(no subject)
Start with the hard one, right? Ja tosiaan, ei ihan huomisesta lähtien sittenkään.
Ehkä otan nämä memet pikkasen turhan vakavasti?
Tämä ulkomailla asuminen on jälleen saanut kelailemaan omaa itseään, ihan kun en sitä muuten tekisi liikaa.
No hei ja moi. Hajotan Suomessa itseäni kahden koulun välille, enkä usko siinä olevan enää mitään järkeä, mutta enpä osaa kummastakaan luopuakaan. Musiikki on ehdottomasti se ykkösasia, mutta pää räjähtää jos ei saa välillä jotain muutakin elämään. Oikeasti ehkä vaan pelkään satsata täysillä yhteen asiaa, koska jos se ei onnistukaan niin sitten ei ole enää tekosyitä joiden varjoon paeta.
Uusien ihmisten seurassa olen hijainen ja ujo, ja luultavasti vaikutan ihan saatanan koppavalta ja töykeältä. Mutta sitten kun olen oikeasti tutustunut muutamaan ihmiseen niin olen kyllä puheliaammasta päästä. Jostain syystä en osaa puhua jos en tiedä ihmisten välisiä vuorovaikutustottumuksia.
Olen kohtalaisen hyvä monissa asioissa, mutta arkielämän asiat ei vaan suju. Tai ehkä oikeammin eivät kiinnosta. On mulla parempaakin tekemistä kuin palautella kirjaston lainoja, seurata milloin on laskujen eräpäivät ja milloin jääkaapppi on tyhjenemässä. Aivan sama, luottamus on suuri että jotenkin asiat hoituvat.
Musta tuntuu että ulkoisen habitukseni ja pääni välissä on kuilu. Olen kuullut parilta ihmiseltä olevani pelottava. Oikeasti, minä. Miehän en satuttaisi edes kärpästä (oikeasti kannan ne niin kuin muutkin ötökät ikkunasta pihalle jos sellainen eksyy sisätiloihin). Ehkä käsitä miten ihmiset voi olla niin tyhmiä ja julmia kuin ovat. Ja pienestä hermostuvia, minä olen myöskin viilipytty. Välillä osaan olla kyllä olla ärsyttävä pätijä ja se on yksi asia mistä yritän päästä eroon. Harvemmin nykyään ärsyynnyt muista ihmisitä, itsessä riittää ihan tarpeeksi agression aiheita.
Noin yleisesti olen tyytyväinen elämääni. Mulla on käynyt niin monella tapaa ihan käsittämätön tuuri kaiken suhteen.
Ei nyt tule muuta mieleen, varmaan tulevat osiot kattaa aika paljon.
Ehkä otan nämä memet pikkasen turhan vakavasti?
Tämä ulkomailla asuminen on jälleen saanut kelailemaan omaa itseään, ihan kun en sitä muuten tekisi liikaa.
No hei ja moi. Hajotan Suomessa itseäni kahden koulun välille, enkä usko siinä olevan enää mitään järkeä, mutta enpä osaa kummastakaan luopuakaan. Musiikki on ehdottomasti se ykkösasia, mutta pää räjähtää jos ei saa välillä jotain muutakin elämään. Oikeasti ehkä vaan pelkään satsata täysillä yhteen asiaa, koska jos se ei onnistukaan niin sitten ei ole enää tekosyitä joiden varjoon paeta.
Uusien ihmisten seurassa olen hijainen ja ujo, ja luultavasti vaikutan ihan saatanan koppavalta ja töykeältä. Mutta sitten kun olen oikeasti tutustunut muutamaan ihmiseen niin olen kyllä puheliaammasta päästä. Jostain syystä en osaa puhua jos en tiedä ihmisten välisiä vuorovaikutustottumuksia.
Olen kohtalaisen hyvä monissa asioissa, mutta arkielämän asiat ei vaan suju. Tai ehkä oikeammin eivät kiinnosta. On mulla parempaakin tekemistä kuin palautella kirjaston lainoja, seurata milloin on laskujen eräpäivät ja milloin jääkaapppi on tyhjenemässä. Aivan sama, luottamus on suuri että jotenkin asiat hoituvat.
Musta tuntuu että ulkoisen habitukseni ja pääni välissä on kuilu. Olen kuullut parilta ihmiseltä olevani pelottava. Oikeasti, minä. Miehän en satuttaisi edes kärpästä (oikeasti kannan ne niin kuin muutkin ötökät ikkunasta pihalle jos sellainen eksyy sisätiloihin). Ehkä käsitä miten ihmiset voi olla niin tyhmiä ja julmia kuin ovat. Ja pienestä hermostuvia, minä olen myöskin viilipytty. Välillä osaan olla kyllä olla ärsyttävä pätijä ja se on yksi asia mistä yritän päästä eroon. Harvemmin nykyään ärsyynnyt muista ihmisitä, itsessä riittää ihan tarpeeksi agression aiheita.
Noin yleisesti olen tyytyväinen elämääni. Mulla on käynyt niin monella tapaa ihan käsittämätön tuuri kaiken suhteen.
Ei nyt tule muuta mieleen, varmaan tulevat osiot kattaa aika paljon.