Turn my eyes to see Your face / when all my fears surrender
Sain Miralta ikävuoden 18 muisteluhaasteessa. Olin 18-vuotias 13.6.2007-12.6.2008
Rakas ystäväni Tiia ja mie noin pari viikkoa 18-vuotissyntymäpäiväni jälkheen Tiian ja toisen rakhaan ystävämme Hildan mulle järjestämissä ihanissa yllätyssynttärijuhlissa mattolaiturilla <3
Kun olin 18:
Asuin ihanassa, kauhniissa, rakhaassa valkoisessa ja vaaleansinisessä lapsuudenkodissani Muonion Roimaanniemessä isäni, äitini, kahden pikkuveljeni ja pikkusiskoni kanssa. Tosin lähes koko vuoden ajan Juho-veljeni oli vaihdossa Jenkeissä Montanassa ja kolmen kuukauden ajan meillä asui vaihto-oppilas Kanadasta, Catherine nimelthään. Täyttäessäni 18 asustelin Brightonissa Iso-Britanniassa Heidi-nimisen naisen ja hänen Megan-tyttärensä tykönä kielikurssini ollessa meneilhään.
Olin nuori ja naiivi ja minulla oli tunteita - todellakin. Jeesukseen uskova, mutten oikein tienny, mitä se tarkalleen on. Tytär, sisko, ystävä. Abiturientti Muonion lukiossa. Monella tapaa hakoteillä ajatusmaailmani ja identiteettini kanssa yrittäen kovasti rakennella omaa identiteettiäni ja sovittaa siihen haluamiani yhteensopimattomia palasia jollakin ilveellä yhteen. Idealisti, feministi ja todella pikkutarkka ekointoilija. Puolet vuodesta semivege; aloitin semivegeilyn 18,5-vuotiaana. Se kiltti tyttö, joka kavereiden 18-vuotissynttäreillä joikin naiviiudessaan elämänsä ensimmäisen humalan, koska ei tajunnut, että voi ihan oikeasti mennä humalaan, vaikka "maistaa vain vähän tuota ja sitten vielä vähän tuota". Vanhempieni mukaan jonkin jälkimurrosiän kourissa. Kovasti ihastunut itseäni kuusi vuotta vanhempaan poikaan, mikä silloin tuntui todella suurelta ikäerolta. Intohimoinen cd-levyjen keräilijä.
Tärkeintä elämässä oli monet asiat. Tiesin, että Jeesuksen "pitää olla" ykkönen minun elämässä ja niin Jeesus tai usko olikin, mutta se ei juurikaan näkynyt elämässäni ja ollut kovinkaan todellista.
Työskentelin pianonsoiton tuntiopettajana Muonion kansalaisopistossa ja kesällä isoisosena Muonion seurakunnan riparilla. Pianoa soitan nykyisin harmillisen vähän, mutta tahtoisin kyllä hankkia sähköpianon - en vain oikein saa niin isoa hankintaa tehdyksi. Isostelujutut (ja vähän muutki jutut) johti lopulta siihen, että opiskelin itseni nuorisotyönohjaajaksi.
Halusin poikaystävän, pärjätä hyvin yo-kirjoituksissa, opiskelupaikan, cd-levyjä, Bon Jovin keikalle, reilaamaan, reissata muutenkin.
Pelkäsin läheisten kuolemaa ja sitä, etten mene ikinä naimisiin.
Mie 23-vuotiaana tammikuussa junalla matkalla New Jerseystä New Yorkiin uskomattoman ihanan The Relief Busilla ja sen basella vietetyn päivän jälkeen suht. väsyneenä.
Nyt kun olen 23:
Asun Loimaan Hirvikoskella evankelisen kansanopiston toisessa päädyssä isossa asunnossa yksin. Olen asunut täällä nyt reilut seitsemän kuukautta ja asuntoni on alkanu jo hyvän aikaa sitte tuntua kodilta.
