Go cat go, dog eat dog.
Syksyllä opiskelin mm. vähän ympäristötaloustiedettä. Keväällä aion keskittyä paljolti ympäristöpolitiikkaan, joka on jo kauan kiinnostanut minua. Ymp.politiikka on valtavan jännittävää, mutta oi niin tuskaisen monimutkaista, problemaattista ja usein valitettavan tulkinnanvaraista. Olen tässä yliopistohapuilun aikana huomannut, että minua kiinnostaa eniten ympäristöasioiden yhteiskunnalliset ulottuvuudet. En halua tehdä työkseni tutkimuksia laboratoriossa vaan haluan työskennellä sellaisella sektorilla, jossa ympäristötiede kohtaa yhteiskunnan; ihmisen.
Viime kesänä meillä oli kissanpentuja. Jätimme niistä yhden itsellemme ja loput kolme myimme hyviin koteihin. Syksyllä, pian pentujen lähdettyä lähti sattumoisin myös emokissa viimeiselle reissulleen. Epäilemme, että kettu vei sen. Talomme viereisellä metsäkaistaleella ja pellolla on liikuskellut kettu. Nykyisin meidän pikku eläintarhassamme asustelee siis yksi kissa, koiranpentu ja kolmivuotias akaattikotilo.
Niin se koira tosiaan. Loppusyksystä, monien satojen myynti-ilmotusten joukosta se vihdoin pomppasi silmille: se juuri oikealta kuulostanut ilmoitus sekarotuisista paimenkoiranpennuista. Tuossa meidän rotaleessa on suurin osa pitkäkarvaista collieta ja ripaus saksanpaimenkoiraa sekä hirvikoiraa. Kuvia koirasta löytyy osoitteesta indabaheart.kuvat.fi. Tristan näyttää erehdyttävästi kojootilta tai sellaiselta moniväriseltä rakilta, joita joskus kenties juoksenteli intiaanien perässä.
Löysin netistä hyvän jenkkisarjan, jota olen katsellut sairaspäivien ratoksi (lue:poskiontelotulehdus, no kidding.) Sarjassa ihmissusi, vampyyri ja aave koittavat elää mahdollisimman normaalia elämää saman katon alla. Hauska konsepti ja mukaansatempaavat juonikuviot. Being Human-sarja on sopiva sekoitus kauhua, urbaania seikkailua ja ihmissuhdedraamaa 20-jotain ikäisistä "melkein tavallisista" ihmisistä. Sarja perustuu samannimiseen brittisarjaan. En ole sitä nähnyt, mutta ainakin tämä Bostoniin sijoittuva jenkkiversio on oikein mainio! Puhumattakaan siitä, että yhdessä (vampyyri)sivuosassa näyttelee komeaakin komeampi Kyle Schmid. Hänen kasvonpiirteidensä enigmaattisuus on aika omaa luokkaansa...huh. Joillain miehillä vain on sellaiset pysäyttävät silmät ja kasvot, ettei heitä voi lakata tuijottamasta. Toivottavasti herra Schmid nähdään monissa tasokkaissa rooleissa tulevaisuudessa. Mieskauneutta ei tässä maailmassa liene koskaan liikaa.
Kävin syksyllä minilomalla Edinburghissa. Siellä näin ihastuttavan Symbolismin maisema-näyttelyn Scottish National Gallery-taidemuseossa. Sattumalta tämä samainen näyttely on sittemmin rantautunut Helsingin Ateneumiin. Suosittelen kaikkia käymään katsomassa se. Se teki suuren vaikutuksen minuun. En yleensä liiemmin perusta maisemamaalauksista, mutta tällaiset symbolistiset maisemat ovat hienoja ja omalaatuisia. Jo pelkästään Gallen-Kallelan Keitele oli huima kokemus nähdä livenä.(Sen taulun äärellä saattaa herkistyä ja kokea pieniä isänmaallisuuden tunteita.) Tämä näyttely on ensimmäisiä tilaisuuksia nähdä samalla kertaa monia 1880-1910-lukujen vaikuttavimpia eurooppalaisia symbolistisia maisemamaalauksia. Mukana on myös vähän tuntemattomampia tauluja ja tekijöitä.
Viime kesänä meillä oli kissanpentuja. Jätimme niistä yhden itsellemme ja loput kolme myimme hyviin koteihin. Syksyllä, pian pentujen lähdettyä lähti sattumoisin myös emokissa viimeiselle reissulleen. Epäilemme, että kettu vei sen. Talomme viereisellä metsäkaistaleella ja pellolla on liikuskellut kettu. Nykyisin meidän pikku eläintarhassamme asustelee siis yksi kissa, koiranpentu ja kolmivuotias akaattikotilo.
Niin se koira tosiaan. Loppusyksystä, monien satojen myynti-ilmotusten joukosta se vihdoin pomppasi silmille: se juuri oikealta kuulostanut ilmoitus sekarotuisista paimenkoiranpennuista. Tuossa meidän rotaleessa on suurin osa pitkäkarvaista collieta ja ripaus saksanpaimenkoiraa sekä hirvikoiraa. Kuvia koirasta löytyy osoitteesta indabaheart.kuvat.fi. Tristan näyttää erehdyttävästi kojootilta tai sellaiselta moniväriseltä rakilta, joita joskus kenties juoksenteli intiaanien perässä.
Löysin netistä hyvän jenkkisarjan, jota olen katsellut sairaspäivien ratoksi (lue:poskiontelotulehdus, no kidding.) Sarjassa ihmissusi, vampyyri ja aave koittavat elää mahdollisimman normaalia elämää saman katon alla. Hauska konsepti ja mukaansatempaavat juonikuviot. Being Human-sarja on sopiva sekoitus kauhua, urbaania seikkailua ja ihmissuhdedraamaa 20-jotain ikäisistä "melkein tavallisista" ihmisistä. Sarja perustuu samannimiseen brittisarjaan. En ole sitä nähnyt, mutta ainakin tämä Bostoniin sijoittuva jenkkiversio on oikein mainio! Puhumattakaan siitä, että yhdessä (vampyyri)sivuosassa näyttelee komeaakin komeampi Kyle Schmid. Hänen kasvonpiirteidensä enigmaattisuus on aika omaa luokkaansa...huh. Joillain miehillä vain on sellaiset pysäyttävät silmät ja kasvot, ettei heitä voi lakata tuijottamasta. Toivottavasti herra Schmid nähdään monissa tasokkaissa rooleissa tulevaisuudessa. Mieskauneutta ei tässä maailmassa liene koskaan liikaa.
Kävin syksyllä minilomalla Edinburghissa. Siellä näin ihastuttavan Symbolismin maisema-näyttelyn Scottish National Gallery-taidemuseossa. Sattumalta tämä samainen näyttely on sittemmin rantautunut Helsingin Ateneumiin. Suosittelen kaikkia käymään katsomassa se. Se teki suuren vaikutuksen minuun. En yleensä liiemmin perusta maisemamaalauksista, mutta tällaiset symbolistiset maisemat ovat hienoja ja omalaatuisia. Jo pelkästään Gallen-Kallelan Keitele oli huima kokemus nähdä livenä.(Sen taulun äärellä saattaa herkistyä ja kokea pieniä isänmaallisuuden tunteita.) Tämä näyttely on ensimmäisiä tilaisuuksia nähdä samalla kertaa monia 1880-1910-lukujen vaikuttavimpia eurooppalaisia symbolistisia maisemamaalauksia. Mukana on myös vähän tuntemattomampia tauluja ja tekijöitä.