Ehdin myöhemmin viettää aikani jonkun kylkiluuhun kasvaneena.

Jan 04, 2011 17:07

01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Kaverit ovat muuttuneet ystäviksi, ja uusia kavereita tullut lisää.

02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Ai että olenko? Ainakin viimeiset neljä kuukautta on uutta asiaa tullut jatkuvalla syötöllä. Myös esim. pyysin ensimmästä kertaa elämässäni ketään treffeille (ja sain ensimmäisen kieltävän vastauksen).

03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
No en, yritystä on kyllä ollut enemmän kuin koskaan, mutta ajoitukset ovat olleen katastrofaalisen huonoja.

04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Ihan normaalit päivät, puistossa istuminen kesällä, yhteenkuuluvuuden tunne porukassa.

05. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En.

06. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Melkoisesti, ehkä myös olosuhteiden pakosta. Toivottavasti parempaan suuntaan. Koko ajan sitä vaan vähemmän välittää miltä vaikuttaa toisten silmissä ja on enemmän itsensä.

07. Oletko lihonnut?
Joo, damn you Japanese food. Nyt lomalla saan kuitenkin syödä täsmälleen sitä mitä haluan (=lihatonta), mahtavaa.

08. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En muistaakseni.

09. Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana?
En ole ihan varma, harmi jos en.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En, vaikka kaikenlaista aina välillä suunnittelee.

11. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En kai luvannut mitään?

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Joo, lisää sukulaisia.

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, työpaikalta yksi kylläkin.

14. Missä maissa kävit?
Japanissa, Kiinassa, Ranskassa

15. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010?
Vähitellen alkaa tuntua, että kyllähän tuota seurustelua olisi edes kerran elämässään kivaa kokeilla, mutta jos ei lähde niin ei pakolla sitten. Olisi kanssa kiva opetella vihdoin harjoitelemaan musiikkia oikeasti.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010?
Edelleen olen liian huono päivien muistamisessa. Mahdollisesti Japaniin lähtö.

17. Vuoden suurin saavutuksesi?
Kandi, woot! Päättää että lähden Japaniin.

18. Ja suurin epäonnistuminen?
Tjaah, ei mitään massiivista tule mieleen.

19. Kärsitkö vammoista?
En.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Vesivärit ja pensselikynän.

21. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Varmaan ruokaan. Mikään ei voita hyviä raaka-aineita. Torilta ostin kesällä tajuttomia määriä mansikoita.

22. Mistä innostuit eniten?
Torista :D Teetaiteesta, uudelleen, kirjoista, vesiväreistä, piirtämisestä, musiikista, kesästä. Joo, kesästä ehdottomasti eniten.

23. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellinen olen nytkin, mutta koti-ikävä kaihertaa välillä. En nyt surullinen ole, ehkä kaihoista.

23. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Käveleväni ovesta ulos, laittavani tietokoneen kiinni, lukevani, pitäneeni yhteyttä ihmisiin (aina).

24. Entä vähemmän?
Jättäneeni asioita viime tippaan. Jättäneeni sanomatta asoita.

25. Miten aiot viettää joulun?
Vietin isän kanssa Kiinassa, joulupäivä oli itse asiassa tosi mukava.

26. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se
olisi?
Seison valintojeni takana, oli ne lopputulokset sitten mitä olivat. Tämän opin tänä vuonna.

27. Rakastuitko vuonna 2009?
En osaa käyttää noin voimakkaita sanoja, ihastuin kyllä.

28. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Nolla.

29. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Korealainen Secret Garden tulee ekana mieleen. Muodin huipulle.

30. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En minä vihaa ketään, piste.

31. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Perecin Elämä:käyttöohje on vielä kesken, mutta on käsittämättömyydessään ihan mahtava.

32. Entä musiikillinen löytö?
Jostain syystä olen lähiaikoina kuunnellut paljon Scandinavian Music Groupia. Ihanan alakuloista mutta toiveikasta. Keväällä kuuntelin paljon Putron soolotuotantoa, jotenkin se kitara ja mies kokoonpano vain toimii.

33. Mitä halusit ja sait?
Teekoulun, sitten loppujen lopuksi. Aika pitkälti sain kaiken muunkin.

34. Mitä halusit, muttet saanut?
Myöntävää vastausta. Mutta siitä on jo melkein vuosi, ja nyt tuntuu paremmalta että kävi niin kuin kävi, onneksi edelleen jutellaan kun tavataan.

35. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Ei mitään mahtavia jäänyt mieleen. Parhaita ei uusia olivat Southland Tales, Avaruusseikkailu 2001 (ihan oikeasti), Miehet jotka tuijottavat vuohia.

36. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Ei mitään muistikuvaa.

37. Ketä kaipasit?
Suomea. Ystäviä. Teitä. Perhettä. Aika monia ihmisiä ja asioita.

38. Oletko joutunut tappeluun?
En. Olen liian sovitteleva.

39. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Öö, kävellyt päin punaisia? En mitään villiä.

40. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
En, katso seuraava kohta.

41. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2010.
On joitakin asioita jotka eivät hoidu jos en itse niitä tee.
Tänä vuonna opin myös paljon asioiden suhteellisuudesta ja huomasin, että aika harva asia on niin järisyttävä kuin ennalta käsin ajattelisi.
Tänän vuonna myös huomasin, että käytän aivan liian paljon tekosyitä. Oikeasti asiat voisi ihan hyvin hoitaa, jos ei vain keksisi aina jotain mikä sen muka estää. Tiivistetään siis:
"If it's important enough for you, you will find a way. If it's not, you will find an excuse."
Ylipäätään yritän nähdä asiat aina vain selvemmin, ilman niitä tekosyitä, ennakkokäsityksiä, arvottamista, ja muuta sekalaista silmät sumentavaa. Auttaa aika paljon elämässä.

42. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2010.
Ei tunnu missään, olen matkalla taas,
olen matkalla sinne, olen matkalla takaisin sinne, minne kerran toivotit minut.
Kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan, kevyesti nousee askel.
Autan kantamaan, ja kun lopulta kaadun, teen sen näyttävästi.
Näin minä vihellän matkallani,
jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin.

confession time

Previous post Next post
Up