Olen nuori nainen, joka on Jeesuksen pelastama ja rakastama. Rakastunu Jeesukseen Kristukseen ja haluaa rakastua ja tutustua Häneen syvemmin ja todellisemmin ihan jokaikinen päivä. Tytär, sisko, ystävä. Ainaki haluan ajatella olevani freedom fighter sister, niinku Millan kanssa toisiamme ja itseämme kutsutaan. Osa 268-sukupolvea. Lastenkodin ohjaaja. Tukihenkilö. Innokas sisustaja. Haaveilija.
Tärkeintä elämässä on Jeesus. Kaikki muu tulee Hänen jälkheensä ja kaikki muu voi saada todellisen merkityksensä elämässä Hänen kanssaan, näin uskon ja olen kokenut.
Työskentelen lastenkoti Loimaan Kotipesässä ohjaajana ja rakastan työtäni, koska lapset ja erityisesti meän lapset on vaan niin uskomattoman ihania ja tiedän, että olen Jumalan johdattamalla paikalla niin ylipäätään Loimaalla kuin työpaikallanikin.
Haluan rakastua Jeesukseen entistä enemmän, tuntea Hänet yhä syvemmin, kirkastaa Häntä elämälläni, etsiä Hänen tahtoaan minun elämässä ja vaan olla Hänen kanssaan. Laittaa muut itseni edelle. Taistella ihmiskauppaa vastaan ja ihmiskaupan uhrien puolesta ja tehdä sitä työkseni. Aviomiehen ja (tällä hetkellä :D) kolme biologista lasta ja paljon muita lapsia, joiden äiti jollain tavalla voisin olla. Kirjoittaa kirjan. Oppia laulamaan paremmin ja soittamaan jälleen pianoa. Hillsongin Zion-levyn ja monia muita levyjä. Matkustaa ja nähdä erilaisia kulttuureja ja tutustua ihmisiin, jotka on kulttuurista huolimatta aina niin samanlaisia.
Pelkään läheisteni kuolemaa jonkin verran edelleen ja sitä, että en löydäkään sitä "suurta tehtävää". Mutta: "Turn my eyes to see Your face / when all my fears surrender."
Rakas ystäväni Tiia ja mie noin pari viikkoa 18-vuotissyntymäpäiväni jälkheen Tiian ja toisen rakhaan ystävämme Hildan mulle järjestämissä ihanissa yllätyssynttärijuhlissa mattolaiturilla <3
Kun olin 18:
Asuin ihanassa, kauhniissa, rakhaassa valkoisessa ja vaaleansinisessä lapsuudenkodissani Muonion Roimaanniemessä isäni, äitini, kahden pikkuveljeni ja pikkusiskoni kanssa. Tosin lähes koko vuoden ajan Juho-veljeni oli vaihdossa Jenkeissä Montanassa ja kolmen kuukauden ajan meillä asui vaihto-oppilas Kanadasta, Catherine nimelthään. Täyttäessäni 18 asustelin Brightonissa Iso-Britanniassa Heidi-nimisen naisen ja hänen Megan-tyttärensä tykönä kielikurssini ollessa meneilhään.
Olin nuori ja naiivi ja minulla oli tunteita - todellakin. Jeesukseen uskova, mutten oikein tienny, mitä se tarkalleen on. Tytär, sisko, ystävä. Abiturientti Muonion lukiossa. Monella tapaa hakoteillä ajatusmaailmani ja identiteettini kanssa yrittäen kovasti rakennella omaa identiteettiäni ja sovittaa siihen haluamiani yhteensopimattomia palasia jollakin ilveellä yhteen. Idealisti, feministi ja todella pikkutarkka ekointoilija. Puolet vuodesta semivege; aloitin semivegeilyn 18,5-vuotiaana. Se kiltti tyttö, joka kavereiden 18-vuotissynttäreillä joikin naiviiudessaan elämänsä ensimmäisen humalan, koska ei tajunnut, että voi ihan oikeasti mennä humalaan, vaikka "maistaa vain vähän tuota ja sitten vielä vähän tuota". Vanhempieni mukaan jonkin jälkimurrosiän kourissa. Kovasti ihastunut itseäni kuusi vuotta vanhempaan poikaan, mikä silloin tuntui todella suurelta ikäerolta. Intohimoinen cd-levyjen keräilijä.
