ajattelivat lääkkeiden mahdollsesti peittävän jotain oireita. (Ihan niin kuin laudankovat vatsanpeitteet katoaisivat jostain särkylääkkeestä.)

Olen myös osastolla ollessani ollut huomaavinani, että ”ilmaa letkuissa”-säätämistä olisi enemmän kuin kotimaassa. Torstaina vihdoin valkeni, miksi koko homma vaikuttaa jotenkin epämääräisesti oudolta: eri tekniikka. Meillähän letkuttaessa päästetään ne ilmat sen nesteen mukana ulos ennen potilaasee kytkemistä, mutta täällä yrittävät naputella niitä takaisin tippalukkoon päin pitkästäkin matkasta. Aikaa vievää ja tehotonta. Myöskin kuljettavat letkutetut nesteet potilaan luokse vaakatasossa (jolloin sitä ilmaa pääsee niihin letkuihin), kun taas meille on painotettu sitä pystyssä kuljettamista.

Paljon vielä on muutakin, mutta jäsentymättömänä. Viikonloppuna koetan saada aikaiseksi...

"on se vaikeaa", koulu, työt

Previous post Next post
Up