Aug 26, 2007 14:25
Sain flunssan kotiin viemisiksi. Ei muistanut ajatella toisen tauteja kun jakoi lasin. Nyt aivastuttaa. Ja paljon.
Lupasin silti lähteä serkuilla käymään. Saattaa piristää.
asoita, joista olen onnellinen tällä hetkellä:
- lämpimistä sukista, jotka löysin ja jotka on vielä samaa paria.
- Maesta jonka myös löysin, mut myspacesta.
- oikean postin saamisesta.
- jääkaapissa on vielä pullo cocis lightia ja pakkasessa jäitä.
- siitä, että kaikki kauheat unet on oikeasti vain unia.
- mahdollisuudesta, että joskus vielä aikuisena ja isona hankkiudun Islantiin ja Norjaan.
Ja Espanjaan pitemmäksi aikaa.
- iskä ja äiti oli ostanu kotimaisia omenoita.
(lisäyksiä klo 20.30)
- ensviikonlopun Shrek 3 & Star Wars 5 ja 6 sopimuksista (katottiin tänään se ensimmäinen, vai mikä lie neljäs ja
oltiin kaikki aivan pihalla :D).
- sain oikeita nenäliinoja.
- ymypröin kaikkia kivan kuulosia asuntoja tänään lehdestä ja oli hauska miettiä, miten ehkä joskus pystyisi
muuttamaan sellaiseen vanhaan kerrostaloon, jossa on leveät ikkunalaudat.