Näinpäs hassua unta....
27.10.2006 ”Juliana Huha-uni”
Meidät kaikki oli kutsuttu Juliana Huhan hautajaisiin.
Keväisten Töölön asuntojen huoneistossa kaikki näytti paljon kirkkaammalta ja keväisäisemmältä kuin mitä se todellisuudessa olikaan.
Ovi parvekkeelle oli auki ja sai kirkkaan vaaleat verhot havahtelemaan tuulessa.
Juliana, tai Julia niin kuin me kutsuimme istui itse parvekkeella verhoutuneena mustaan ja rönsyilevään pellavamekkoon.
Hänen classinen ja vanhahtava tyylinsä sai hänen meren siniset silmänsä näyttämään vieläkin itkuissimmilta ja nuoren naisen laiha kehon tässä kirkkaudessa perhosen hauraalta.
Katselin kiinnostuneena, mutta hiljaisen salaa parvekkeelle muiden vieraiden jutellessa. Julian edessä oli suuri amme, jonka vesipinta oli vielä särkymätön.
Isäni käveli tietoisesti parvekkeelle, hän meni avustamaan Juliaa. Kukaan muista viaraista ei kiiinnittänyt vieläkään parvekkeen tapahtumiin huomiota.
Vieraille ei ollut tarjolla muuta kuin kylmä ja siisti asunto, vanhoine mahonkikalusteineen.
Silti hupsahtaneen näköinen seurue, takkuisine pitkine tukkineen ja kummallisine vaatetuksineen näytti rauhalliselta ja viihtyväiseltä.
Parvekkeen tapahtumat tapahtuivat rauhallisesti. Julia haki isäni avustuksella parvekkeen perältä mustanahkaisen tupessa olevan katanan ja asettui istumaan takaisin tuolilleen.
Julian fyysinen ja henkinen kunto oli niin heikko, että hän tarvitsi tukea kävelessään.
Tämän jälkeen istuttuaan hetken, vasta parikymmentä täyttänyt nuorinainen veti katanan tupestaan.
Asetti sen vinosti käteensä ja silpaisi sillä kaulaasta.
Käänsin nopeasti katseeni.
Kurkkuani kuristi, kuulin päässäni Julian hengityksen korisevan.
Vieraat siirtyivät parvekkeelle pienissä joukoissa ja minut tungettiin jo ensimmäisten joukossa parvekkeelle.
Julia istui tuolillaan, veri oli valunut hänen mekon korkeasta kauluksessa rinnan pieluksille ja syliinsä asti.
Kurkkuani kuristi, sitä sattui, puhuminen oli hankalaa ja kyyneleet tulvivat silmiini. Tuntui kuin oma kurkkunikin olisi vuotanut verta.
”Olisin halunnut kuolla työpaikallani puukoniskuihin, mutta se ei ollut mahdollista.” Julia henkäisi vielä ja verta tirskahti hiaman kaulasta. Hymyilevä, kalpeneva Julia oli omalla kieroutuneella tavallaan todella kaunis. Tässä vaiheessa en enää tiennyt puhuiko Juliana pääni sisällä, vai oliko hän jo kuollut.
Pahaoloni, kuristava kurkku ja kyyneleet tuntuivat liian voimakkailta ja nousin istuimeltani ja kävelin sekavassa mielentilassa ulos tästä paikasta.
En kestänyt, Juliana Huha oli kuollut.
Heräsin sängystäni, vieressä nukunnut ystäväni Daina itki hiljaa, kysyin näkikö hän saman unen kuin minä olin nähnyt Juliana Huhasta.
Tämän jälkeen ymmärsin, että Juliana oli kutsunut meidät hautajaisiinsa jotka hän oli viettänyt yksin kotonaan viime yönä.
Ja me kaikki olimme olleet siellä unisamme.
Meidät kaikki oli kutsuttu Juliana Huhan hautajaisiin.
Keväisten Töölön asuntojen huoneistossa kaikki näytti paljon kirkkaammalta ja keväisäisemmältä kuin mitä se todellisuudessa olikaan.
Ovi parvekkeelle oli auki ja sai kirkkaan vaaleat verhot havahtelemaan tuulessa.
Juliana, tai Julia niin kuin me kutsuimme istui itse parvekkeella verhoutuneena mustaan ja rönsyilevään pellavamekkoon.
Hänen classinen ja vanhahtava tyylinsä sai hänen meren siniset silmänsä näyttämään vieläkin itkuissimmilta ja nuoren naisen laiha kehon tässä kirkkaudessa perhosen hauraalta.
Katselin kiinnostuneena, mutta hiljaisen salaa parvekkeelle muiden vieraiden jutellessa. Julian edessä oli suuri amme, jonka vesipinta oli vielä särkymätön.
Isäni käveli tietoisesti parvekkeelle, hän meni avustamaan Juliaa. Kukaan muista viaraista ei kiiinnittänyt vieläkään parvekkeen tapahtumiin huomiota.
Vieraille ei ollut tarjolla muuta kuin kylmä ja siisti asunto, vanhoine mahonkikalusteineen.
Silti hupsahtaneen näköinen seurue, takkuisine pitkine tukkineen ja kummallisine vaatetuksineen näytti rauhalliselta ja viihtyväiseltä.
Parvekkeen tapahtumat tapahtuivat rauhallisesti. Julia haki isäni avustuksella parvekkeen perältä mustanahkaisen tupessa olevan katanan ja asettui istumaan takaisin tuolilleen.
Julian fyysinen ja henkinen kunto oli niin heikko, että hän tarvitsi tukea kävelessään.
Tämän jälkeen istuttuaan hetken, vasta parikymmentä täyttänyt nuorinainen veti katanan tupestaan.
Asetti sen vinosti käteensä ja silpaisi sillä kaulaasta.
Käänsin nopeasti katseeni.
Kurkkuani kuristi, kuulin päässäni Julian hengityksen korisevan.
Vieraat siirtyivät parvekkeelle pienissä joukoissa ja minut tungettiin jo ensimmäisten joukossa parvekkeelle.
Julia istui tuolillaan, veri oli valunut hänen mekon korkeasta kauluksessa rinnan pieluksille ja syliinsä asti.
Kurkkuani kuristi, sitä sattui, puhuminen oli hankalaa ja kyyneleet tulvivat silmiini. Tuntui kuin oma kurkkunikin olisi vuotanut verta.
”Olisin halunnut kuolla työpaikallani puukoniskuihin, mutta se ei ollut mahdollista.” Julia henkäisi vielä ja verta tirskahti hiaman kaulasta. Hymyilevä, kalpeneva Julia oli omalla kieroutuneella tavallaan todella kaunis. Tässä vaiheessa en enää tiennyt puhuiko Juliana pääni sisällä, vai oliko hän jo kuollut.
Pahaoloni, kuristava kurkku ja kyyneleet tuntuivat liian voimakkailta ja nousin istuimeltani ja kävelin sekavassa mielentilassa ulos tästä paikasta.
En kestänyt, Juliana Huha oli kuollut.
Heräsin sängystäni, vieressä nukunnut ystäväni Daina itki hiljaa, kysyin näkikö hän saman unen kuin minä olin nähnyt Juliana Huhasta.
Tämän jälkeen ymmärsin, että Juliana oli kutsunut meidät hautajaisiinsa jotka hän oli viettänyt yksin kotonaan viime yönä.
Ja me kaikki olimme olleet siellä unisamme.