Tärkeintä elämässä oli monet asiat. Tiesin, että Jeesuksen "pitää olla" ykkönen minun elämässä ja niin Jeesus tai usko olikin, mutta se ei juurikaan näkynyt elämässäni ja ollut kovinkaan todellista.
Työskentelin pianonsoiton tuntiopettajana Muonion kansalaisopistossa ja kesällä isoisosena Muonion seurakunnan riparilla. Pianoa soitan nykyisin harmillisen vähän, mutta tahtoisin kyllä hankkia sähköpianon - en vain oikein saa niin isoa hankintaa tehdyksi. Isostelujutut (ja vähän muutki jutut) johti lopulta siihen, että opiskelin itseni nuorisotyönohjaajaksi.
Halusin poikaystävän, pärjätä hyvin yo-kirjoituksissa, opiskelupaikan, cd-levyjä, Bon Jovin keikalle, reilaamaan, reissata muutenkin.
Pelkäsin läheisten kuolemaa ja sitä, etten mene ikinä naimisiin.
Mie 23-vuotiaana tammikuussa junalla matkalla New Jerseystä New Yorkiin uskomattoman ihanan The Relief Busilla ja sen basella vietetyn päivän jälkeen suht. väsyneenä.
Nyt kun olen 23:
Asun Loimaan Hirvikoskella evankelisen kansanopiston toisessa päädyssä isossa asunnossa yksin. Olen asunut täällä nyt reilut seitsemän kuukautta ja asuntoni on alkanu jo hyvän aikaa sitte tuntua kodilta.
Olen nuori nainen, joka on Jeesuksen pelastama ja rakastama. Rakastunu Jeesukseen Kristukseen ja haluaa rakastua ja tutustua Häneen syvemmin ja todellisemmin ihan jokaikinen päivä. Tytär, sisko, ystävä. Ainaki haluan ajatella olevani freedom fighter sister, niinku Millan kanssa toisiamme ja itseämme kutsutaan. Osa 268-sukupolvea. Lastenkodin ohjaaja. Tukihenkilö. Innokas sisustaja. Haaveilija.
Tärkeintä elämässä on Jeesus. Kaikki muu tulee Hänen jälkheensä ja kaikki muu voi saada todellisen merkityksensä elämässä Hänen kanssaan, näin uskon ja olen kokenut.
Työskentelen lastenkoti Loimaan Kotipesässä ohjaajana ja rakastan työtäni, koska lapset ja erityisesti meän lapset on vaan niin uskomattoman ihania ja tiedän, että olen Jumalan johdattamalla paikalla niin ylipäätään Loimaalla kuin työpaikallanikin.
Haluan rakastua Jeesukseen entistä enemmän, tuntea Hänet yhä syvemmin, kirkastaa Häntä elämälläni, etsiä Hänen tahtoaan minun elämässä ja vaan olla Hänen kanssaan. Laittaa muut itseni edelle. Taistella ihmiskauppaa vastaan ja ihmiskaupan uhrien puolesta ja tehdä sitä työkseni. Aviomiehen ja (tällä hetkellä :D) kolme biologista lasta ja paljon muita lapsia, joiden äiti jollain tavalla voisin olla. Kirjoittaa kirjan. Oppia laulamaan paremmin ja soittamaan jälleen pianoa. Hillsongin Zion-levyn ja monia muita levyjä. Matkustaa ja nähdä erilaisia kulttuureja ja tutustua ihmisiin, jotka on kulttuurista huolimatta aina niin samanlaisia.
Pelkään läheisteni kuolemaa jonkin verran edelleen ja sitä, että en löydäkään sitä "suurta tehtävää". Mutta: "Turn my eyes to see Your face / when all my fears surrender."